Kahdeksan evankelis-luterilaisen kirkon kirkkoherraa muistuttaa Ilkka-lehden mielipidekirjoituksessaan kirkon virallisesta avioliittokannasta.
Allekirjoittaneiden kirkkoherrojen mukaan arkkipiispa Kari Mäkisen myönteiset lausunnot aiheesta ovat aiheuttaneet hämmennystä, mikä on osaltaan vaikuttanut yli 10 000 seurakuntalaisen eroamiseen kirkosta.