Kansanedustajien nettiuhkauksia tutkitaan törkeinä kunnianloukkauksina
Poliisi on käynnistänyt esitutkinnan kansanedustajia uhkailevista Facebookin viharyhmistä. Helsingin poliisin tutkinnanjohtajan Mikko Masalinin mukaan asianomistajina on kahdeksan kansanedustajaa ja rikosnimikkeenä on tässä vaiheessa törkeä...
Vatikaani selvensi kondominäkemyksiään
Vatikaanin mukaan kondomin käyttö HIV-infektion torjumiseksi on vastuullista toimintaa sekä naisille että miehille. Vatikaani selvensi lausunnollaan paavi Benedictus XVI:n julkisuuteen noussutta kantaa.
Paavin näkemykset tulivat...
Tutkija: Koiviston ja Pihkalan ristiriidoilla myös persoonasyyt
Tutkija Hanna Salomäki kirjoittaa tuoreessa herätysliiketutkimuksessaan myös Nokia Mission ja sen johtohahmon Markku Koiviston irtautumisesta luterilaisesta kirkosta.
”Tuomiokapitulin pöytäkirjoissa tulee useaan otteeseen esille opillisten kysymysten...
Ruotsissa kolme pappia pyysi vapautusta vihkioikeudesta
Viime kesänä kolme Göteborgin hiippakunnan pappia pyysi kamarikollegiolta vapautusta vihkioikeudestaan. Syyksi he ilmoittivat, että Ruotsin kirkon päätöksen vihkiä samaa sukupuolta olevia merkitsee kristillisen avioliittokäsityksen...
Hattujuhlaa Herran kunniaksi
Yhdysvaltalaisen Church of God in Christ -kirkon vuosittaiset kirkkopäivät St. Louisissa ovat hattujen juhlaa Luojan kunniaksi. Kirkon naiset peittävät Paavalin ohjeen mukaan päänsä toinen...
Tutkija: Vanhoillislestadiolaisen liikkeen pitäisi pyytää hoitokokouksia anteeksi
Tutkija, Vartija-lehden päätoimittaja Mikko Ketolan mukaan vanhoillislestadiolaisen liikkeen johdon tulisi pyytää anteeksi 1970-80 -lukujen niin sanottuja hoitokokouksia. Ketolan mukaan anteeksipyyntö loisi myönteisen vaikutelman ja...
Uusista kardinaaleista valtaosa eurooppalaisia
Seuraavan paavin valinnasta vastaavat kardinaalit tulevat edelleen pääosin Euroopasta. Paavi Benedictus XVI nimitti lauantaina 24 uutta kardinaalia, joista 15 on kotoisin Euroopasta ja yhdeksän...
Kari Kanala harkitsee eduskuntavaaliehdokkuutta
Seurakuntavaalien projektisihteeri Kari Kanala harkitsee lähtemistä ehdolle kevään eduskuntavaaleihin. Kanala kertoo saaneensa varteenotettavan tarjouksen Uudenmaan Vihreiltä.
– Seurakuntavaalinäkyvyys on poikinut yhteydenottoja, varteenotettavin on peräisin Uudenmaan...
Kuninkaallisia häitä pilkannut piispa pidätettiin virasta
Britannian kuningashuoneen häähumua pilkannut Willesdenin piispa Pete Broadbent on pidätetty virastaan. Broadbent kommentoi Internetissä prinssi Williamin ja Kate Middletonin naima-aikeita ja herätti näkemyksillään valtavan...
K-k: Vapaamielisille valta Helsingissä
Helsingin seurakuntien uudessa yhteisessä kirkkovaltuustossa 83 prosenttia kannattaa vähintään homoparin puolesta rukoilemista. Kolmannes olisi valmis suomaan samaa sukupuolta oleville oikeuden kirkolliseen vihkimiseen. Liki kolmannes...