Juhani Lavanko kertoi Kotimaan kolumnistin Rebekka Naatuksen olevan seurannassa. Mikä oikeastaan on lääninrovasti ja mitkä ovat hänen tehtävänsä kirkossa? Kotimaa24 kysyi asiaa entiseltä lääninrovastilta, piispa Tapio Luomalta.
Espoon piispa Luoma ei ota kantaa toisen hiippakunnan, Oulun tapaukseen, vaan kommentoi lääninrovastiutta ja lähetystyökeskustelua yleisellä tasolla.
Luoman mukaan lääninrovastilla on kirkkojärjestyksen mukaan huomattavasti rajatumpi tehtävä kuin piispalla – ei ainoastaan alueellisesti vaan myös sisällöllisesti. Lääninrovastin tärkeimpiä töitä on kantaa vastuuta rovastikuntansa seurakuntien yhteistyöstä.
Kotimaa24 kysyi, voisiko lääninrovastia verrata eräänlaiseen pikku-piispaan?
– Hän ei suinkaan ole ”pikku-piispa” vaan osa hiippakuntahallintoa, joka toimii piispan ja kapitulin ”silminä ja korvina” rovastikunnassaan ja tällä tavalla omalta osaltaan pitää huolta siitä, että piispa ja kapituli pysyvät tietoisina seurakuntien todellisuudesta. Kirkkojärjestyksessä lääninrovastin valvontavastuu ilmaistaan piispan vastuuta ylimalkaisemmin: piispan valvontavastuuseen sisällytetään muun muassa pappien viranhoito, Espoon piispa Tapio Luoma valottaa.
Ennen piispuuttaan Luoma oli Etelä-Pohjanmaan rovastikunnan lääninrovasti.
– Piispan viran vastuu on merkittävästi laaja-alaisempi. Hän on lääninrovastin esimies ja nykyisessä työssäni olen entistä syvemmin tajunnut, miten merkittävää tukea piispan viran hoitoon lääninrovasti voi antaa. Lääninrovasti on yksi kirkkoherroista ja tehtävä on määräaikainen. Lääninrovasti ei toteuta tehtäväänsä omissa nimissään vaan piispan ohjauksessa ja tuomiokapitulin valtuuttamana.
Kirkossa valmisteilla oleva seurakuntarakenteen muutos eli Uusi seurakuntayhtymä 2015 -malli tarjoaa lääninrovastille paljon vastuuta. Onko tällainen keskittäminen hyvä asia?
– En näe tässä vaihtoehdossa suurempia ongelmia, vaikka epäilemättä kirkkohallituksen esityksen ehdottama lääninrovastimalli edellyttää toteutuakseen paljon jatkopohdintaa piispan, lääninrovastien ja kirkkoherrojen keskinäisistä suhteista. Oleellista ehdotuksessa on, että seurakuntayhtymän luotsaamisessa toteutuu hengellinen johtajuus.
Rebekka Naatuksen Kotimaan (4.1.) kolumni, jossa hän kirjoitti, että evankelioivasta lähetystyöstä voitaisiin luopua, on puhuttanut pitkään. Luoma sanoo, ettei hän osaa hahmottaa kysymystä lähetystyöstä niiden vastakkainasettelujen kautta, joita viime aikoina on julkisuudessa ollut. Onko lähetystyö kirkolle opillinen kysymys vai identiteettikysymys?
– Minusta kaikki kirkon työ on kirkolle annetun mission toteuttamista. Siksi on kyse enemmästä kuin opin, elämän ja identiteetin summasta. Kun seurakunnan haudankaivaja iskee lapionsa maahan aloittaakseen uuden haudan kaivamisen, hän toteuttaa kirkon missiota. Kun emäntä seurakunnan keittiössä ryhtyy keittämään perunoita, se kuuluu kirkon missioon. Kirkollisen lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestön työntekijä osallistuu aivan samaan tehtävään.
– Jo pelkällä olemassaolollaan kirkko haluaa saattaa kaikki ihmiset Jumalan yhteyteen ja tarjota heille mahdollisuuden hänen rakkautensa kokemiseen. Painotuksista voi aina keskustella, mutta minusta mikään painotus ei yksin voi määrittää kirkon mission kokonaisuutta.
Lue myös:
Lääninrovastin mukaan Naatus on ”seurannassa” – mitä se tarkoittaa?
Lue Kotimaasta 7.2. laaja artikkeli (s. 6-7) siitä, miten kirkossa nykyään suhtaudutaan lähetystyöhön! Artikkelissa on muun muassa kiinnostavaa tilastotietoa.