Imatran surmatyön edessä sanat tuntuvat katoavan. Yksi sana nousee esille: Miksi? Miksi kolmen ihmisen elämä päättyi väkivaltaisesti tällä tavoin? Miksi juuri Imatralla?
Tunnen syvää myötätuntoa heitä kohtaan, joiden elämä päättyi traagisesti. Uhrien omaiset, perheet, läheiset ja työtoverit tarvitsevat meidän tukemme. Rukouksissani muistan heitä ja pyydän heille voimaa, turvaa, huolenpitoa ja siunausta.
Voimia tarvitsevat myös kaikki asiaa selvittävät ja apua antavat viranomaiset ja vapaaehtoiset. Rukouksia kaipaavat myös tekijä ja hänen läheisensä.
Imatralla kuoli kolme ihmistä, ja samalla haavoittui kaupungin turvallisuudentunne. Järkytys koskettaa kaikkia kaupunkilaisia, minuakin entisenä imatralaisena.
*
Jokainen väkivallanteko on isku meitä kaikkia kohtaan. Kyse on yhteiskuntamme turvallisuudesta. Paha ei ole vain hyvän puutetta. Se on realiteetti, joka on meissä ja meidän ulkopuolellamme. Pahan olemattomaksi selittävä ja vain hyvyyteen keskittyvä käsitys elämästä ei ole tosi.
Imatran surmatyö osoittaa, että pahuus on mahtava voima, koska se tuhoaa elämää. Pahuuden todellisuus on tärkeää tunnistaa ja tunnustaa. Paha paljastaa, miten haavoittuvaa ja epävarmaa elämä on. Tarvitsemme tapahtuneen jakamista, toistemme kuuntelemista, lupaa puhua ja tulla tuskassamme kuulluiksi. Siitä nousee toivo, joka kurottuu pahan yli.
Martti Lindqvist on sanonut viisaasti: Elääkseen ihminen tarvitsee kykyä toivoa. Toivo on hyvän odottamista ja kykyä liittää itsensä omaan tulevaisuuteensa. Jollei toivoa ole, huomiselta putoaa pois kaikki mieli ja tarkoitus. Voidakseen elää, ihmisellä täytyy olla myös kyky ja mahdollisuus luottaa johonkin. Elämä on pohjimmiltaan luottamuskysymys.
*
Kristityn perimmäinen toivo löytyy kurottumisesta tämän maailman ulkopuolelle. Jumala on kaikkea tapahtunutta ja kokemaamme suurempi. Adventti kertoo Jeesuksen tulemisesta ihmisten keskelle. Se osoittaa, että hyvä kykenee läpäisemään pahan, rakkaus vihan ja toivo epätoivon.
Kaiken menetyksen ja kaipauksen, kivun ja surun, kapinoinnin ja kysymysten keskellä olemme Jumalan edessä. Kaikki tunteemme ja kysymyksemme saamme antaa Jumalan kannettavaksi. Hän on valmis lohduttamaan ja siunaamaan meitä. Häneltä saamme huomispäivänkin.
”Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani”, sanoo teidän Jumalanne. (Jes. 40:1). Alun perin sana lohdutus tarkoittaa yhdessä olemista yksinäisen kanssa. Lohduttaminen ei vie menetystä pois. Lohdutus on sitä, että pysyttelemme yhdessä ja lähellä Jumalaa. Hän tahtoo sanoa meille: Sinä et ole yksin, minä olen kanssasi. Yhdessä voimme kantaa tätä kuormaa. Älä pelkää. Minä olen tässä.
Kirjoittaja on Mikkelin hiippakunnan piispa
Kuva: Matti Karppinen
Lue myös: