Harva kuvittelee nuorena lähtevänsä yli kahdeksikymmeneksi vuodeksi ulkomaille, perustavansa uusia seurakuntia maapallon toisella puolella ja salakuljettavansa Raamattuja vankiloihin.
Vaikka tämä kaikki voi olla lähetystyöntekijöiden arkipäivää, harva heistä olettaa kohtaavansa toisella puolella maailmaa tapaamansa ihmiset paluun jälkeen kotonaan.
Näin kuitenkin kävi rovaniemeläiselle Liisa Alanteelle. Hän ehti työskennellä Thaimaassa Suomen Lähetysseuran lähettinä 19 vuotta. Sen jälkeen hän jatkoi thaikielistä työtä Israelissa vielä kaksi ja puoli vuotta vierastyöläisten parissa. Vanhaan kotiseurakuntaansa Rovaniemelle hän palasi 2004.
Seuraavana vuonna Pohjois-Suomeen alkoi saapua merkittävän kokoisia joukkoja thaimaalaisia marjanpoimijoita.
– Piti käydä tervehtimässä heitä ja mennä pitämään heidän puoliaan, Alanne naurahtaa.
Alanne tiesi kokemuksesta, että puolien pitämiselle olisi tarvetta. Sitä hänen työnsä oli ollut myös Israelissa, jossa työnantajat eivät pitäneet sopimuksiaan ja työlupien saamisen kanssa oli jatkuvia ongelmia. Työntekijöitä pidätettiin ja karkotettiin maasta. Vain thaikieltä osaavien työntekijöiden oli vaikea selviytyä itse.
– Kun menin sinne, en olisi koskaan uskonut heidän tulevan tänne. Esimerkiksi Israelissa tapaamiamme ja kristityiksi kääntyneitä miehiä on ollut täällä keräämässä marjoja, Alanne muistelee.
Raamattujen salakuljettaja
– Työläisten työn katkaiseminen oli dramaattista, koska se tarkoitti koviin velkoihin joutumista. Israeliin pääsemistä ja työluvan hankkimista varten thaimaalaiset joutuivat ottamaan lainan, Alanne kertoo.
Lainaa oli mahdoton maksaa takaisin, jos työ päättyi suunniteltua aikaisemmin. Normaalisti lainan sai kuoletettua keskimäärin kahdessa vuodessa.
Alanne vieraili työtoverinsa kanssa paljon vankiloissa, joihin pidätettyjä thaimaalaisia oli sijoitettu. Viime vuosikymmenen alun levottomuuksien vuoksi maassa oli vain vähän turisteja, ja osa hotelleista oli otettu vankilakäyttöön.
Lähetystyötä ei voinut tehdä avoimesti. Alanne työtovereineen uskotteli vartijoille thaikielisten Raamattujen olevan Israelin historiaa käsittelevää kirjallisuutta: olihan liitteissä esimerkiksi alueen karttoja.
– Kyllähän ne vartijat tiesivät, mitä me sinne veimme, Alanne sanoo.
Suomessakin Alanne jakaa poimijoille Raamattuja. Täällä työtä ei tarvitse tehdä salaa työnantajilta tai viranomaisilta.
Vieraassa maassa tutulla kielellä painetut kirjat kiinnostavat. Osittain muun lukemisen puutteessa moni thaimaalainen innostui Raamatusta niin vankilassa kuin Pohjois-Suomen vanhoilla kyläkouluilla.
Osa haluaa lähettää niitä kotiväelleenkin. Alanne muisteleekin jonain vuonna käytännössä tyhjentäneensä saksalaisen kustantajan Raamattu-varastot.
Tuntemattomaan maastoon
Vaikka thaimaalaisten työ Suomessa ja Israelissa on hyvin erilaista, myös Suomeen matkustamiseen liittyy valtavasti riskejä. Huonona marjavuonna kilohinta on kova, mutta marjojen löytäminen hankalaa. Työ on raskasta ja työtä tehdään niin kauan kuin voimat antavat myöten.
Silti Suomeen saapuu vuosittain tuhansia poimijoita. Pelkästään Alanteen yhteistyöyrityksessä heitä on satoja.
Poimijoiden työolot vaihtelevat. Yritykset ovat erilaisia ja thaimaalaisten tiet Suomeen moninaiset. Osa suomalaisista yrityksistä ei ole antanut lainkaan lupaa mennä majoituskoulujen alueelle.
