Pitääkö laittaa oma persoona likoon vai tuleeko tyytyä rooliin ja sen asettamiin rajoihin? Kysymys papin ja muiden kirkon työntekijöiden persoonasta osana työtä on ikuisuuskysymys.
Viimeksi ikuisuusaiheesta käytiin viikonvaihteessa ajatustenvaihtoa kirkon työntekijöiden Facebook-ryhmässä. Keskustelun viritti alulle someaktivisti Samuli Suonpää. Suljetun ryhmän keskusteluja ei ole asiallista referoida yksityiskohtaisesti – olkoonkin, että kyseisessä ryhmässä on yli 3 500 jäsentä. Sanottakoon kuitenkin, että keskustelussa oli enemmän ääniä persoona peliin -näkökannan puolesta kuin persoona taka-alalle -ajattelun puolesta.
Jälkimmäinen näkökanta jää helposti syrjään, sillä sen kannattajat eivät ole kovin äänekkäitä tai selfieintoisia. Minä-viestin lähettäminen on heille epämukavuusalueelle astumista.
***
Olisiko niin, että varsinkaan papin ei pitäisi tuoda persoonaansa juurikaan esiin? Toki hän saa olla persoonallinen, mutta ollessaan se, mihin hänet on vihkimyksen kautta erotettu tai kohotettu, hän ei ole enää minä, vaan jotain muuta. Vapaa-aika on toinen juttu. Silloin voi olla vaikka burleskihahmo.
Omaa elämäänsä saarnatuolissa loputtomasti hyödyntävän papin eväät on pian syöty. Ketä kiinnostaa?
Jos persoona peliin -näkökanta olisi paras, kirkon työhön kannattaisi hakeutua vain niiden, jotka ovat kokeneet paljon ja eläneet riittävän värikkään elämän. Asiallisilla ja hiljaisilla puurtajilla ei olisi tekoa.
***
Tulevaisuudessa – kuten tähänkin asti – kirkon töihin tulee varmasti erilaisia ihmisiä. Äänekkäitä ja hiljaisia, reheviä persoonia ja niukemman ilmaisuskaalan väkeä. Hyvä niin.
Ongelmia tulee, jos hakeutuu rooliin, joka on omalle luontaiselle persoonalle vastakkainen. Pappi puhuu ja esiintyy, sanoittaa tuntemuksia ja luo merkityksiä. Papeilta vaaditaan sosiaalisia taitoja, kykyä kommunikoida ja sietää erilaisuutta. Pelkästään opillisen puhtauden kanssa kekkuloivat älkööt vaivautuko.
Kirkon työ on kutsumustyö mutta ei ihmisoikeus. Jos kirkon työelämän pelisäännöt eivät sovi, kannattaa hakeutua duuniin muualle.
Ja hei, toisaalta kutsumustakin voi oppia.
Kuva: Olli Seppälä