Yhtäkkiä ympärilläni oli aivan hiljaista. Istuin pöydässä yhdessä uudenuutukaisten pastorien ryhmän kanssa. Yksikään meistä ei sanonut mitään. Taustalla soi hiljainen musiikki, ja lusikat kilahtelivat keittolautasia vasten. Ruoan tuoksu tuntui vahvemmin kuin tavallisesti. Pitkä hiljaisuus vaikutti jollain tavalla kaikkiin aisteihin. Minusta se tuntui sekä ihanalta että kummalliselta.
Vielä edellisenä päivänä puhelimeni oli soinut monta kertaa, ja tietokoneella olin ollut miltei koko ajan. Nyt olin siirtynyt lähelle Hankoa Snoanin retriittikartanoon hiljaisuuden retriittiin viime vuonna virkaan vihkimieni pappien kanssa. Kaikki Porvoon hiippakunnassa papiksi vihittävät osallistuvat tällaiseen retriittiin piispan ja henkilöstöasioista vastaavan hiippakuntasihteerin kanssa.
***
Päivän ohjelmaan kuuluu aamumessu, keskustelua, hartaus keskipäivällä ja illan päätteeksi. Muuten on hiljaista. Myös ruokailuissa ollaan hiljaa. Ei sanaakaan.
Minulle suuri hiljaisuus on erityinen kokemus joka kerta, kun tulen retriittikartanoon. Ensin aivoni ovat täynnä työtehtäviin liittyviä ajatuksia, suunnitelmia ja kaikkea, mitä aion tehdä tulevina viikkoina. Parin tunnin kuluttua ne häviävät. Minuunkin tulee hiljaisuus.
Kuulen itseni ja sisimpäni. Pitkillä metsäkävelyillä lähellä merta ajattelen elämääni ja sitä, mikä on olennaista. Pysähdyn ja tunnen puiden tuoksun. Katselen taivasta ja pohdin olemassaoloa. Nyt ei ole kiire.
Teams-kokoukset ovat hetkeksi tauonneet. Niiden sijaan näen metsässä syksyn värit ja nautin yksinäisyydestä. Siitä on pitkä aika, kuulen itseni sanovan.
***
Hiljaisuuden retriitti on vähän kuin hidastaisi kulkuaan ja odottaisi, että sielu ehtii mukaan. Kappelin hiljaisessa psalmienlukuhetkessä ja ehtoollista jaettaessa tunsin, kuinka jollain suuremmalla oli minulle asiaa.
Alkuun minulla oli totuttelemista. Nyt en jättäisi näitä päiviä missään nimessä väliin. Hiljaisuuden retriitti ei sovi kaikille, mutta sitä kannattaa kokeilla. On toki myös muita tapoja ottaa itselleen aikaa hiljaisuuteen, rauhaan ja pohdiskeluun. Minusta se tekee hyvää ruumiille, sielulle ja hengelle.
Kirjoittaja on Porvoon hiippakunnan piispa. Kolumni on julkaistu 8.10.2021 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.
Ilmoita asiavirheestä