Tuore väitöstutkimus osoittaa, että kansalaisyhteiskuntaan kuuluvasta kolmannesta sektorista, johon kirkkokin kuuluu, on tullut yhä vahvempi osa hyvinvointiyhteiskuntaa. Kolmannen sektorin toivotaan hoitavan ne tehtävät, joita markkinat tai julkinen sektori eivät halua tai joita niillä ei ole mahdollisuuksia hoitaa.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon paikallisseurakunnat ovat osallistuneet Euroopan sosiaalirahaston (ESR)-projektiyhteistyöhön vuodesta 1995 lähtien. Sanna Lehtisen väitöstutkimuksessa tarkastellaan seurakuntien osallistumista ja uskonnon näkyvyyttä näissä projekteissa.
Lehtisen tutkimustulokset osoittavat, että seurakuntia kaivattiin yhteistyökumppaneiksi ESR-projekteissa erityisesti vaikeiden sosiaalisten ongelmien osalta silloin, kun julkiset resurssit olivat vähissä tai vähentymässä. Esimerkiksi työllistymiseen tähtäävissä projekteissa seurakunnat tekivät sosiaalityötä työttömien, maahanmuuttajien ja syrjäytymisvaarassa olevien kansalaisten parissa.
Diakonian teologisista lähtökohdista käsin tarkasteltuna seurakunnat antoivat taloudellisia resursseja yhteistä etua edistäviin paikallisiin toimenpiteisiin. Lisäksi ne toimivat välittävinä organisaatioina kansalaisten ja julkisen sektorin välillä. Seurakunnat myös toivat esille kritiikkiä yhteiskuntarakenteiden epäkohdista ja vaativat oikeudenmukaisempaa kohtelua heikommassa asemassa oleville kansalaisille.
Uskonto ei ollut tutkimuksen mukaan seurakuntien ESR-projektiyhteistyössä näkyvää, vaan kuului yksityisyyden piiriin ja nousi näkyväksi ainoastaan kulttuurisena ja historiallisena asiana. Julkisen sektorin neutraalius- ja universaalisuusperiaatteet asettivat reunaehtoja uskonnon näkyvyydelle projektitoiminnassa.
− Seurakuntien resurssit sekä sen erityistyömuodot sidottiin osaksi hyvinvointisektoria sopimuksellisuuden avulla, mutta ilman uskontoa, Lehtinen sanoo.
Toisaalta tutkimustuloksista käy ilmi, että seurakuntaa toivottiin yhteistyöhön mukaan toisinaan nimenomaan sen arvojen vuoksi.
Kokonaisuudessaan väitöstutkimus osoittaa, että kansalaisyhteiskuntaan kuuluvasta kolmannesta sektorista, johon kirkkokin kuuluu, on tullut yhä vahvempi osa hyvinvointiyhteiskuntaa. Kolmannen sektorin toivotaan hoitavan ne tehtävät, joita markkinat tai julkinen sektori eivät halua tai joita niillä ei ole mahdollisuuksia hoitaa.
− Tämä on ajankohtainen kysymys, kun pohditaan kirkon hyvinvointiroolia ja monituottaja-malliin liittyviä työnjakokysymyksiä yhteiskunnan eri sektoreiden kesken, Lehtinen toteaa.
Lehtisen väitöstutkimus tarkistetaan 6. syyskuuta Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa.