Kirkkokissana olo vaatii heittäytymistä

Laajasalon kirkon edessä pysähtyvä bussi on ääriään myöten täynnä huomioliiveihin puettuja tarhaikäisiä lapsia. Minä ja suuri joukko lapsia olemme matkalla kirkossa järjestettävään lasten kirkkohetkeen, johon on kutsuttu alueen päiväkotilaisia. Kirkon eteisessä lapsia odottaa kirkkokissa, jolla onkin tärkeä rooli kirkkohetkessä.

Kirkkokissan suurin tehtävä on tuoda iloa ja riemua kirkkoon. Se auttaa pappia saarnassa, rukouksessa, lauluissa ja juontamisessa niin perhemessuissa, koululaiskirkoissa kuin lasten kirkkohetkissäkin.

Kirkonrotasta kirkkokissaksi

Kissapuvun sisältä löytyy Roihuvuoren seurakunnan lastenohjaaja Margit Pulkkinen – tällä kertaa. Toisinaan kissaa esittää sisko Marika Pulkkinen. Lastenohjaajina työskentelevät sisarukset ovat kehittäneet kirkkokissan hahmon yhdessä.

– Kirkkokissa oli alkujaan kissa-käsinukke, joka oli mukana 4-vuotiaiden kirkkoseikkailussa. Kun tulimme töihin tänne Roihuvuoren seurakuntaan elokuussa 2012, aloimme pian puuhata käsinuken kasvattamista isoksi, Margit Pulkkinen kertoo.

Hänellä oli ennestään kokemusta Tikkurilan seurakunnan Hertta Kirkonrotasta, mutta työpaikan vaihtuessa mieluisa rooli jäi taakse.

– Halusin päästä taas näyttelemään hahmoa ja niin Kirkkokissa tuli, täytti paikan ja lunasti osan meidän työnkuvastamme.

Näytteleminen ja ilmaisutaito ovat erityisen lähellä Margit Pulkkisen ja Marika Pulkkisen sydäntä. Sen myös huomaa lasten kirkkohetkeä seuratessa.

– Kirkkokissa on yksi ilmaisutaidon kanavistamme, joita käytämme. Rooli on mielekäs ja luontainen. Tässä hommassa pitää olla aidosti mukana. Tätä ei voi pakottaa. Riemunlähettilään täytyy tulla sydämestä ja halusta tehdä lapsille hyvää kirkkoa, Margit Pulkkinen kertoo.

Kissan herkut kiinnostavat

Kevään viimeisessä lasten kirkkohetkessä Kirkkokissa Margit Pulkkinen johdattaa lapset virteen kuuluvan leikin tiimellykseen ja elävöittää Lasten Raamatusta luettua luomiskertomusta kankailla ja pehmoleluilla.

Kissa voi myös olla esimerkkinä lapsille, kuinka polvistutaan alttarille tai laitetaan kädet ristiin. Se on myös aulassa tervehtimässä ja hyvästelemässä lapsia.

– Kissa on mukana kirkon erilaisissa tapahtumissa, joissa on perheitä ja lapsia. Kirkkokissa saa kysyä hölmöjä kysymyksiä, mutta ennen kaikkea Kirkkokissa kyselee myös lapsilta ja ottaa heihin kontaktia, on vuorovaikutuksessa heidän kanssaan, Margit Pulkkinen sanoo.

Muutama vuosi sitten alkunsa saaneesta kissasta on muodostunut suosittu hahmo. Lasten mielestä Kirkkokissalla on hassut jutut ja se osaa pitää hauskaa. Lapset ovat Pulkkisten mukaan kiinnostuneita kissan hännästä, ruokavaliosta ja kodista.

– Kirkkokissa puolestaan kyselee lapsilta ihan mitä vaan. Aika usein keskustelu liittyy jostain kumman syystä ruokaan ja herkkuihin, kuten kalakakkuun.

Eläinhahmot toimivat aina

Margit ja Marika Pulkkinen suosittelevat vastaavan hahmon luomista lapsityöhön. Eläinsadut ovat lapsille tärkeitä ja eläinhahmo toimii aina. Eläimeen on helppo samaistua, se on tuttu ja mystinen, hassu ja vakava. Roolin omaksuminen kuitenkin vaatii muutakin kuin hassuun asuun pukeutumista.

– Eläinhahmoa on helppo halata, ja juuri halauksia me kaikki tarvitsemme. Voimme lämpimästi – todellakin turkki päällä – suositella eläinhahmoa kasvatustyötä tekeville, mutta sen täytyy tulla halusta tehdä tällaista työtä. Kyllä, kuka tahansa voi pukea eläinasun ylleen, mutta vaatii taitoa ja halua herättää hahmo elämään ja ottaa se omakseen.

Lue myös Kirkkokissan kirjoittama runo Kirkossa ja katso video!

Kirkossa

Kirkkoon mahtuu ihmisiä, isoja ja pieniä.

Kirkkoon mahtuu naurua, aitoa iloa ja riemua.

Kirkkoon mahtuu tunnelmaa, pyhyyttä ja juhlaa.

Kirkossa voi kuunnella, kuinka puhuu Jumala.

Kirkossa voi rukoilla, hiljaa tai sanoilla.

Kirkossa voi katsoa kynttilän luomaa valoa.

Kirkko kutsuu sinua, olet Jumalan luomus, upea.

– Kirkkokissa –

Kuvat: Noora Wikman. Roihuvuoren seurakunnan lastenohjaajat Margit (kuvassa kissapuvussa) ja Marika Pulkkinen esittävät Laajasalon kirkossa Kirkkokissaa. Lapset voivat kerätä leimoja Kirkkokissan kirkkopassiin. Toisessa kuvassa kissa antaa leiman.

Edellinen artikkeliMikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä
Seuraava artikkeliTiekirkot avautuvat – Katso viime vuoden Top-5-lista