– Kyllähän se herättää epäilyksiä. Olisimme vieneet vaatteita erään firman poimijoille, mutta heillä on kuulemma niin hyvät varusteet. Kuitenkin kun olemme jättäneet heille vanhoja vaatteita otettavaksi kyläkaupalle, ne ovat kaikki menneet.
Alanne uskoo, että syy voi löytyä yhtä lailla thaimaalaisten omista pikkupomoista, jotka hoitelevat työmatkojen järjestelyjä.
Ristiriitojen selvittäjä
Aluksi Alanteen apu thaimaalaisille Suomessa oli hyvin käytännönläheistä, esimerkiksi palavereiden tulkkaamista. Nyt käytännöllinen puoli on yrityksillä paremmin hallussa ja Alannetta työllistävät erityisesti sairaanhoitoa vaativat tilanteet, kuten yllättävät sairastumiset ja onnettomuudet.
Marjanpoimijoiden kanssa työskentely on osa Alanteen työaikaa Rovaniemen seurakunnassa. Toimintasuunnitelmassa on varattu elokuuhun työpäiviä, jolloin Alanne voi vierailla majoituskouluilla. Seurakunnan kirpputorilta kerätään marjankeruuseen sopivia vaatteita. Yhteistyöverkostoa on laajalti lähiseurakunnissa.
Jokamiehen oikeudet turvaavat kaikille kansalaisuuteen riippumatta mahdollisuuden poimia marjoja ja muita luonnonantimia myös kaupalliseen käyttöön. Rajoitukset koskevat vain pihapiirejä ja viljeltyjä alueita.
Silti ristiriidoiltakaan ei ole vältytty. Alanne onkin pyrkinyt luomaan yhteyttä paikallisten ihmisten ja marjanpoimijoiden välillä. On järjestetty esimerkiksi tapahtumia, joihin on kutsuttu niin seurakunnan kuin kunnankin väkeä ja paikallisia asukkaita.
Alanne muistuttaa, että marjoista kilpailuun paikallisten ja thaimaalaisten välillä vaikuttaa myös alue. Syrjäseuduilla riittää metsää, eikä siellä ole paikallisia liikkujia. Kylien läheltä poimiminen herättää tunteita.
”Thaimaalaiset voittavat suomalaiset sisussa”
Kun Alanne meni ensimmäistä kertaa Thaimaahan vuonna 1981, maan työ oli vasta alussa. Lähetit olivat suorittaneet ensimmäisen kasteensa vain viikkoa aikaisemmin.
Työ oli kirjaimellisesti niin sanottua pioneerilähetystä. Alanteen tehtävänä oli mennä alueelle, jossa ei vielä ollut seurakuntaa ja perustaa sellainen. Toisella työkaudella tehtävänä oli etsiä valmiiseen seurakuntataloon seurakuntalaisia.
Hiljalleen työ laajeni esimerkiksi diakoniatyöhön, johon Alannekin siirtyi.
Työssään Alanne tutustui hyvin thaikulttuuriin. Hänen mukaansa ihmiset ovat tottuneet liikkumaan luonnossa.
– Ihmettelen sitä rohkeutta, joka heillä on mennä suomalaiseen metsään, Alanne sanoo.
– Ja uskomattoman sitkeitä he ovat. Jos puhutaan suomalaisesta sisusta, niin he voittavat meidät monikertaisesti. Kun he palaavat päivän jälkeen metsästä, he ovat ryvettyneitä, nälkäisiä ja väsyneitä. He kuitenkin purkavat autot, punnitsevat marjat säkkeihin ja nostelevat ne varastoon. Kukaan ei valita nälkää tai sateessa kastumista.
Marjanpoimintarupeaman jälkeen kotona odottaakin työläs sadonkorjuu.
Suurin osa poimijoista on köyhiä riisinviljelijöitä Koillis-Thaimaan köyhistä maaseutukylistä. Elokuussa viljelmillä ei voi tehdä mitään, joten tienesti ulkomailla houkuttelee.
Alanteen mukaan moni poimija tienaa rahaa lapsiensa koulunkäyntiin. Eräs poimija kertoi ostaneensa matkojen palkoilla traktorin.
Alanteen pitkä työura on päättymässä. Syksyllä hän jää eläkkeelle lähetyssihteerin työstä ja rukouskoordinaattorin työ päättyy syksyllä.
Thaimaalaisten marjanpoimijoiden kanssa hän kuitenkin uskoo yhteistyön jatkuvan.
– Sen firman paikallisella pomolla on yhteystiedot, hän toteaa.