Eurooppamme on globaalisti pieni taloudeltaan ja väestöltään. Ilmastonmuutos, talouden vakaus, köyhyyden poistaminen ja pandemian torjunta vaativat yhteisiä ponnistuksia. Emme pärjää näiden haasteiden edessä yksin Suomena tai edes Eurooppana.
Parhaillaan järjestettävän Euroopan tulevaisuuskonferenssin ydinkysymys on, miten Euroopan unioni voi paremmin puolustaa kansalaistensa hyvinvointia ja terveyttä, rakentaa sosiaalisesti reilua taloutta ja vahvistaa globaalia kilpailukykyä. Tarvitsemme yhteistä unionia isojen haasteiden ratkaisuihin.
Euroopan tulevaisuutta käsittelevä konferenssi on ajatuksena kaunis, mutta onnistuakseen se tarvitsee laajaa kansalaiskeskustelua ja vuoropuhelua. Ilman niitä se voi jäädä vaikutuksiltaan tehottomaksi. Aktiivisuudella saamme uusia näkökulmia ja kehitettyä unionia enemmän eurooppalaisten näköiseksi. Se, miten teemme EU:sta joka tytön ja pojan parhaan ystävän, on teidän käsissänne. On tärkeää, että myös evankelis-luterilainen kirkko on aktiivisesti mukana keskustelussa.
Eurooppalaisen demokratian vahvistaminen on sen tärkeimpiä kohtia. Nyt on aika taata kansalaisille, että kaikista pidetään huolta. EU:lla on vain hyvin rajoitettu toimivalta sosiaaliasioissa. Vaikka sosiaalinen velvoite ihmisiä kohtaan on ollut EU:n ytimessä sen synnystä saakka, sitä on toteutettu kovin hitaasti ja vähän, kun taas talousintegraatio on edennyt nopeasti.
***
Ajatuksena ei ole jatkossakaan maksaa kreikkalaisten tai muiden, sen paremmin kuin muiden meidän, sosiaalimenojamme. Samoin kuin Unkarin edellytetään noudattavan oikeusvaltioperiaatteita, velvoittaisimme jäsenmaat takaamaan riittävän ja kohtuullisen perusturvan kansalaisilleen silloin, kun siihen on tarve: niin lapsuudessa, opiskellessa, vammaisuuden, sairauden tai työttömyyden kohdatessa kuin vanhuudessakin.
Perusturvan lisäksi pitää olla kaikkien saatavilla olevat laadukkaat palvelut. Tarvitsemme peruspalveludirektiivin, joka takaa elämän eri tilanteissa riittävät ja hyvälaatuiset palvelut. Erityisen tärkeää tämä on useissa Itä-Euroopan maissa, mutta myös meillä. Kuten on nähty esimerkiksi vanhustenhoidossa, kotihoidonpalveluissa, niiden hyvä laatu ei ole meilläkään kaikkialla (itsestään)selvää.
Kirkko ja piispat olivat 1990-luvun laman aikana ja finanssikriisin jälkeen aktiivisia heikompien aseman ja riittävän turvan puolustajina. Mielestäni kirkon olisi nyt luontevaa puhua sen puolesta, että EU saisi oikeuden velvoittaa jäsenmaita toimimaan heikoimpien hyväksi.
Kirjoittaja on europarlamentaarikko. Kolumni on julkaistu 15.10.2021 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.
Ilmoita asiavirheestä