Essee: Edesmenneen rakkaan läsnäolon tuntemisesta on runsaasti kertomuksia – mitä kristinusko aiheesta opettaa?
Vielä 2020-luvullakin monet kokemukset menetettyjen läheisten läsnäolosta ovat todellisia ja niitä tuntuu olevan paljon. Kirkonmiehenä on kysyttävä: mitä kristinoppi tästä todella sanoo?
Kolumni: Sukupuoli on ongelma, mutta toisinaan myös ratkaisu
Sukupuolilla on kuitenkin oma paikkansa keskustelussa, ja juuri niitä keskusteluita sukupuolirooleista muuten niin kovasti tykkäävät usein karttelevat. Perheväkivaltaan syyllistyvät ovat useammin miehiä kuin naisia, ja lähivanhemmuuden nappaavat taas useammin naisia kuin miehiä. Tässä vain pari mainitakseni.
Suntio ja kirkko: Päivi Ahola viihtyy kodikkaassa Sammaljoen kirkossa, jossa on voinut törmätä myös rukoilevaan kissaan
Sastamalassa sijaitsevan Sammaljoen kirkon suntio Päivi Ahola jäi kerran kuuntelemaan hautausmaan kausityöntekijän kanssa sydäntä särkevää lapsen itkua. Ääni tuntui lähestyvän. Pian pihalle ilmestyi itkevä vuohi.
Oulun piispan Hannes Leinosen elämäkerta piirtää monipuolisen kuvan kirkon ja isänmaan miehestä, jonka kaltaisia ei enää tehdä
Ainakin moni vanhemman polven kirkonhenkilö on todennäköisesti kuullut joskus Hannes-kaskuja, jotka kytkeytyvät Oulun piispana 1965–1979 palvelleeseen Kaarlo Johannes (Hannes) Leinoseen. Siihen, kuka oli mies kaskujen takana, antaa nyt vastauksia Kullervo Leinosen isästään kirjoittama uusi elämäkerta
Piispa Jukka Keskitalo Piispan kyselytunnilla: ”Olen tosi iloinen niistä kristityistä, joiden hengellinen taustayhteisö on vanhoillislestadiolaisuus”
Herätysliikkeet puhuttivat Radio Dein ja Kotimaan yhteisellä Piispan kyselytunnilla tänään keskiviikkona 30.10, kun toimittajat tenttasivat Oulun hiippakunnan piispaa Jukka Keskitaloa.
Kutsumus johdatti pappismunkki isä Vasilioksen Kajaanista Kyprokselle
Vasilios on elänyt 20 vuotta Kykkoksen luostarissa.
– Olen ensimmäinen ja ainoa suomalainen munkki Kyproksella. Lähistön maissa on kyllä muitakin. Kreikassa on ainakin yksi suomalainen nunna ja kolme munkkia Athoksella.
Kirkolliskokous saa pohdittavakseen hupenevan valtionrahoituksen ja sen miten sitä oikeudenmukaisesti jaetaan
Kirkolliskokous saa nyt marraskuussa pohdittavakseen Kirkkohallituksen pyynnön lähettää valtioneuvostolle kannanotto koskien hallituksen aietta leikata kirkon valtionrahoitusta 20 miljoonalla eurolla. Leikkausta on perusteltu sillä, että kirkko tulevana vuonna saa enemmän kirkollisveroa.
Luonto puhuu: Ihmisasutuksen liepeillä viihtyvä viherpeippo voi olla myös tuima sanansaattaja
Hautausmaalla kävellessäni osui kohdalle viherpeippo. Se on lähemmin tarkasteltuna erikoinen ilmestys. Ensinnäkin sillä on vihertävä ja hivenen keltainenkin väri, varsinkin koiraalla.
Uusi edustaja-aloite kirkolliskokoukseen: Hautaustoimi voitaisiin siirtää kirkolta hyvinvointialueiden vastuulle
Aloitteessa todetaan, ettei tiukassa taloustilanteessa oleva kirkko voi ottaa jäsenistönsä maksettavaksi selkeästi yhteiskunnalle kuuluvia tehtäviä.
Mysteerikuva: Kuka on tämä muikeailmeinen henkilö, joka katsoo kohti kameraa?
Kotimaa täyttää joulukuun 5. päivä 119 vuotta. Valokuva-arkistot ovat kasvaneet vuosikymmenten varrella mittaviksi.