Erään seurakunnan jo edesmennyt kirkkoherra teetti seurakunnalleen mainoskyniä, joihin laittoi tekstin: ”Kynänkäyttäjä, tee parannus!” Puoliksi pilke silmäkulmassa tehty lause herätti sekä ymmärrystä että hämmennystä. Kenellä on varaa kehottaa toista parannukseen asettumatta samalla toisen yläpuolelle? Ainakin kehotus tulee tehdä taiten.
Kehotus parannukseen kuului jo kristinuskon alussa. Jeesuksen ensimmäinen puhe alkoi viestillä: ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!” Tätä sanomaa hän lähetti opetuslapset julistamaan.
Uuden testamentin kertomuksissa on kolme tuttua tarinaa parannuksen tekemisestä. Paavalilla se tarkoitti siirtymistä Kristuksen vainoojasta evankeliumin julistajaksi. Sakkeuksella se merkitsi epärehellisen liiketoiminnan vaihtumista köyhien avustamiseen. Vertauksen tuhlaajapojalla se tarkoitti paluuta kaiken tuhlattuaan takaisin kotiin. Kaikilla pontimena elämänmuutokselle oli Kristuksen rakkauden kohtaaminen, ei ”itseään niskasta ottaminen” paroni von Münchhausenin tavoin, joka tarinassa veti itsensä omista hiuksistaan ylös suosta.
PARANNUS TARKOITTAA synnin tiedostamista, tunnustamista, katumista ja siitä luopumista. Toisaalta siihen kuuluu myös usko armolliseen, puolestamme Jumalan lain täyttäneeseen Kristukseen. Tunnustuskirjoissa todetaan, että ”ne, jotka ovat kasteen jälkeen langenneet, voivat saada syntien anteeksiantamuksen milloin tahansa, kun he kääntyvät”, ja että ”kirkon tulee antaa synninpäästö niille, jotka näin palaavat tehdäkseen parannuksen”. Parannukseen kuuluu katumus ja usko, ja hyvien tekojen tulee olla sen seurausta.
Viime päivinä on kuulosteltu, onko valtiovarainministeri tosissaan katuessaan kirjoituksiaan vuosien takaa. Uuden testamentin esimerkeissä parannusta seurasi myös elämänmuutos. Se osoittaa, että ei ole kyse vain itsensä parantelusta, vaan sisäisestä muutoksesta arvomaailmassa.
Sanan ”parannus” voi kääntää myös mielenmuutokseksi, joka tuo siihen uutta sävyä. Raamatussa kerrotaan, miten Jumalan hyvyys vetää parannukseen. Katekismus tuo siihen oman näkökulman kutsuessaan jokaista kastettua jokapäiväiseen parannukseen, joka tarkoittaa paluuta kasteessa saatuun yhteyteen. Sanoma parannuksesta kuuluu tähänkin aikaan.
Jos otsikko herättikin negatiivisia muistoja, niin jospa lauseen kääntäisikin toiseen muotoon: Teen parannuksen. Sillä parannus on parasta aina aloittaa itsestä, kuten tuhlaajapoika teki. Lopulta todellisen parannuksen saa aikaan Jumala Henkensä kautta.
Kirjoittaja on Lapuan hiippakunnan piispa.
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.
Antoisia lukuhetkiä!
Ilmoita asiavirheestä