Supo: Suomen islamilainen yhteisö ei ole terrorismin kasvualusta
Suojelupoliisin mukaan Suomen islamilainen yhteisö on merkittävä toimija radikaalien näkemysten torjunnassa. Supon vahvistaa Kotimaa24:n tiedot, joiden mukaan islamilainen yhteisö ei ole toivottanut Suomeen pyrkineitä...
YLE: Konservatiivit haluavat papeille laajempaa omantunnonsuojaa
YLE:n uutisten haastattelema oululainen kirkolliskokousedustaja Pekka Lahdenperän mielestä kirkko on jo henkisesti jakautunut kahtia. Hän perää laajempaa omantunnonsuojaa papeille ja toivoo mahdollisuutta valita seurakunta...
Oulun diakoniatyöntekijät puhelimen ääressä jouluna
Oulun seurakuntayhtymässä kokeillaan harvinaista diakoniatyöntekijöiden joulupäivystystä. Puhelimeen voi soittaa, jos esimerkiksi yksinolo ahdistaa. Asiasta kertoi Rauhan Tervehdys -lehti tällä viikolla. Yhtymässä arvioidaan, että esimerkiksi...
Ilkka Wiio oli kahdeksan vuotta lahkon pauloissa
Forssan seurakunnassa nykyisin pappina toimiva Ilkka Wiio vietti vuodet 1988–1996 Espoossa niin sanotun Koivumäen lahkossa eli Maanantaipiirissä ja Maitobaarissa. Hän kertoo vaiheistaan tänään julkaistussa STT:n...
Torkki: Pappien puhetaidosta tehty hätäisiä johtopäätöksiä
Juhana Torkin piispa Matti Revon itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalveluksen saarnasta Helsingin Sanomissa kirjoittama kritiikki nostatti keskustelun kirkollisen puhetaidon tasosta. Torkin...
HS: Muslimilasten uskonnonopetuksissa ongelmia Helsingissä
Kolmessa helsinkiläisessä koulussa on syntynyt tänä syksynä kiistaa uskonnonopetuksesta, kun muslimilapsille on opettanut islaminuskontoa opettaja, joka ei ole itse muslimi, kertoo Helsingin Sanomat tänään.
Joidenkin...
Järjestöt: Cancúnista pohja ilmastosopimukselle
Cancúnin ilmastokokouksessa saatiin lopulta aikaan sopu, joka on askel kohti sitovan kansainvälisen ilmastosopimuksen syntymistä Etelä-Afrikassa vuoden päästä. Suomalaisten kehitys- ja ympäristöjärjestöjen mukaan sopimus palautti...
Kalliala: Seuraavaksi puhutaan yksinasumisesta
Tammikuussa virkaansa vihittävä Turun piispa Kaarlo Kalliala epäilee kirkollisen keskustelun kääntyvän seksuaalieettisistä kysymyksistä kohti yksinelämisen teologiaa. Kalliala osallistui tänään ekumeeniseen ”Sukupuolisuus Jumalan suunnitelmassa” -keskustelutilaisuuteen...
Lähetä kysymyksiä arkkipiispalle
TV1:n Ykkösaamun vieraana on lauantaina Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Kari Mäkinen. Jari Korkin toimittama ohjelma nähdään klo 10.05.
Lähetä oma kysymyksesi arkkipiispa Mäkiselle. Katsojien kysymyksiä...
Kirkkohallituksen toiminnallisen osaston yksikköjä karsitaan
Kirkkohallituksen toiminnallisen osaston yksikköjen määrää karsitaan. Kirkkohallitus ottaa asiaan kantaa tiistaisessa täysistunnossaan.
Tavoitteena on, että uusi organisaatio otettaisiin virallisesti käyttöön vuoden 2012 alusta.
Kirkkohallitukselle esitettävään uuteen...