Koti Uutiset Sivu 74

Uutiset

Kuopion hiippakunnalla ja Suomen Lähetysseuralla diakoniakeräys Gazan sodasta kärsivien hädän lievittämiseksi

KUOPION HIIPPAKUNNAN ja Suomen Lähetysseuran yhdessä käynnistämän diakoniakeräyksen tuotto ohjataan Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilaisen kirkon diakoniatyön kautta. Keräystä perustellaan sillä että, Hamasin terrori-hyökkäyksestä lokakuun...

Pitäisikö Sleyn ja Kansan­lähetyksen säilyttää asemansa kirkon lähetys­järjestöinä? – Kuusi kirkollis­kokous­edustajaa vastaa

Rolf Steffansson, suomalaisen seurakunnan pappi Espanjan Aurinkoranta: ”En osaa sanoa. Kyseiset järjestöt ovat menetelleet Suomen kirkon kansainvälisen työn peruslinjausta vastaan. Lähetysjärjestöjen tehtävänä on vahvistaa Suomen...

Piispoilta ja kirkkohallituksen työntekijöiltä kirkolliskokouspalkkiot pois, vaaleilla valittujen edustajien palkkioita nostettiin

Kirkolliskokous hyväksyi kansliavaliokunnan mietinnön pohjalta kirkolliskokoukseen liittyneiden erillisten palkkioiden poistamisen piispoilta sekä kirkkohallituksen työntekijöiltä. Perusteluina käytettiin muun muassa sitä, että piispat sekä palkkioita saanut...

Vuoden isä Janne Saarela on muodostelmaluistelun harrastaja: ”Katsomossa heitin vitsinä, että pitäisikö meidän isienkin kokeilla”

Neljän tyttären isä Janne Saarela, 46, sai Vuoden Isä 2023 -tunnustuksen kiitoksena aktiivisesta osallistumisesta lastensa harrastuksiin sekä vanhentuneiden sukupuolinormien haastamisesta. Seinäjoella asuva Saarela on...

Talouden ilmestyskirjassa Aki Kangasharju analysoi kovin sanoin hyvinvointivaltion taloutta: ”Meistä on tullut pullamössöyhteiskunta, jossa riskit on sosialisoitu”

Kaikkivoipa hirviö, joka juo köyhälistön verta. Näin kommunistien Tiedonantaja -lehti kuvasi Elinkeinoelämän valtuuskuntaa. EVA:n ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) toimitusjohtaja Aki Kangasharju on saanut osansa...

Jakautuneessa ilmapiirissä on suuri houkutus olla hiljaa vääryyden edessä, saarnasi edustaja Heidi Zitting kirkolliskokouksen avausmessussa

Kirkolliskokouksen avausmessua vietettiin tänään maanantaina 6.11. Maarian kirkossa Turussa. Messussa saarnasi kirkolliskokousedustaja Heidi Zitting Espoon hiippakunnasta. Saarnatekstinä oli viime sunnuntain evankeliumiteksti, jossa Jeesus opettaa, miten...

Luterilainen maailmanliitto vaatii välitöntä tulitaukoa Gazaan

Luterilaisen maailmanliiton (LML) tänään julkaisema julkilausuma vaatii välitöntä tulitaukoa Gazaan, jotta sinne saataisiin kuljetettua humanitaarista apua. Julkilausuman mukaan Gazassa on sen historian kaikkein vakavin humanitaarinen...

Lapinlahdella järjestetään seurakuntalaisten aloitteesta avoimien ovien Tavataan kirkolla -iltoja

Lapinlahden seurakunnassa järjestetään syksyn aikana avoimien ovien Tavataan kirkolla -iltoja. Illat ovat jatkoa viime talvena käynnistyneelle, viikoittaiselle tapahtumasarjalle. Tilaisuuksien teemat ja toteutustavat vaihtelevat, mutta ajatuksena...

Nykyinen kirkolliskokous kokoontuu pian viimeistä kertaa – Aiheina seurakuntien päätöksenteko, uskonnonvapaus ja paljon muuta

Ensi viikolla Turussa kokoontuvan kirkolliskokouksen täysistunnon käsittelyyn on tulossa runsas joukko vireillä olevia asioita, jotka täytyy saattaa loppuun ennen istuntokauden päättymistä. Kaksi vielä kesken olevaa...

Nurmijärven kirkkoherra kommentoi kohua iltapäivä­kerhojen tunnustuk­settomuudesta: ”Olemmehan me vähän puun ja kuoren välissä”

Nurmijärven seurakunnan Seurakuntaviesti kertoi 25.10, ettei seurakunnan iltapäivätoiminnassa enää vuoden 2024 alusta alkaen toteuteta kristillistä kasvatusta. Tunnustuksettomaan iltapäiväkerhotoimintaan siirtyminen herätti oitis myrskyisää keskusteltua sosiaalisen...