Pääkirjoitus: Kirkon sisäinen henkien haistelu ei kuulu ehtoollispöytään
Kirkon ykseys on vakava asia. Kansankirkko on tänään jakolinjojen ja pirstaloitumisen repimä. Onko sitä ykseyttä oikeasti enää olemassa? Jussi Rytkönen kysyy.
Maailmankuulu Gaia kutsuu Helsingin tuomiokirkossa rukoukseen luomakunnan puolesta
Lokakuussa Helsingin tuomiokirkossa pyörii hiljalleen Gaia. Se on halkaisijaltaan seitsenmetrinen installaatio, jonka pinnan kuvauksessa on käytetty NASA:n ottamia tarkkoja valokuvia.
Tuhat merkkiä taivaasta: Aina emme edes tiedä, milloin saamme olla välikappaleina hyvän sanoman eteenpäin viemisessä
Tutkimattomia ovat Herran tiet. Jokainen joutuu joskus tilanteisiin ja rooleihin, joissa ei saa olla sillä omimmalla mukavuusalueella.
Saappaan vapaaehtoisen Teemu Lämsän mukaan nuoret ovat fiksuja ja hyväkäytöksisiä, vaikka nuorten elämään kuuluukin paljon pahoinvointia
Lempääläinen Teemu Lämsä sai syyskuun lopulla Vuoden saapasteko -palkinnon.
Vuoden kristillinen kirja -ehdokkaat julki Turun kirjamessuilla – Kotimaa esittelee ehdokkaat, joista valinta tehdään Helsingin kirjamessuilla lokakuun lopussa
Vuoden kristillinen kirja 2024 -kilpailun kuusi finalistia julkistettiin Turun kirjamessuilla 4.10. Kilpailuun lähetettiin 37 ehdokaskirjaa, joista esiraati puheenjohtajanaan Teuvo V. Riikonen valitsi loppukilpailuun kuusi teosta.
Seinäjoen kaupunginteatterin Seili – musikaali särkyneiden sydänten saaresta on yhteiskunnallisesti merkittävä teos, jossa unohdetut naiset saavat äänensä
Musikaali alkaa vuodesta 1910 päättyen vuoteen 1962 viimeisten potilaiden lähtiessä pois saarelta. Musikaalin alussa kyläläisten ilakoidessa ei arvaa teoksen koskettavan syvimpiä naiseuden ja äitiyden kipupisteitä.
Pahan kosketus – ihmiskunnalla ei ole pahalle yhtä selitystä
Onko pahuus Raamatun ja kirkon keskeisen tradition mukaisesti seurausta Jumalan vastustajan Saatanan teoista?
Evankeliumin selitys: Epäily ja kuuntelu
On kuvaavaa, että vangitsemaan lähetetyt miehet leimattiin heti eksytetyiksi, ja Jeesukseen uskova ”rahvas” laista mitään tietämättömiksi. Fariseukset eivät alkaneet keskustella Jeesuksen opetuksesta.
Hamasin terrori-iskusta ja Gazan sodan syttymisestä on kulunut vuosi – Arkkipiispa Leo ja piispa Raimo Goyarrola kutsuvat rukoukseen ja...
Kristittyjen on toimittava määrätietoisesti elämän puolesta kuolemaa vastaan, muistuttavat arkkipiispa Leo ja piispa Raimo Goyarrola.
Tällä viikolla sattuvasti sanovat Arman Alizad, Joonas Konstig ja Pirjo Kotamäki
– En usko että naisten malli kommunikoida olisi jotenkin automaattisesti parempi, myös miehille. Tai esimerkiksi että tunteista puhuminen olisi aina ja joka kerta parempi vaihtoehto kuin niiden unohtaminen ja eteenpäin siirtyminen, Joonas Konstig kirjoittaa.