Koti Uutiset Sivu 25

Uutiset

Sirpa Kähkönen ja Janne Saarikivi puhujiksi herättä­jäjuhlille Vaasaan

Herättäjäjuhlille ensi kesänä Vaasaan on kutsuttu puhujiksi Sirpa Kähkönen ja Janne Saarikivi. Juhlia vietetään osinkaksikielisenä.

Sley etsii Japanissa uutta yhteistyö­kirkkoa, koska nykyinen JELC-kirkko koetaan liian liberaaliksi – Yksi lanka johtaa pappis­vihkimykseen Pietarissa

Lähetysjohtaja Ville Auvisen mukaan Sleyllä ei yhteistyökumppanina "ole enää ollut JELC:ille suurta arvoa". - Heidän evankeliuminsa painottuu hyväntekeväisyyteen ja sosiaalieettisiin kysymyksiin. Asian kääntöpuolena on Auvisen mukaan JELC:in luterilaisen dogmatiikan ohentuminen.

Kirkollis­kokoukselle valittiin uusi pääsihteeri ja valitsija­paikat jaettiin ryhmien kesken

Kirkolliskokouksen pääsihteerin virkaan on valittu Mika Sirelius. Hän on on koulutukseltaan oikeustieteen maisteri, teologian maisteri ja tradenomi.

Kauneimpien Joululaulujen keräystulos kasvoi viime vuodesta – suosituin joululaulu pysyi samana

Valtaosa Kauneimmat Joululaulut -kampanjan tuloksesta koostuu kolehdeista, joita kerätään seurakuntien järjestämissä yhteislaulutilaisuuksissa, mutta rahaa lahjoitetaan myös tapahtumien ulkopuolella esimerkiksi MobilePaylla.

Gazan kristityt sinnittelevät kirkkojen suojissa – ”He ovat peloissaan, huolissaan ja uupuneita”

Arvioiden mukaan Gazan sota voi merkitä jopa perinteisten kristillisten yhteisöjen loppua alueella.

Uusi tutkimus Woke-kulttuurista: Tiedostavuutta esiintyy Suomessa naisilla huomattavasti miehiä useammin

Miespuoliset humanististen alojen opiskelijat olivat vastaamiskäyttäytymiseltään selvästi lähempänä perussuomalaisten äänestäjiä kuin naispuolisia humanististen alojen opiskelijoita.

Piispojen esitys oli pettymys monelle liberaalille – Kaisamari Hintikka kehottaa pohtimaan, mihin suuntaan se kirkkoa vie

Kaisamari Hintikka piti vielä neljä vuotta sitten parhaana ns. Ruotsin mallia, jossa kirkolla olisi yksi sukupuolineutraali avioliittokäsitys. Piispojen esitystä hän kehottaa lukemaan kokonaisuutena.

Lapuan piispa Matti Salomäki ei ainoana kannattanut piispainkokouksen esitystä kahdesta rinnakkaisesta avioliittomallista – ”Ei mennä asioiden edelle”

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous käsitteli 12.3. avioliittoa koskevaa kirkkojärjestyksen muutosesitystä. Lapuan piispa Matti Salomäki jätti pöydälle eriävän mielipiteen.

Saamelaiset kirkossa -hanke etenee – tekeillä antologia saamelaisten ja kirkon suhteesta

Antologia pyrkii tarjoamaan turvallisemman tilan käsitellä saamelaisten ja kirkon välistä suhdetta sekä lisäämään ymmärrystä saamelaisuudesta niin paikallisesti seurakunnissa kuin laajemmin koko kirkossa.

Kansainvälisen ja ekumeenisen työn koulutusohjelma juhlii 40-vuotista taivaltaan

Suomen Ekumeenisen Neuvoston alaisuudessa toimiva KETKO eli Kansainvälisen ja ekumeenisen työn koulutusohjelma täytti neljäkymmentä vuotta. Syksyllä 2023 alkoi 40. koulutus, joka päättyy ensi viikonvaihteessa juhlallisin menoin. Samalla muistetaan Ketkon 40-vuotista historiaa. Kuva: Riikka Salmensaari.