Kirkko ja minä: Juuso Ritala kasvoi Artjärven kirkkomaalla – ”Äitini suvussa oli useita suntioita, joista yksi kuoli kellotapulissa”

”Kasvoin kirjaimellisesti kirkkomaalla, sillä kotitilamme Pekola lohkottiin aikanaan Artjärven kirkon maista. Kotikirkko oli perheellemme tärkeä. Siellä käytiin aina sunnuntaisin laulamassa virret ja sitten mentiin yhdessä kirkkokahveille.

Kirkko on iso osa elämääni ja arvomaailmaani. Pikkupoikana vaeltelin sen hautausmaalla ja tavailin sankarihautojen tuttuja nimiä. Isäni oli sotaveteraani. Hän selvisi hengissä, mutta kaksi hänen veljeään kaatui.

Minut vietiin kirkkoon varmasti jo ihan pienenä. Muistan juoksennelleeni alle kouluikäisenä kirkon käytävillä. Tutut ihmiset istuivat aina tietyillä paikoilla; vanhat tätini mustissa karvahatuissaan, työmiehemme Ville urkuparvella katselemassa kirkkokansaa.

PERHEEMME ON vahvasti mukana Artjärven kirkon historiassa. Äitini suvussa oli useita suntioita, joista yksi kuoli kellotapulissa, ollessaan soittamassa kirkonkelloja.

Isäni oli perustamassa Artjärven mieskuoroa, johon nyt itsekin kuulun yhdessä Joona-veljeni kanssa. Esiinnymme usein kirkollisissa tilaisuuksissa, johtajanamme pitkäaikainen kanttori Martti Kuittinen.

Kuoroon liityin palattuani Artjärvelle vuonna 2010. Musiikki on tärkeä osa seurakuntayhteyttäni. Yksi hienoimpia hetkiä kirkossa minulle on itsenäisyyspäivän Finlandia, jota on yhä vaikea laulaa liikuttumatta.

Lempipaikaltani, urkuparvelta näkee hyvin kirkon kauneuden ja aistii akustiikan, jota kehutaan laajalti. Siellä voin seurata, kuinka kanttori painelee komeiden urkujen polkimia sukkasillaan.

Toimin myös Orimattilan seurakunnan kirkkovaltuustossa ja kirkkoneuvostossa sekä Artjärven kappeliseurakunnan kappelineuvoston varapuheenjohtajana.

Juuso Ritala. Kuva: Terhi Teräväinen

ASUN TAAS kotitilalla, vain 200 metrin päässä kirkosta, jonka valot näen ikkunastani.

Voisin käydä enemmän kirkossa, muutenkin kuin laulamassa tai jouluna ja pääsiäisyön jumalanpalveluksessa.

Minulle kirkko edustaa rauhoittumista, hiljentymistä omiin ajatuksiin. Vanhan rakennuksen henki on ainutlaatuinen. Samanlaista tunnelmaa ei uudemmista kirkoista löydy.

Täällä olen kokenut ikimuistoisia hetkiä: häitä, hautajaisia. Mustana vuonna 1999 Artjärven kirkko tuli erityisen läheiseksi – saatoimme silloin monta omaista haudanlepoon, myös molemmat vanhempamme.

Artjärven kirkko

  • Orimattilan seurakuntaan kuuluvan Artjärven kappeliseurakunnan kirkko.
  • – 1840 valmistunut päätytornillinen ristikirkko on Artjärven neljäs kirkkorakennus.
  • -16-äänikertaiset urut vuodelta 1905 ovat Lahden urkutehtaan tuotantona jo harvinaisuus.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!

Edellinen artikkeliVuoden isä Janne Saarela on muodostelmaluistelun harrastaja: ”Katsomossa heitin vitsinä, että pitäisikö meidän isienkin kokeilla”
Seuraava artikkeliEssee: Voiko vihapuheen olemassaolosta syyttää uskontoja vai pitäisikö pitää silmällä niitä toimijoita, jotka tietoisesti yrittävät hyötyä vastakkainasettelun kärjistämisestä?

Ei näytettäviä viestejä