Olin äskettäin elämäni ensimmäistä kertaa jalkapallostadionilla. Kyseessä oli Väre Areena Kuopiossa, missä vietimme tuomiorovastien kokousta. Kollegani Rannankarin Ilpo oli pyytänyt Suomen Palloliiton puheenjohtajaa ja KUPSin pääomistajaa Ari Lahtea puhumaan jalkapallosta. Kuulimme kuningaslajista harrastuksena, ammattina ja yhteiskunnallisena vaikuttajana.
Tunnustan: Liikutuin! Katson lajia ja sen globaalia vaikutusta nyt uusin silmin. Jalkapallotermein tuo aamu oli game changer.
***
Toki olen iloinnut Huuhkajien ja Helmarien menestyksestä, vaikuttunut pelaajalähtöisestä rasisminvastaisesta kampanjoinnista ja koskettunut huolenpidosta, jota pelaajat yli joukkuerajojen osoittivat tanskalaisen Christian Eriksenin tuupertuessa kentälle.
Silti myönnän, että lajin suuret kuviot mietityttävät. Rikkaiden seurojen superliigasuunnitelmat ja tulevien kisojen isäntämaan ihmisoikeuskysymykset ovat heittäneet varjoa lajin eettiseen kestävyyteen. Oli siis valaisevaa tietää, kuinka paljon Pohjoismaissa kiinnitetään huomiota lajin etiikkaan kaikilla tasoilla.
Huuhkajien hyökkääjä Riku Riski ja kapteeni Tim Sparv pitävät aktiivisesti esillä MM-kisojen isäntämaan Qatarin ihmisoikeusongelmia. Pelaajien ääntä kuunnellaan.
Kansallisten liittojen ääni painaa päätöksentekopöydissä. Iloitsen siitä, että Suomen Palloliitto on yhdessä viiden muun pohjoismaisen liiton kanssa pyytänyt Fifaa ottamaan kantaa Qatarin ihmisoikeustilanteeseen sekä vaatimaan maalta selvitystä tuhansien vierastyöläisten kuolemista, jotka ovat tapahtuneet MM-infraa rakennettaessa.
Boikotin sijaan liitot pyrkivät vaikuttamaan Qatarin tilanteeseen kääntämällä huomiota ihmisoikeuksiin. Jalkapallon arvoketjuun ei kuulu moderni orjuus. Kapteeni Sparvin sanoihin on helppo yhtyä: En tiennyt ennen, mutta tiedän nyt. Kun tiedän, en voi olla välittämättä. Koskaan ei ole myöhäistä vaikuttaa.
***
Kuningaslaji liikuttaa, sen parissa liikkuu myös iso raha. Siksi vaikuttamistyöllä on kirjaimellisesti kallis maaperä jalkapallon parissa. Olen iloinen, että Suomen Palloliitto ei jätä tätä momentumia käyttämättä.
Sukupolvien unelma – maajoukkueen saaminen arvokisoihin – on arvokas unelma. Parhaimmat unelmat auttavat muitakin saavuttamaan omiaan.
Kun oululaisen kentän vaihtopenkiltä kutsutaan junnu nurmelle tai kun pakolaisleirillä potkaistaan itse kasattu pallo perille, ollaan nappulakenkäaskeleen lähempänä maalia. Kun joukkueet tuomareita myöten polvistuvat rasismivapaan maailman puolesta, tai kun palloliittojen väki tapaa vierastyöläisiä Dohassa, ollaan lähempänä parempaa palloa.
Kirjoittaja on Oulun hiippakunnan tuomiorovasti. Kolumni on julkaistu 17.9.2021 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.
Ilmoita asiavirheestä