Kyrkpressen: Ahvenanmaalla pulaa kirkkoherroista

Maarianhaminan kirkkoherran virka on ollut jo kahdesti auki, eikä hakijoita ole ilmaantunut. Asiasta kertoi Kyrkpressen.

– Ilmoitin jo kaksi vuotta sitten jääväni eläkkeelle, sanoo Maarianhaminan kirkkoherra Jan-Erik Karlström.

Lähitulevaisuudessa kirkkoherran virkoja tulee avoimeksi kolme lisää, Sund-Vårdössä, Brändö-Kumlingessa ja Saltvikissa. Lisäksi muutaman vuoden sisällä eläköityy kolme tai neljä muuta pappia ja kirkkoherraa.

Ahvenmaan pappispula on ollut tiedossa jo pitkään ja Porvoon tuomiokapituli on etsinyt keinoja tilanteen parantamiseksi. Kahden viime vuoden aikana on vihitty kolme pappia Ahvenmaalle.

– Meillä on ollut muutamia ruotsalaisia kirkkoherroja, mutta heillä on tyystin erilainen tutkintorakenne ja tavallisesti he eivät tunne lainkaan hallintoa, jota kirkkoherralta vaaditaan meidän kirkossamme, sanoo notaari Claes Abrahamsson
Kyrkpressenissä.

Lue myös:

Ahvenanmaalla unelmoidaan omasta kirkosta

Ruotsalaislehti: Ruotsalaiset papit valtasivat Porvoon hiippakunnan

Edellinen artikkeliKysely: Pyhäpäivän merkitys heikentynyt Yhdysvalloissa
Seuraava artikkeliEssee: Muut maat muovaavat maastamuuttajan hengellistä elämää