päätoimittaja Mikael Pentikäinen kirjoittaa uskonnonopetusta käsittelevässä kolumnissaan siskonsa pappisvihkimyksen herättämistä ristiriidoista lestadiolaisessa herätysliikkeessä.
Pentikäinen kertoo kirjoituksessaan kuinka hänen perhepiirissään oli tullut puhetta naisten pappeudesta.
”Lapsuutemme herätysliikkeessä, lestadiolaisuudessa, siskoni vihkimys on herättänyt ristiriitoja. Tuoreelle papille on osoitettu ilon ja tuen lisäksi liikkeen ulko-ovea”, hän kirjoittaa.
Pentikäisen sisko on keväällä Liedon seurakuntaan papiksi vihitty Mari Leppänen, jota on julkisuudessa kutsuttu ensimmäiseksi vanhoillislestadiolaiseksi naispapiksi.
”Kahdeksanvuotias tyttäreni seurasi keskusteluamme ja esitti oman vakavan kysymyksensä: ’Mitä vikaa on naisissa?’ Kysymys on palannut mieleeni, kun olen pohtinut hallituksen päätöstä uskonnonopetuksen vähentämisestä. Päätöstä voi ymmärtää, mutta kovin viisas se ei ollut”, Pentikäinen kirjoittaa.
”Tyttäreni kysymys on askarruttanut eri uskontokunnissa vuosisatojen ajan. Nainen on ollut ja on yhä monessa uskonnossa täysin miehen varjossa. Tämä koskee vanhojen kristillisten kirkkojen lisäksi useita muita uskontoja.”
”Maailma muuttuu. Samalla muuttuvat ihmiskuva ja uskonnot, vaikka hitaasti. Uskonnonopetuksella on muutoksessa iso rooli. Ehkä vielä koittaa päivä, jolloin pienten tyttöjen ei tarvitse kysellä, mitä vikaa on naisissa”, Pentikäinen kirjoittaa torstain Helsingin Sanomien kolumnissaan.
Hän ei halunnut kommentoida Kotimaa24:lle tarkemmin omaa suhdettaan vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen. Pentikäinen kuitenkin osallistui aiempien vuosien tapaan liikkeen Lopella järjestettyihin suviseuroihin.
Lue Mikael Pentikäisen kolumni ”Mitä vikaa on naisissa?” kokonaisuudessaan Helsingin Sanomien sivuilta.
Ilmoita asiavirheestä