Nuorten auttamisoperaatio vappuyönä Helsingissä – Saapas mukana

Helsingin keskustassa ja alueilla järjestetään nuorten auttamisoperaatio vappuiltana ja -yönä. Operaation tarkoituksena on auttaa alle 18-vuotiaita nuoria muun muassa antamalla heille ensiapua kaduilla, hoitoa ensiapukeskuksessa ja ohjaamalla sairaalahoitoon tarvittaessa. Auttamisoperaatiossa mukana olevista 80:sta henkilöstä suurin osa on vapaaehtoisia.

Operaation nuorten selviämisasema toimii Töölön nuorisotalossa. Jalkapartiot kiertävät keskustan, Kaivopuiston, Hietaniemen ja Koffin puiston läheisyydessä. Autopartiot kiertävät koko kaupungin alueella kello 17.30–3.00 välisenä aikana.

Kaikilla operaation työntekijöillä ja autossa on näkyvässä paikassa perinteinen sininen kukkatunnus.

Operaation järjestävät Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus, Helsingin seurakuntien Saapas-ryhmät, Suomen Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piiri ry, Aseman Lapset ry ja Walkers.

Nuorten auttamisoperaatiot aloitettiin 1980-luvun vaihteessa. Operaatioita on järjestetty vappu- ja uudenvuodenöinä sekä 90-luvulta lähtien koulujen päätöspäivinä. Tänä vuonna toimintaa järjestetään vappuna ja koulujen päätöspäivinä.

Edellinen artikkeliPirkko Jalovaaraa ei kutsuta Espoonlahteen
Seuraava artikkeliMaata Näkyvissä -festarit viettävät juhlavuotta – pääesiintyjänä Remedy Drive