Aarno Kaukolammi, 64, puhuu lämmöllä äidistään, joka uskoi pahimpinakin aikoina, että poika paranee. Myöhemmin Nurmon seurakunta pelasti Kaukolammin, köyhän ja sairaan soittajan.
– Ellei pikku kotimökkini pihapiiriin olisi noussut musiikkitupaa, en olisi tässä.
Aarno Kaukolammi kertoo nauraen tutustuneensa jo koulupoikana elämän vakavaan puoleen. Hän ystävystyi paikallisen hautausurakoitsijan kanssa, kun mies otti jälki-istunnosta kotia kohti taivaltavan pojan kyytiin.
– Äiti hämmästyi, kun poikaa tuodaan ruumisautolla koulusta.
Aarno Kaukolammin isää sanottiin pitäjän kovimmaksi työmieheksi, mutta hän sairastui psyykkisesti ja joutui Törnävän sairaalaan. Nokialla asuva näyttelijä-veli Arvi aloitti 13-vuotiaana Kurjennevalla kolmivuorotyössä ja ajoi lääninsairaalaan halkoja 14-vuotiaana. Sisko Aino on talon emäntänä Alavudella.
– Ovat käytännön ihmisiä. Minä taas en ole eläissäni tehnyt oikeita töitä, Kaukolammi naurahtaa.
Synnynnäisen näkövamman lisäksi Kaukolammilla oli myös synnynnäinen soittajan lahja. Kolme kuukautta siitä, kun hän otti haitarin syliinsä, hän soitti Jalasjärven Vilholassa ensimmäiset häät. Oulunkylän musiikkiopisto keskeytyi sairastumiseen. Vuosia kestäneestä masennuksesta ja skitsofreniasta selviydyttyään hän sairastui diabetekseen.
Äiti jaksoi uskoa poikaansa silloinkin, kun masennus vei tältä voimat. Kaukolammi makasi petissä vuodesta toiseen yöt ja päivät. Hän veti askikaupalla tupakkaa.
– Vähän otin viinaakin.
Kaukolammin äiti oli pohjalaiseen tapaan hiljaisessa mutta vakaassa körttiuskossa. Hän opetti iltaisin lapsilleen kaikki Siionin virret, kuunteli kirkonmenot ja kävi körttijuhlilla. Jo pitokokin työnsä vuoksi hän oli lähes joka sunnuntai kirkonmenoissa.
Äidin usko on kantanut myös poikaa läpi tuskan vuosien.
– Kun rymysin keskellä yötä hulluna juovuksissa tuvan päädystä sisään, äiti totesi rauhallisesti, että mitä se Aarno täällä metelöi.
Sairaaloissa kokeiltiin monet lääkkeet skitsofreniaan, mutta olo vain paheni. Hengitystä tasaava lääke oli viedä hengen. Yksi lääke lihotti niin, että Kaukolammi lopetti sen ottamisen.
– Ryhmäanalyysit auttoivat vain hetken. Kohta olin entistä hullumpi.
Kuten äitinsä, Kaukolammi puhuu uskonasioista omalla kielellään. Ihmiset saavat omin päin päätellä hänen luottamuksensa suurempaan voimaan ja siihen, että elämä kantaa. Hän on elämällään todistanut, että ilman uskoa paremmasta huomisesta ei selvitä pahojen aikojen yli.
Aarno Kaukolammi on siitä harvinainen ihminen, että kykenee vääntämään vitsiä itsestään enemmän kuin muista. Omassa soittotuvassa tohtii vitsailla vaikka sairauksista. Viina ei maistu entiseen malliin.
– Sanovat, että se on niin helvetin hullu, että ei tarvitsekaan viinaa.
Nurmon seurakunta, nykyisin Seinäjoen kappeliseurakunta, on ollut vahvasti mukana Kaukolammin elämässä. Hän uskoo, että ilman seurakunnan apua hän olisi yhä vakavasti sairas.
– Kunta ja valtio luovuttavat, kun mies on oikein sairas. Vaikeimmat tapaukset, kuten minut, ne jättävät seurakunnalle.
Diakonissa Pirkko Harri, jo eläkkeelle siirtynyt, sieppasi piirustukset Aarnon kädestä, kun soittokämppä pihapiiriin oli suunnitteluvaiheessa.
– Niin alkoi tapahtua.
Musiikkitupa pystytettiin talkooavuin. Seurakunta antoi myös raha-avustusta.
Ensin Kaukolammi ajatteli, että ne kirkon ihmiset hohkaa ja käännyttää väkisin. Hänelle valkeni kuitenkin, että kirkko on osa yhteiskuntaa ja ihmisen elämää.
Kaukolammi kiittelee nyt jo eläkkeellä olevaa kirkkoherra Jouko Ikolaa, kylän talkooväkeä ja myöhemmin Seinäjokeen liitettyä Nurmon kuntaa. Mittaamatonta apua hän sanoo saaneensa henkilökohtaiselta avustajaltaan Heikki Koivistolta.
Kuva: Jyrki Johannes Tervo
Lue myös: