Kirkosta eronnut ystäväni kävi pitkästä aikaa kirkossa. Adventtimessun hoosianna äidin kanssa oli yllättävä kokemus. Mielipiteet loistivat poissaolollaan, kyse oli jostain muusta: yhdessäolosta tuntemattomien kesken.
Kirkosta vieraantuneelle median ja somen kirkkoa koskeva keskustelu profiloituu oikeassaolijoiden jankkaamiseksi. Joku tiukkapipo sanoo jotain, fiksu irtisanoutuu siitä moraalista ylemmyyttä tuntien. ”Minä en ainakaan tuohon porukkaan kuulu.”
Yllättäen kirkossa ei tiennyt kenestäkään, mihin kohtaan tämä asettui mielipidejanalla. Tykkääkö tuo urkumusiikista? Kannattaako tuo paperittomien suojelua? Vastustaako tuo homojen vihkimistä? Kaikki vain lauloivat ja… niin, olivat kirkossa.
***
Hengellisessä elämässä ei ole kyse oikeassa olemisesta. Usko ei ole totena pitämistä. Siinä on sitäkin, jonkin verran. Mutta sen elämää muuttava syvyys ei avaudu väitelauseiden tai eettisten sääntöjen tuijottajalle.
René Magritten teoksessa Kuvien petollisuus (1929) on kuva piipusta ja teksti ”Ceci n’est pas une pipe”, tämä ei ole piippu. Se on kuva, eikä kuva koskaan ole identtinen sen kanssa, mitä se kuvaa. Jokainen kuva on tulkinta, näkökulma, viesti. Niin myös uskon kuvat ja sanat.
Me piirrämme kuvia Jumalasta sanoin, teoin ja ajatuksin. Kuvittelemme Kuvaamatonta, luomme käsitteitä Käsittämättömälle. Raamattu on ihmisten yritystä kuvata Jumalan tekoja ja olemusta. Saarnat, rukoukset ja virret maalaavat uskon maisemia.
Uskon kuvien petollisuus on siinä, että alamme pitää niitä totuutena. Raamattu ei ole Jumala, meidän mielipiteemme ja käsityksemme eivät ole Jumalan mielipiteitä ja käsityksiä.
***
Myyttien ja vertauskuvien lukutaito on vähenemässä. Maailmasta se ei katoa, se siirtyy uskonnosta fiktion piiriin. Fantasian suosio osoittaa tarinoiden tärkeyden. Alistamalla uskon kuvat ja Raamatun kertomukset tieteen luupin alle niiden syvyys hämärtyy.
Kun Paavali kirjoittaa, että kristityt muodostavat yhdessä Kristuksen ruumiin, hän on hämmentävän ajankohtainen. Sanan kirkossa keho jää aivouskon jalkoihin.
Mikä olisikaan nettiä helpompi paikka kasvottomaan mielipiteiden heittelyyn? Ollakseen oikeassa ei tarvitse kohdata, katsoa silmiin, koskettaa. Ei tarvitse kuulla lähimmäisen epävireistä laulua, ei polvistua hänen viereensä ehtoollispöytään, haistaa hänen tuoksuaan. Ei tarvitse kuulua samaan joukkoon tuon kanssa.
***
Martti Luther päättää Katekismuksen uskonkohtien selityksensä sanoihin ”Tämä on varmasti totta”. Uskon kieli voi sen ymmärtää, mutta totuuden kuva on petollinen. Sanat Jumalasta eivät ole Jumala. Jeesus on totuus, mutta minä en ole Jeesus enkä voi totuutta omistaa. Jeesus on tie, joka kutsuu kulkemaan. Jeesus on elämä, eikä elämä ole vielä valmis.
Kirjoittaja on Jyväskylän Vaajakosken alueseurakunnan pastori.
Kuva: Eero Tammivuori / K-S Foto