Näyttelijä Miitta Sorvali keskustelee ensi viikon torstaina Kallion kirkossa saarnaamisesta Timo Soinin ja Eero Huovisen kanssa. Sorvali osallistui aikanaan Huovisen pitämään leiririppikouluun Enontekijöillä, mutta joutui keskeyttämään sen.
– Leiritunnelma oli hyvä. Muistan, että taisin esittää Eero Huoviselle epäileviä kysymyksiä koko uskosta. Hän vastasi jotenkin hyvin viisaasti, eikä tyrmännyt epäilyjäni. Minusta hän oli ihana rippipappi, Sorvali muistelee.
Sorvalin leirin keskeytti kuitenkin aivokalvontulehdus.
– Se oli pettymys, varsinkin kun en sitten saanutkaan vanhemmiltani kauan odottamaani rippilahjaa, kaunista sormusta.
Sorvalin isä, kirkkoherra Martti Nortia, järjesti tyttärelleen myöhemmin miniriparin, joka hoidettiin ohimennen ja ilman juhlia. Sormuskin jäi saamatta, mikä harmitti Miittaa.
Sorvali muistelee isäänsä lämpimästi.
– Hän oli leikkisä ihminen, joka säilytti myös sisäisen lapsen itsessään. Kun menimme isän kanssa vaikka ristiäisiin, ja perhe oli jotenkin jäykkänä ja suhtautui rovastiin ylikunnioittavasti, isä laukaisi tilanteen huumorilla.
Isä saattoi esimerkiksi leikkiä perheen isompien lasten kanssa ja tehdä sormen katoamistempun. Kerran hän pyysi talon emännältä puolukkahilloa tempun tehosteeksi. Näin päästiin turhasta jäykistelystä.
– Sitten isä näki kauneutta ympärillä. Jos hän löysi mökin rannasta hienon puukarahkan, kohta hän oli valmistamassa siitä taideteosta seinälle. Eivät ne aina niin upeita olleet, mutta miten innostavaa lapselle. Meille siskoni kanssa isä oli aina varannut piirustuspaperia ja sakuravärit. Piirtämiseen kannustettiin.
Maneeritkin kestää, jos on ajatuksia
Miitta Sorvali kertoo odottavansa kiinnostuneena saarnakeskustelua Timo Soinin ja Eero Huovisen kanssa. Keskustelua vie eteenpäin kirkkoherra Teemu Laajasalo.
– Luulen, että minun kannattaa lähinnä kuunnella muita. En todellakaan ole saarnan asiantuntija, koska käyn harvoin kirkossa. Minulla on kyllä rakkaita mutta hämäriä muistoja lapsuudestani, kun sain kulkea alle kouluikäisenä isäni mukana erilaisissa hartaustilaisuuksissa Kiteellä 60-luvulla. Niistä tunnelmista Petromax-lampun loisteessa kuulluista hartauspuheista pienissä maalaispirteissä ammennan edelleen.
Sorvalin mielestä hyvä saarna ei saa olla liian pitkä. Lisäksi olisi hyvä, jos saarna antaisi lohdutusta ja herättäisi uusia ajatuksia.
– Mieluummin ei mitään papin maneereita. Mutta kyllä sitä kestää nekin, jos puhujalla on kiinnostavat ajatukset.
Sorvalin isällä oli hyvä ulosanti. Hän puhui saarnatessaan suoraan kuulijoille eikä paperista lukien. Kieli oli rikasta. Isä ei myöskään viisastellut eikä käyttänyt liikaa sivistyssanoja, vaan puhe oli kaikkien ymmärrettävissä.
– Yksi isän lahjoista oli huumorin käyttö. Sitä ei kuitenkaan ollut liikaa saarnassa. Martti-isäni rakasti kansanihmisiä, ja sekin kuului saarnatessa. Isä oli ylipäätään kiinnostunut ihmisistä, ja teki tarkkoja havaintoja eri ihmistyypeistä.
Näyttelijätytär onkin perinyt isältään havaintojen tarkkuuden ja huumorin – ajatelkaapa vaikka hänen YleLeaksista tuttua hahmoa Tellervo von Appelgreniä. Myös isä oli monilahjakas taiteilijapersoona, joka muun muassa maalasi tauluja ja hallitsi musiikin.
– Parasta ehkä oli isän suuri elämän ja sen ilmiöiden rakastaminen. Hän oli utelias loppuun saakka. Huumori kuului olennaisena osana arkeen. Meillä oli yhteistä myös absurdikin huumori. Kyllä näistä eväistä on ollut paljonkin hyötyä näytellessä, Miitta Sorvali kertoo.
Kuva: Wikipedia / Soppakanuuna. Näyttelijä Miitta Sorvali osallistui Porin SuomiAreenaan vuonna 2011.