Laihialla tarjotaan toisenlaista Toivoa

Kevyen musiikin säveltäjänä tunnetun Toivo Kärjen syntymästä tulee ensi joulukuussa kuluneeksi 100 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Pohjanmaan Evankelinen puhallinorkesteri järjestää marraskuussa hengellisen musiikin konsertin Laihian kirkossa. Orkesterin lisäksi konsertissa esiintyy Merikaarron kuoro.

Konsertin teema on ”Toisenlaista Toivoa”. Konsertissa esitetään Kärjen ennen julkaisemattomia sävellyksiä.

Toivo Kärjen jäämistöstä on löytynyt yli pari sataa tuntemattomaksi jäänyttä sävellystä. Joukossa on myös parikymmentä hengellistä kappaletta, joiden sävellykset on tehty valmiisiin runoihin.

– Kappaleiden melodiasta ja joistakin soinnuista tunnistaa ne Kärjen tuotannoksi. Kappaleet ovat mollivoittoisia, sellaista nöyrän miehen hartautta, Pohjanmaan Evankelisen puhallinorkesterin johtaja Aatos Ilomäki kertoo.

– Sävellyksissä on myös virsitradition mukainen melodia. Kappaleet ovat yksinkertaisia ja puhuttelevia, sanoo Toivon poika Kalervo Kärki.

Sanoituksia kappaleisiin ovat tehneet muun muassa Lyyli Saavalainen, Aari Surakka, Pirkko Halonen ja Tuula Valkama. Vanhimmat kappaleet ovat vuodelta 1929, jolloin Toivo Kärki oli 14-vuotias ja asui vielä kotona. Leivonen lumimyrskyssä -kappaleen sanoitus on Toivon isän Frans Kärjen käsialaa.

Toivo Kärjen kotona vallitsi hengellinen ilmapiiri, joka aiheutti myös ristiriitoja. Frans Kärki oli Laihialla kappalaisena vuosina 1926–1954. Toivon äiti Ester Kärki (os. Kurvinen) oli lähetyssaarnaajan tytär ja työskenteli kuusi vuotta lähetystyössä Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen ensimmäisessä Japanin lähettien ryhmässä.

Muusikon uralle lähdettyään Toivo Kärki jätti hengellisyyden taakseen, koska muusikon ei ollut sopivaa tuoda esiin uskoaan. Päätös oli Frans Kärjelle vaikea, sillä hän toivoi pojastaan pappia. Kalervo Kärki kertoo, että hengellisyys oli kuitenkin vahvasti läsnä hänen isänsä elämässä.

– Uransa aikana isä seurasi hengellisen musiikin alaa. Myöhemmällä iällä hän palasi virsien pariin vapauduttuaan musiikkibisneksestä. Hänelle usko oli henkilökohtainen asia.

Konserttihankkeen tarkoituksena on tuoda kuuluisasta säveltäjästä esiin uudenlaisia ominaisuuksia ja samalla nostaa hänen hengelliset sävellyksensä suuren yleisön tietoisuuteen.

– Nämä sävellykset eivät aluksi vaikuttaneet merkittäviltä, mutta niistä sai lopulta toimivan kokonaisuuden. Konsertti vaikuttaa oikein lupaavalta, Kalervo Kärki sanoo.

Pohjanmaan Evankelisen puhallinorkesterin hengellisen musiikin konsertti järjestetään Laihian kirkossa 22. marraskuuta.

Kuva: Pohjanmaan Evankelinen puhallinorkesteri

Edellinen artikkeliKohusarja jatkuu – ei vieläkään alttarilla
Seuraava artikkeliEspoolaiskoululaisten sienilaboratorio sittenkin avaruuteen