Kirkko ja minä: Ossi Tammisto pääsi ripille Sauvon kirkossa ja otti vakavasti konfirmaatiolupauksen

Sauvon kirkko. Kolmilaivainen pitkäkirkko on vihitty käyttöön vuonna 1472 ja nimetty Pyhän Klemens Roomalaisen mukaan. Suomen suurimpia keskiaikaisia pitäjänkirkkoja. Istumapaikkoja on 700 hengelle. Kasteallas on 1200-luvun lopulta ja se on gotlantilaista kalkkikiveä. Tabernaakkeli eli siunatun leivän ja viinin säilytyskaappi on gotiikkaa (toinen keskiajalta säilynyt Suomessa). Kuva: Heikki Miettinen.

Kiinnostukseni historiaan heräsi lapsena, kun kuulin Kaarle-herttuan nousseen maihin Sauvossa lapsuuden kotini naapurirannassa vuonna 1599. Hän oli valloittamassa Suomea puolalaiselta kuningas Sigismundilta. Kuvittelin mielessäni laivoja meren lahteen. Mitä enemmän tutustuin Sauvon ja sen kirkon historiaan, sitä enemmän se veti mukaansa.

Hengelliset asiat ovat olleet minulle siinä mielessä selkeitä, etten muista epäilleeni Jumalan olemassaoloa. Pääsin ripille Sauvon kirkossa ja otin vakavasti konfirmaatiolupauksen.

Olen ollut neljä kesää Sauvon kirkon oppaana. Haluan välittää historiatietoa. Samalla annan kirkon puhua ja kerron, mitä sanomaa se viestittää. Sauvon kirkon täyttäessä 550-vuotta tein esitelmän sen muutoshistoriasta keskiajalta 1970-luvun laajaan restaurointiin. Siellä näkyvät eri vuosisatojen tarpeet ja toiveet. Ne muodostavat harmonisen kokonaisuuden, johon muutokset ovat sulautuneet.

Välillä murehdin, miksi jokin asia on hävinnyt. Erityisen vaikuttavia minusta ovat 1600-luvun parvimaalaukset yhdessä apostoleja ja profeettoja kuvaavien kalkkikivihmaalausten kanssa.

Minua kiehtoo ajatus, miten myös luterilaisena aikana tehdyissä töissä on meidän yhteisiä pyhiä, hengellisiä esivanhempiamme. Ruotsin suurvalta-ajan hautausvaakunoita on säilynyt poikkeuksellisen paljon. Niissä näkyy maamme aatelisten pitkä historia. Jotkut heistä saivat maansa Kaarle-herttualta.

Sauvon kunnan arkistosihteeri, FM Ossi Tammisto tuntee nykyisin Paimion seurakuntaan kuuluvan
Sauvon kirkon läpikotaisin. Hän pitää Kirkkohistorian kahinaa -blogia ja vetää myös seurakuntansa miesten saunailtoja. Kuva: LiisaTammisto

MINUT JA ensimmäinen lapseni on kastettu Karunan kirkossa, toinen lapseni opiskeluaikani Turun Katariinan kirkossa, ja kolmas Sauvon kirkossa. Sauvon kirkon keskiaikainen kasteallas eli funtti on 1600-luvulla tehdyssä kasteaitauksessa, se on hyvin harvinainen ratkaisu Suomessa.

Keväällä opastin tyttäreni nelosluokkalaisille Sauvon kirkkoa. Parasta oli, kun lapset kysyivät opettajalta, voivatko he tulla syksyllä uudestaan.

Ollessani 12-vuotias isoäitini Meeri-äidin hautajaisissa Marttilan kirkossa luettiin ”Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto” (Fil.1:21). Mietiskelen sitä yhä. Löysin Sleyn opiskellessani Turun yliopistossa kulttuurihistoriaa. Sain sattumalta tietää sen jälkeen myös Meerin olleen mukana evankelisten toiminnassa. Minulle tuli johdatettu olo. Esikoisemmekin on nimetty hänen mukaansa.

Ukrainalaisille on pidetty Sauvon kirkossa ortodoksijumalanpalveluksia. Kerran suitsukkeen tuoksuessa ja leijaillessa, kirkkoslaavia luettaessa mietin, millainen on ollut keskiaikainen latinankielinen jumalanpalvelus. Eksoottisuus tutussa miljöössä avasi lisänäkymää kirkon pitkään historiaan.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Edellinen artikkeliEssee: Suomen kirkon kohtalonkysymys – kirkko muodostuu seurakunnista, mutta ytimessä ei ole talous eikä hallinto
Seuraava artikkeliIlmapiiri kirkon ympärillä kriisiytyi 1960-luvulla kirkkolakia uudistettaessa – silloin Martti Simojoki piti yllättävän puheen