Ortodoksisessa kirkossa aborttia pidetään vakavana syntinä ja se rinnastetaan murhaan. Näin kirjoittaa henkilökohtaisessa blogissaan
Lars Ahlbäck. Hän on Helsingin ortodoksisen seurakunnan pappi.
Ahlbäck selostaa Kotimaa24:lle, että jo varhaisessa kirkossa abortti on rinnastettu tai sitä kuvaava sana on ollut murha.
Mutta onko todellakin niin, että esimerkiksi ortodoksisessa rippikoulussa, kristinoppikoulussa opetetaan nuorille näin?
– En usko, että opettajat näin lähestyvät kysymystä, mutta saattaahan se esille tulla, jos aihetta taustoitetaan. Käsittääkseni asia tulee esille lukioaikana pohtivana ja kunnioittavalla otteella tarkastellen.
Onko abortti murhana siis eräänlaista perimätietoa, jota ei otetakaan kovin tosissaan?
– En minä kyllä niin sanoisi. Paljoltihan se on kysymys siitä, että kun suoritetaan abortti niin mitä siinä abortoidaan, keskeytetään tai päätetään. Jos käsitys on, että on kyse ihmiselämästä, voi itse kukin pohtia, millä substantiivilla siitä puhutaan. Raskaudenkeskeytys ja abortti ovat tietyllä tavalla kiertoilmaisuja koskettavalle ja vaikealle tapahtumalle. Ei se poista sitä tosiasiaa, että siinä tehdään kovin merkittävä asia. Sitä voi itse kukin pohtia, että miksi on tarvetta käyttää kiertoilmaisua.
– Jos varhainen kirkko käytti sanaa murha tai rinnasti sen sellaiseen, ehkä se on osoitus tai ilmaisu sille, että se on vakava ja raskas aihe eikä niinkään vain toimenpide tai jotain muuta.
Syyllistääkö abortin kutsuminen murhaksi ihmisiä?
– Varmaan asiaa, jos se on esillä, ei käsitellä sanalla tai kahdella. En usko, että se tilanne, jossa asiasta puhutaan esimerkiksi ortodoksipapin kanssa, enää on niin syyttelevä.
Jos ortodoksisen kirkon jäsen tekee abortin, mitä siitä hänelle seuraa tai pitäisi seurata?
– Eihän siitä varmaan heti seuraa yhtikäs mitään. Eihän kirkko kykene olemaan tai haluakaan olla mikään diktatuuri- tai tyrannivalta, joka jahtaa ihmisiä. Yllättävän moni kuitenkin tehtyään tällaisen asian kokee tunnontuskia ja kirkko suhtautuu häneen armollisesti ja ymmärtävästi. Toki ymmärrän, että julkilausumien ja opin ja opetuksen tasolla asia on aika töksähtelevää, ja se on varmaan aina ongelmana kun on kyse vaikeista ja vähemmän vaikeista eettisistä kysymyksistä. Mutta toki sielunhoidossa on paljon muutakin mukana.
Blogissasi, joka on julkaistu myös
ortodoksi.net
-sivustolla kirjoitat, että armollisesti ortodoksinen kirkko ottaa naisen vastaan, tuomiten synnin, muttei syntistä. Pappi ottaa vastaan synnintunnustuksen ja määrää mahdolliset katumusharjoitukset (esimerkiksi esirukous loppuelämäksi kuolleen lapsen puolesta). Vastuu teosta on siis otettava. Tarkoittaako tämä sitä, että abortti nähdään kirkossa naisen syyksi ja mitä katumusharjoitukset ovat?
– Ei tietenkään ole naisen syy yksin, mutta tilanne jossa pappi useimmiten kohtaa kysymyksen on nainen, joka tuo julki tunnontuskansa ja huonon omantuntonsa tästä asiasta.
– Itse kunkin papin harkinnassa on mitä hän siinä tällaisessa tilanteessa kehottaa. Kyse on kuitenkin katumusharjoituksesta, jonka tarkoitus on eheyttää ja tuoda lohtua esimerkiksi naiselle, joka kertoo tästä tilanteesta. Kyse on tietyllä tapaa abortoidun lapsen muistamisesta, itse kukin tietää, mikä rooli muistamisella on. Se on naisen, hänen tuskansa ja ikävänsä ja tämän lapsen tuomista rukouksen ja armon piiriin. Silloin ei enää tietenkään ole kyse tuomiosta vaan nimenomaan armosta ja jostakin eheyttävästä.
– Ei ole aina niin helppoa blogikirjoituksessa kirjoittaa näistä. Jotenkin yritän kömpelösti tuoda siinä esiin, kuinka vaikeita aiheet ovat. Kuitenkin joutuu niistä jotain kertomaan tai opettamaan, Ahlbäck päättää.