Koivuniemen kultin kaltaisia lahkoja tunnetaan Suomesta muutamia
Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimuskoordinaattori Jussi Sohlbergin mukaan Tapani Koivuniemeen liitetyn uskonnollisen lahkon kaltaisia liikkeitä tiedetään Suomesta kuluneen sadan vuoden ajalta vain muutamia. Sohlbergin mukaan pääosa...
Suomalaismepit vetosivat iranilaispastorin puolesta
Euroopan parlamentin kuusi suomalaisjäsentä vetosivat kuolemaantuomitun iranilaisen pastorin Youcef Nadarkhanin puolesta. Suomen Iranin suurlähettiläälle lähettämässään kirjeessä parlamentaarikot pyytävät tämän vapauttamista.
Nadarkhan on tuomittu islamin uskosta...
Kapituli: Juhana Pohjola voi toimia pappina
Oulun hiippakunnassa kirjoilla oleva pappi Juhana Pohjola voi Oulun tuomiokapitulin puolesta jatkaa luterilaisen kirkon pappina. Päätös asiasta tuli tänään.
Kurinpitoasiamies oli päättänyt olla nostamatta kurinpitomenettelyä...
Kirkko pyrkii parantamaan yhdenvertaisuutta työyhteisöissään
Kirkkohallituksen mukaan yhdenvertaisuutta parannetaan koulutuksella, kirkon työyhteisöjä sitovien lakien tunnetuksi tekemisellä, sisäisen viestinnän lisäämisellä ja johtajien sitouttamisella yhdenvertaisuuden toteuttamiseen.
Kirkkohallituksen täysistunto hyväksyi tänään Yhdenvertaisuus ja...
Piispa Salmi sairauslomalle
Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi on jäänyt sairauslomalle noin kolmeksi kuukaudeksi 13.12. alkaen.
Syynä on ortopedinen leikkaus.
Salmen poissa ollessa hiippakunnan tuomiokapitulin kokouksia johtaa tuomiorovasti Matti...
Keskusta suosituin poliittinen lista seurakuntavaaleissa
Taloustutkimuksen tekemästä kyselystä selviää, että Keskusta olisi suosituin vaihtoehto seurakuntavaaleissa niiden äänestäjien keskuudessa, jotka äänestäisivät poliittisen listan ehdokasta.
Seuraavaksi suosituin on Kokoomus 20 prosentin kannatuksella...
Jumalanpalveluksista tulee elämänläheisiä
Luterilaisen kirkon jumalanpalvelusta halutaan kehittää kohti lämmintä ja elämänläheistä suuntaa. Mallia halutaan ottaa joulunajan hyvistä kirkkokokemuksista. Kirkkohallituksen tavoitteena on vuoteen 2013 mennessä kehittää seurakuntien...
Arkkipiispat vetosivat lapsiköyhyyden vähentämiseksi
Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Ruotsin kirkko järjestivät lapsiköyhyys-seminaarin eilen Helsingissä. Kummakin maan arkkipiispat antoivat seminaarin jälkeen julkilausuman, jossa kehotettiin päätöksentekijöitä huomioimaan kaikkien päätöksien vaikutukset...
Relander: Ateistikin tarvitsee uskonnonopetusta
Vapaa kirjoittaja Jukka Relander pohtii Uuden Suomen puheenvuorossaan Tapani Koivuniemen nimeen liitettyä lahkoa ja uskonnonopetusta.
Relanderin mukaan on kysyttävä, miten tällaisten ilmiöiden synty voitaisiin estää...
Entistä tiukemmat säännöt ihmiskaupan estämiseksi
Euroopan parlamentti hyväksyi lain, joka määrää ihmiskauppiaille jatkossa kovemmat rangaistukset ja takaa ihmiskaupan uhreille parempaa suojelua ja apua.
Uudet säännöt koskevat seksiteollisuuteen ja työvoimaan liittyvää...