Koti Uutiset Sivu 33

Uutiset

FCG:n selvitys: Kirkkohallituksen tehtäviä selkiytettävä ja työtä karsittava – Edessä 3 miljoonan säästötoimenpiteet

Ulkopuolisen selvityksen mukaan Kirkon keskusrahaston toiminnasta pitäisi säästää kolme miljoonaa euroa vuosiin 2029-30 mennessä.

THL:n erityisasiantuntija Anneli Portman: Ulossulkeminen voi ajaa kohti ääriajattelua

Väkivaltaista radikalisoitumista ja ekstremismiä voidaan parhaiten torjua ennalta ehkäisevällä työllä. Myös yhteiskunnassa vallitsevilla arvoilla on tässä työssä merkitystä.

Muusikko Jaakko Löytty: ”Nyky-gospelista uupuvat yhteiskunnalliset näkökulmat”

Jaakko Löytty esiintyy monen muun gospel-artistin kanssa Tampereen Nokia-Areenalla lauantaina 23.8. järjestettävillä Glow-festivaaleilla.

Vieraskynä: Ihminen on identiteetiltään alati kehittyvä, ortodoksinen traditio kuitenkin katsoo, ettei biologista luontoa hylätä

Voiko ihminen kolmiyhteisen Jumalan kuvana purkaa vanhatestamentillisen binäärisen ihmiskäsityksen, pohtii Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo.

Kärsimystie-katunäytelmä äänestettiin Lahden Keskustateoksi ­- sai lähes puolet kaikista annetuista äänistä

Kärsimystie palasi kahdeksan vuoden tauon jälkeen Lahden keskustaan. Esitykset keräsivät 10 000 hengen yleisön.

Tapio Luoma Kirkon ympäristöpäivillä: ”Se miten kohtelemme luontoa, kuvastaa jollain tavalla Jumala-kuvaamme”

Ympäristökriisi on hengellinen kriisi, totesi arkkipiispa Tapio Luoma Seinäjoella järjestetyillä Kirkon ympäristöpäivillä.

Merikarvian kirkkoherran Tom Brobergin viranhoidosta pidättäminen päättyy

Merikarvian kirkkoherran virasta pidättäminen liittyi tapahtumiin kesäkuussa pidetyllä rippikoululeirillä.

Perinteistä avioliittokäsitystä puolustavat papit perustivat YTIMEEN-verkoston – ”Tarjoamme vertaistukea”

Elokuun kahdeksas päivä Pornaisisten kirkossa ja seurakuntatalolla järjestettiin YTIMEEN-verkoston ensimmäinen virallinen kokoontuminen. Verkosto kertoo kokoavansa yhteen pappeja, jotka kannattavat perinteistä avioliittokäsitystä ja kokevat joutuneensa vakaumuksensa takia ahtaalle. 

Omenapuun istuttaminen jokaiseen seurakuntaan juhlistaa Suomen nuorimman hiippakunnan Espoon 20-vuotisjuhlaa

Syyskuun alussa Espoon hiippakunnan seurakunnissa istutetaan omenapuita. Puut lahjoittaa hiippakunnan tuomiokapituli.

Tampereella walk in -terapiaa annetaan myös yli 30-vuotiaille

Tampereella avataan jo kolmas walk in -terapiapiste. Jatkossa myös yli kolmikymppisten on mahdollista saada matalan kynnyksen lytytterapiaa.