Kun on kuullut, että Limingan kirkkoherranvirastossa työskentele ”Klassisen lookin Luukinen”, on otettava asiasta selvää. Vastaanotto on lämmin ja asiallinen, kun huoliteltuun vintage-liivipukuun pukeutunut seurakuntasihteeri Hannu Luukinen ottaa tulijan vastaan.
Kirkkoheranvirasto sijaitsee 1800-luvun puolivälissä rakennetussa uusrenessanssia edustavassa pappilassa, joka palautettiin entiseen loistoonsa muutama vuosi sitten. Luukisen herrasmiesmäisesti viimeistelty olemus ja presidentti Svinhufvudilta jäljitelty viiksimalli partoineen sopii miljööseen erittäin hyvin.
– Olen yleensä ensimmäinen henkilö, jonka seurakuntalainen kohtaa joko puhelimessa, netissä tai henkilökohtaisesti, koskipa asia esimerkiksi virkatodistusta, sukuselvitystä, toimituksia tai tilojen varausta. Usein asiakkaan tulo liittyy johonkin elämän merkityksellisen hetkeen ja jokaisen asia on tärkeä. Siksi haluan pukeutua huolitellusti.
Tutkijaluonne on eduksi
Luukinen on koulutukseltaan kemisti. Yliopistotutkinnosta on työssä hyötyä, sillä tieteellinen katsantokanta auttaa ottamaan asioista selvää esimerkiksi sukututkimusasioissa.
– On jaksettava ja osattava tutkia, ja löytää oikeaa tietoa joko arkistoista, lakikirjoista tai jopa soittelemalla maan rajojen ulkopuolelle. Olen kokenut mielenkiintoisia kohtaamisia historian äärellä.
– Meillä on olemassa Isonvihan ajoilta säilynyt arkisto ja tiedot katkeamattomasti 1700-luvulta asti. Sukututkimuksia tehdessä historialliset asiat loksahtavat kohdalleen, löytyipä sieltä kuuluisuuksia tai omia sukulaisia.
Vaikka virkatodistuksia tarvitaan nykyään entistä vähemmän, seurakuntasihteeri näkee työssään kattavan seurakuntalaisten kirjon, ja joutuu vastaamaan monenlaisiin kysymyksiin.
– Monelle asiat voivat olla outoja, koska ”mummo on aina ennen nämä hoitanut”, mutta on jo edesmennyt. Siksi on tärkeää, että henkilö saa oikeaa tietoa tai neuvoja, miten asiaa lähtee hoitamaan. Vanhojen hautojen hoitoon liittyvissä asioissa tietoja voi joutua kaivelemaan kaukaakin, kun sukulaisia ei asu enää paikkakunnalla eikä tietoja löydy.
Joskus tarvitaan oikeaa tutkijanluonnetta, että asiaan saadaan selvyyttä.
– Kerran vanhan, ison haudan kivien oikaisuun liittyvässä asiassa tietoja sukulaisista ei löytynyt, vaikka oli kirjattuna ylös, mitä virsiä mummon hautajaisissa veisattiin. Hautajaisasiatkin oli hoidettu niin, että mitään postia ei oltu lähetetty. Löytyi myös tieto asiaan liittyvän virkatodistuksen hakeneesta: ”nouti ja maksoi käteisellä”. Soitin ulkoministeriöön, jonne 1983 oli lähetetty sukuun liittyvä virkatodistus perintötapaukseen liittyvästä tiedosta ja asia lähti selviämään. Löytyi kaukainen sukulainen, joka ilahtui saadessaan tiedon suvun vanhasta haudasta.
Hautapaikkatiedot tulivat pakollisiksi 50-luvulta lähtien.
Virastossa ovat läsnä ilo ja suru
Seurakuntasihteerin työssä monien rutiineiden lisäksi läsnä ovat seurakuntalaisten ilo ja suru. Kun onnellisesta perhetapahtumasta ilmoittavat tuovat toivoa tulevasta, suruviestin tuojat ovat ihan erilaisissa tunnelmissa.
– Vaikeimpia ovat kuolleen lapsen tai nuoren vanhempien kohtaamiset. Myös väkivaltainen tai onnettomuudesta johtuva kuolema herättää tunteita. Vanhan ihmisen jo odotettavissa oleva kuolemakin voi olla omaisille raskas asia ja voi olla, että he eivät tahdo saada itkuisuudeltaan asioita hoidettua. Suru on hyvin konkreettisesti läsnä virastossa.
Perunkirjoitusasioissa saattaa nousta esiin suvun jäsenten keskinäiset jännitteet. Avioeroperheissä voi joutua tiedonvälittäjäksi esimerkiksi rippikoululaisen konfirmaatioasiassa, jos vanhempien välit ovat tulehtuneet.
Yleensä seurakuntalaiset ovat olleet tyytyväisiä saamaansa palveluun. Jotkut ovat jopa yllättyneet tiedonsaannin sujuvuudesta. Yleisin valituksen aihe on hautojen hoito, jossa saattaa olla omaisten omaakin syyllisyyttä takana.
Seurakuntasihteerin huoneentauluun Luukinen laittaisi tärkeimmiksi katsomansa asiat: että tiedonkulku seurakunnassa toimii joka suuntaan.
– Seurakuntasihteerin työssä kouluttautumisella on iso merkitys kuin myös yhteyksillä muihin saman ammatin ihmisiin.
Luottamustehtäviä riittää
Asiakkaan tyytyväisyys antaa Hannu Luukiselle voimaa. Toisaalta, jos kirkosta eroaa henkilö, jonka kanssa hän on asioinut, hän tuntee pettymystä.
– Samalla toivon, etten itse olisi ollut se henkilö, joka oli viimeinen pisara päätökselle. Asiakkaat kun äänestävät jaloillaan.
Luukisella on muutakin elämää kuin työ pappilan holveissa. Vuonna 2014 hän suoritti mehiläistarhurin ammattitutkinnon ja omistaa mehiläistarhausyrityksen, joka on sekä kakkostyö että harrastus, josta ei leipä paljon levene.
Luukinen on myös useita eri alojen luottamustehtäviä. Hän on muun muassa kirkkoherranvirastojen rovastikuntavastaava, kirkkohallituksen arkistotoimen neuvottelukunnan sekä Kirjuri-käyttäjäohjausryhmän jäsen, Eräpartiolippukunta Limingan Niittykärppien jäsenrekisterin hoitaja ja Suomen Mehiläishoitajien Liiton johtokunnan jäsen sekä kymmenessä yhdistyksessä joko puheenjohtajana tai hallituksen jäsenenä.
– Aika hyvin osaan työasiat viraston oven sulkeuduttua jättää. Joskus kyllä jumalanpalveluksessa jännitän kirkollisten ilmoitusten kohdalla, olenko laittanut kaiken niin kuin pitikin.
Kuva: Aulikki Alakangas
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.
***