Suomalaisten, jotka eivät osaa kertoa, mitä puoluetta kannattavat, osuus on lisääntynyt. Mittauksissa joukkoon on voitu lukea jo peräti yli kolmannes äänestäjistä. Puolueet joutuvat kiinnittämään ilmiöön paljon huomioita.
Viimeksi asiaa kommentoi tänään valtiovarainministeri, SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen
Ylen aamu-tv:ssä
. Hänen mukaansa epävarmojen äänestäjien määrän kasvu on vakava paikka kaikille puolueille.
– Eikö ihmisiä kiinnosta politiikka, vai mikä sen kantaaottamattomuuden taustalla on? hän kyseli.
Urpilainen arvioi, että tapa, jolla poliittiset puolueet toimivat ja välittävät omaa arvopohjaansa ja aatetta, ei enää kohtaa ainakaan suurta joukkoa suomalaisista.
Politiikan tutkija Erkka Railo Turun yliopistosta selittää liikkuvien äänestäjien määrän kasvua sillä, että luokkapohjainen äänestäminen on vähentynyt.
– Ihmiset eivät enää tiedosta selvästi omaa luokkataustaansa. Aiemmin oli selvemmin esimerkiksi työväenluokka ja toimihenkilöt. Sitten äänestettiin sen pohjalta puoluetta, joka edusti omaa luokkaa. Nyt puolueiden ideologiset vastakkainasettelut ovat lientyneet ja samalla luokkatietoisuus on heikentynyt, Railo tiivistää.
Käytännössä äänestäjät ovat siis muuttuneet ikään kuin kuluttajiksi. He valitsevat vaaleissa puolueiden laajasta kirjosta sen, jonka he kokevat sillä hetkellä olevan paras tuote.
Railo kuitenkin muistuttaa, että vaikka epävarmojen äänestäjien määrä on kasvanut, myös luokkapohjaisia äänestäjiä on yhä paljon.
Puoluekannastaan epävarmojen äänestäjien kasvulla on tietysti vaikutuksensa käytännön politiikan tekemiseen. Lisääntyykö populismi? Railo muotoilee niin, että poliittisen viestinnän merkitys korostuu, koska vaalit voitetaan tai hävitään liikkuvien äänestäjien tuella.
– Omat luokkapohjaiset äänestäjät on ikään kuin voitettu puolelle jo aiemmin. Niihin ei tarvitse ihan yhtä paljon kiinnittää huomiota. Tästä syystä puolueiden kannattaa lähteä kalastelemaan poliittisen keskustaan.
Liikkuvien äänestäjien määrän kasvulla on ollut ennennäkemättömät vaikutuksensa puolueitten kannatukseen. Perussuomalaisten nousu on tietysti yksi ilmiö. Puolueen mentävä aukko oli havaittu politiikan tutkijoiden keskuudessa jo ennen kuin se realisoitui. Suomessa oli EU-kriittisten, konservatiivisten työväentaustaisten ihmisten joukko, joista Timo Soini sai omat seuraajansa.
Railo muistuttaa, että Perussuomalaisten kannatuksen nousun ohella Keskustan lasku ensin noin 15 prosentin kannatukseen ja nousu nykyisiin gallup-lukemiin on sekin täysin poikkeuksellinen heilahdus Suomen poliittisessa kentässä. Verrokkeja nykynousulle voi hakea niinkin kaukaa kuin vuoden 1945 kommunistien tai 1970 SMP:n noususta.
– Jos Keskusta saa pidettyä etumatkansa ensi vuoden vaaleihin, voi olla, että pian sen jälkeen tullaan näkemään uusi poliittisten voimasuhteiden heilahdus. Nyt eletään erikoisia aikoja. En sulje pois sitä, että SDP voisi sopivien olosuhteiden tullen saada takaisin 5 prosenttia kannatuksestaan tai enemmänkin, jos se löytäisi oikean sävelen.
Kun aiemmin puolueet saattoivat rauhallisesti laskea sen varaan, että vaihtelut vaaleissa ovat noin 1-2 prosenttiyksikköä, nyt ajat ovat toiset.
Eiliset Yle uutisten julkistama puolueiden kannatusmittaus ei sisältänyt suuria uutisia. Puolueiden voimasuhteet eivät olleet edellisistä mittauksista juuri muuttuneet. Jotkut kuitenkin spekuloivat, voisiko Keskustan kannatuksen nousu olla nyt katossaan.
Railo muistuttaa, että alussa kannatuksen nousu on nopeaa, kun liikkuvat äänestäjät lähtevät liikkeelle. Nousun pysähtymistä saattaa selvittää törmääminen luokkarajoihin. Eli potentiaalisten liikkuvien äänestäjien määrä tulee vastaan. Etelän arvoliberaalit ihmiset eivät enää missään olosuhteissa äänestäisi keskustaa.
Politiikan tutkijat ovat nyt kiinnostuneita siitä, onko muutos epävarmojen äänestäjien suureen joukkoon pysyvä.
– Jatkavatko liikkuvat vaellustaan vai hakevatko he muutaman vuoden ajan uutta luokkapaikkaa itselleen ja vakiintuvat jälleen, Railo selventää.