Lue saarnoja

2. rukouspäivä, äitienpäivä, Matt. 19:13-15, Tomi Karttunen

Sanotaan, että koto-Suomi ja nykymaailma yleensäkin on lapsivihamielinen. Eikä kyse taida olla pelkästä puheesta. On siis paikallaan tutkistella itseään ja yhteiskuntaamme lasten evankeliumin valossa....

1. su loppiaisesta, Matt. 3:13-17, Tomi Karttunen

Eilen vietettiin loppiaista eli epifaniaa. Tuo sana epifaniahan tarkoittaa Jumalan kirkkauden ilmestymistä maailmaan. Päivään kuuluva kertomus idän tietäjistä, jotka saapuivat kumartamaan syntynyttä Messiasta, tuo...

1. su joulusta, Luuk. 2:33-40, Tomi Karttunen

Nuoruus ja vanhuus kohtaavat päivän evankeliumissa vähään samaan tapaan kuin vanha vuosi ja uusi vuosi kohtaavat tämän päivän ehdittyä iltaansa ja kellojen alkaessa kaiuttaa...

1. paastonajan su, Matt. 4:1-11, Tomi Karttunen

Kuvaus Jeesuksesta erämaassa paastoamassa ja rukoilemassa osoittaa, että hän oli ihminen, ei teflonpintainen supersankari. Samalla hän oli kuitenkin samalla kertaa synkkääkin synkempään ja valoisaakin...

1. su pääsiäisestä, Joh. 20:19:31, Tomi Karttunen

Kukaan ei ole seppä syntyessään ja oppia on ikä kaikki. Myöskään uskonasioissa ei olla heti eikä oikeastaan koskaan kaiken osaavia. Tarkoitus ei ole myöskään...

1. su pääsiäisestä, Joh. 20:19:31, Tomi Karttunen

Kukaan ei ole seppä syntyessään ja oppia on ikä kaikki. Myöskään uskonasioissa ei olla heti eikä oikeastaan koskaan kaiken osaavia. Tarkoitus ei ole myöskään...

21. su helluntaista, Matt. 22:1-14, Tomi Karttunen

Sitä tultiin jo vuosikymmeniä sitten kotikirkon alttarin ääreen varsin nuorena parina. Molemmat tahtoivat osoittaa toisilleen uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä. Sulhanen pujotti kädet...

2. su loppiaisesta, Joh. 2:1-11, Tomi Karttunen

(isäni Asko Karttusen saarna) Meidät asetetaan tässä monessa mielessä erikoisen evankeliumitekstin äärelle. Ensinnäkin meidät viedään mu­kaan häihin. Tämä kertomus Galilean Kaanasta on ainoa, jossa kerrotaan...

20. su helluntaista, Joh. 9:24-35, Tomi Karttunen

"Uskon vastakohta ei ole epäilys vaan näkeminen." Näin on muuan kristitty ajattelija muotoillut kokemuksen armosta. Se jolla on totuus hallussa, ei näet enää etsi...

11. su helluntaista, Luuk. 4:23-30, Tomi Karttunen

Päivän evankeliumi kuvaa Jeesuksen saamaa nihkeää ja jopa väkivaltaista vastaanottoa pienessä kotikaupungissaan ja laajemminkin Israelin kansan keskuudessa. "Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan." Tämä...

Selaa saarnoja kirkkovuoden pyhien mukaan

1. adventtisunnuntai1. adventtisunnuntain jälkeinen viikko1. paastonajan sunnuntai1. sunnuntai joulusta1. sunnuntai loppiaisesta1. sunnuntai pääsiäisestä10. sunnuntai helluntaista11. sunnuntai helluntaista12. sunnuntai helluntaista13. sunnuntai helluntaista14. sunnuntai helluntaista15. sunnuntai helluntaista16. sunnuntai helluntaista17. sunnuntai helluntaista18. sunnuntai helluntaista19. sunnuntai helluntaista2. adventtisunnuntai2. pääsiäispäivä2. paastonajan sunnuntai2. sunnuntai ennen paastonaikaa2. sunnuntai helluntaista2. sunnuntai joulusta2. sunnuntai loppiaisesta2. sunnuntai pääsiäisestä20. sunnuntai helluntaista21. sunnuntai helluntaista23. sunnuntai helluntaista24. sunnuntai helluntaista25. sunnuntai helluntaista26. sunnuntai helluntaista3. adventtisunnuntai3. paastonajan sunnuntai3. sunnuntai ennen paastonaikaa3. sunnuntai helluntaista3. sunnuntai loppiaisesta3. sunnuntai pääsiäisestä4. adventtisunnuntai4. paastonajan sunnuntai4. sunnuntai helluntaista4. sunnuntai loppiaisesta4. sunnuntai pääsiäisestä5. paastonajan sunnuntai5. sunnuntai helluntaista5. sunnuntai loppiaisesta5. sunnuntai pääsiäisestä6. sunnuntai loppiaisesta6. sunnuntai pääsiäisestä7. sunnuntai helluntaista9. sunnuntai helluntaistaApostoli Johanneksen päiväApostolien päiväHelatorstaiHelluntaiaattoHelluntaiaikaHelluntain jälkeinen viikkoHelluntaipäiväHiljainen lauantaiHiljaisen viikon keskiviikkoHiljaisen viikon maanantaiHiljaisen viikon tiistaiItsenäisyyspäiväJeesuksen kuolinhetkiJouluaamuJouluaattoJoulupäiväJouluyöJuhannuspäiväKansalliset rukouspäivätKiirastorstaiKirkastussunnuntaiKynttilänpäiväLaskiassunnuntaiLoppiainenLuomakunnan sunnuntaiMarian ilmestyspäiväMikkelinpäiväPääsiäisen jälkeinen keskiviikkoPääsiäisen jälkeinen lauantaiPääsiäisen jälkeinen perjantaiPääsiäisen jälkeinen tiistaiPääsiäisen jälkeinen torstaiPääsiäispäiväPääsiäisyöPalmusunnuntaiPerheen sunnuntaiPitkäperjantaiPitkäperjantain iltaPyhäinpäiväPyhän Henrikin muistopäiväPyhän Kolminaisuuden päiväTapaninpäiväTuhkakeskiviikkoTuomiosunnuntaiUskonpuhdistuksen muistopäiväUudenvuodenaattoUudenvuodenpäiväValvomisen sunnuntaiViattomien lasten päivä