Etätöissä kotona olen saanut seurata kolmen kissani touhuja normaaliaikoja enemmän. Niiden käyttäytymistä havainnoimalla voi oppia paljon ihmistenkin tavasta reagoida erilaisiin tilanteisiin. Se minkä usein ajattelemme olevan syvimmin inhimillistä, onkin yhteistä eläinten kanssa.
Kissan säikähtäessä jotain se raapii ja sähisee. Monesti pelokkaan ihmisen reaktio on samanlainen; aggressiivinen käyttäytyminen heijastelee epävarmuutta tilanteeseen tai huolta jostakin. Hankalina aikoina epävarmuus tulevasta lisääntyy ja luottamus huomiseen ja kanssaihmisiin saattaa huveta.
Kun itsellä on paha olla, tulee töytäisseeksi toista jopa ajattelemattaan. Pahan olon purkamisesta toiseen tulee helposti ketju ja pahanolon kierre lisääntyy, kun taas satunnainen hyvä teko poikii uusia hyviä tekoja. Siitä saa hyvän mielen, kun auttaa kanssaihmistä kauppakassin kanssa, tai sanoo ystävällisen sanan tutulle tai tuntemattomalle. Voimme itse päättää, kummassako – hyvän vai pahan – kierteessä haluamme olla mukana.
On luonnollista ja inhimillistä, että jokainen pahoittaa välillä mielensä ja siihen on oikeuskin, mutta ainakin joskus voisi sivuuttaa harmistuksensa ja sanoa sen sijaan jotain ystävällistä ja olla siten jatkamatta kierrettä. Vanha kysymys siitä, onko lasisi puoliksi juotu vai puoliksi täynnä pätee tässäkin. Voimme tulla tietoiseksi asenteidemme valinnasta ja voimme näin ymmärtää käytöstä; omaamme ja muiden.
*
Mielen harmoniaa lisää samoin ajattelevat lähimmäiset ympärillämme, mutta maailma, jossa me kaikki olisimme kaikesta samaa mieltä, ei ole mahdollinen. Erilaiset historiamme, painotukset, havainnot ja tulkinnat vaikuttavat siihen, miten näemme elämän ja katsomme todellisuutta. Siksi emme aina välttämättä ymmärrä, mitä toinen sanoo, ja kuten jokainen meistä tietää, näiltä samoilta pohjilta syntyy perheriidatkin niiden kaikkein lähimpien kanssa. Emme kuuntele tai kuule toisiamme.
Viestinnän merkitys on kasvanut ja sisällöstä on tullut entistäkin tärkeämpää. Medialukutaito korostuu, kun mielelle on tarjolla niin pikaruokaa kuin terveellistäkin ravintoa. Miten me toimimme, kun kohtaamme ilkeyttä sosiaalisen median kanavissa? Jokainen meistä voi reagoida ilkeyteen siellä. Menemmehän apuun, jos kadulla näemme, että lapsi kaatuu. Samoin, jos huomaa maalittamista, voisi yleisesti muistuttaa hyvätapaisen keskustelun säännöistä.
Valinnoistamme tulee asenteet, jotka määrittävät paitsi omaa elämäämme, myös lähimmäistemme arkea. Ymmärtäessään asenteidensa vaikutuksen, on helpompi valita se tien aurinkoisempi puoli.
Sirpa Pietikäinen
Kirjoittaja on europarlamentaarikko. Kolumni on julkaistu 23.7. ilmestyneessä Kotimaassa.
Ilmoita asiavirheestä