Suhtautuminen kirkon keskeisiin työtehtäviin yhdistää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hengellisen työn tekijöitä, selviää tutkija Kati Niemelän
Teologisessa aikakauskirjassa julkaisemasta tutkimuksesta.
Tutkimuksessa tarkasteltiin, millaisessa suhteessa pappien itseymmärrys itsestään liberaali-konservatiivi-akselilla käytännössä on heidän asenteisiinsa. Pappisliiton jäsenkyselyn perusteella tehdyn tutkimuksen tulosten mukaan suhtautuminen kirkon käytännön työn keskiössä oleviin työmuotoihin oli eniten pappeja yhdistävä tekijä. Näitä työaloja olivat sielunhoito, kirkolliset toimitukset, ihmisten auttaminen, perhetyö, rippikoulu, kasvatus ja jumalanpalvelus.
Itseymmärryksen vaikutus työorientaatioon
Vaikka tutkimuksen keskeinen tulos oli, ettei itselleen annettu määritelmä vaikuttanut suhtautumiseen keskeisiin työaloihin, monet muut ennakko-oletukset konservatiivien ja liberaalien eroista vahvistuivat. Tämä näkyi esimerkiksi pappien suhtautumisessa oikeudenmukaisuuspuheen, evankeliointityön, Raamatun lukemisen ja lähetystyön tekemiseen.
Niemelä valottaa eroa Peter Beyerin jaottelulla uskonnon funktiosta ja performanssista. Teoria perustuu Niklas Luhmanin systeemiteoriaan, jonka mukaan yhteiskunta jakautuu useisiin instituutioiden muodostamiin alasysteemeihin.
Yksi tällainen alasysteemi on esimerkiksi kirkko-organisaatio. Kirkon funktiona on toimia hengellisesti, puhua pelastuksesta, harjoittaa puhtaasti uskonnolliseksi miellettyä kommunikaatiota ja puhua sielujen parantamisesta. Tällainen työhön suuntautuminen on vahvempi konservatiiveiksi itsensä määritelleillä työntekijöillä.
Performanssissa puolestaan uskonnon ajatellaan ratkaisevan niin sanotusti sakraalin ulkopuolisia, maallisia ongelmia. Tällainen työhön suuntautuminen on vahvempi liberaaleiksi itsensä määritelleillä.
Käytännössä ero näkyy siinä, että liberaalit näkivät konservatiiveja useammin tärkeäksi tasa-arvon puolesta puhumisen, vähemmistöjen oikeuksien edistämisen, yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja oikeudenmukaisuuden edistämisen. Konservatiivit puolestaan painottivat henkilökohtaista hartauselämää, Raamatun lukemista ja opettamista, lähetystyötä ja evankeliointia.
Liberaalien ja konservatiivien eroja suuntautumisessa on selitetty myös teologisten näkemysten kautta. Konservatiivit ovat usein suuntautuneempia oikeaan oppiin ja haluavat termin määritelmän mukaisesti säilyttää vanhoja kristinuskoon liittämiään käsityksiä. Liberaalit puolestaan ajattelevat usein, että uskonnollinen puhe ja sisältö pitäisi muuttaa vastaamaan paremmin nykyihmisen maailmankuvaa.
Stereotypiat saivat vahvistusta
Eniten itsensä määrittelyllä konservatiiviksi tai liberaaliksi oli vaikutusta suhtautumiseen samaa sukupuolta olevien parien oikeuteen saada kirkollinen siunaus liitolleen. Lisäksi itsensä määrittelyllä liberaali-konservatiivi-akselille oli selvä yhteys suhteeseen naispappeuden vastustajiin. Itse naispappeuden vastustamiseen jaolla konservatiiveihin ja liberaaleihin ei ollut yhtä suurta merkitystä.
Liberaaleista 90 % ilmoitti, ettei ymmärrä naispappeuden vastustajia. Konservatiiveista näin teki 3 %. Suurin osa konservatiiveista (57 %) ja lähinnä konservatiiveista (47 %) hyväksyi naispappeuden, koska kirkko on sen hyväksynyt, mutta suhtautuvansa siihen henkilökohtaisesti varautuneesti. Konservatiivisiksi itsensä määritelleistä kolmannes ilmoitti vastustavansa naispappeutta. 16 % ilmoitti myös pidättäytyvänsä yhteistyöstä naispappien kanssa, mikäli se on mahdollista.
Liberaaleiksi itsensä määrittelevistä 74 % oli ehdottomasti samaa sukupuolta olevien liittojen siunaamisen kannalla. Täysin tai jokseenkin eri mieltä oli 7 %. Sen sijaan konservatiiveiksi itsensä mieltävistä kaikki vastustivat siunaamista.
Yhä useampi mieltää itsensä liberaaliksi
Teologeille ja papeille vuonna 2010 jaetussa kyselyssä ei määritelty lainkaan liberaalin ja konservatiivin käsitteitä. Tutkimuksen mukaan lähes kaikki vastanneet asettivat itsenä tälle akselille, mistä voidaan päätellä jaon olevan yleinen itseymmärryksen kategoria kirkon työntekijöiden piirissä.
Niemelä muistuttaa, että jako konservatiiveihin ja liberaaleihin ei rajoitu vain kirkon sisälle. Jakoa on kritisoitu toimimattomaksi ja tosiasiassa näkemyserot eri ryhmiin kuuluvien välillä ovat monimutkaisia. Niemelän mukaan jako on kuitenkin käyttökelpoinen, koska esimerkiksi nuorisobarometrin mukaan yhä useampi haluaa luokitella itsensä toiseen ryhmistä.
Ryhmissä on nähtävissä erityisesti arvoliberaalien kasvua. Myös papeissa liberaaleiksi itsensä mieltäviä on enemmistö. Varsinkin naispapeista suurin osa mieltää itsensä liberaaleiksi.
Kyselyyn vastasi 878 Pappisliiton jäsentä. Heistä 42 prosenttia oli naisia. Kolmella prosentilla vastanneista ei ollut pappisvihkimystä.
Niemelän artikkeli on luettavissa kokonaisuudessaan Teologisessa aikakauskirjassa 3/2014.