Matias laskeutuu Senaatintorille vapunpäivänä

Vapun päivänä Matias ja lentokone laskeutuvat Senaatintorille Tuomiokirkon eteen.  Kyse on kuitenkin jostakusta muusta kuin 27 vuotta sitten Punaiselle torille laskeutuneesta Mathias Rustista. Konekin liikkuu rekan kyydissä, eikä ilmojen teitä.

MAFSuomi (Mission Aviation Fellowship) järjestää Cessna 206 lentokoneen esille Helsingin keskustaan jo toisen kerran yhteistyössä Suomen ilmailumuseon intendentin Matias Laitisen kanssa. Kymmenessä eri Afrikan maassa palvelutta lähetyslentokonetta voi ihailla ja koneen ohjaamoon tutustua ohjatusti Senaatintorilla.

Peltienkeliksikin kutsuttu lentokone rakennettiin alun perin Wichitassa Yhdysvalloissa vuonna 1966. Se palveli 20 vuotta MAF:n lennoilla kymmenessä eri Afrikan maassa vuodesta 1967 alkaen ja kuljetti nälänhätäalueiden avustuksia, kiireisiä lääketoimituksia, postia, matkustajina lääkäreitä ja potilaita ambulanssilennoilla sekä lähetystyöntekijöitä kaukaisiin kohteisiinsa.

Koneen viimeinen suuri palvelutehtävä oli Tsadin nälänhädän uhrien auttaminen vuonna 1985. Seuraavana vuonna kone lahjoitettiin Suomeen ja kunnostuksen jälkeen rekisteröitiin Suomen ilma-alusrekisteriin. Lentokonevanhus palveli vuoteen 2006 saakka lähetyslentäjien koulutuskäytössä, jonka jälkeen eläköityi Suomen Ilmailumuseoon.

MAF on 1945 perustettu kristillinen järjestö, joka operoi noin 130 pienlentokonetta kehitysmaissa alueilla, missä etäisyydet ovat pitkiä, maantiet puuttuvat tai ne ovat vaikeakulkuisia tai turvattomia.

(Kuvassa MAF:n C208 lentokone Mongoliassa, Kuva MAF Suomi)

Edellinen artikkeli”Tuon seurakuntaan terveiset ruuhkavuosien arjesta”
Seuraava artikkeli10 vinkkiä muistelmien kirjoittajalle