Essee: Ratsastivatko aasit jälleen Jeesuksella?
1300-luvulla teologi ja mystikko mestari Eckhartin väite herätti kiistan. Hänen mukaansa ”Jumalaa pilkattaessa Jumalaa itse asiassa ylistetään”.
Kirkolliskokous jakautui entistä alleviivatummin kahteen ryhmittymään – ”Ei virallista, mutta todellista”
Kun maanantaina 13.5. kirkolliskokouksen täysistunnon yhteydessä järjestettiin kirkolliskokouksen varapuheenjohtajan vaali, arkkipiispa kehotti edustajia keskustelemaan ehdokkaista hiippakunnittain. Näin ei kuitenkaan käynyt. Edustajisto jakautui hiippakuntajaon vastaisesti kahteen joukkoon, mikä herätti hämmästystä joissakin edustajissa.
Professori Jouko Talonen presidentinvaalien tuloksesta Pohjanmaalla: ”Lestadiolaisäänestäjien moraalikonservatismi ei ollut vailla merkitystä, mutta asetelma Stubb-Haavisto on syytä sijoittaa laajempaan...
Lestadiolaiset ovat yleensä edustaneet niin sanottua luterilaista kahden regimentin oppia. Presidentin henkilökohtaisilla ominaisuuksilla on toki merkitystä, mutta äänestäjät tiesivät vallan hyvin, että nyt valitaan tasavallan ykköspaikalle maallisen esivallan edustajaa, ei Porvoon piispaa tai jonkun rukoushuoneen pyhäkoulun opettajaa.
Kirkolliskokous valitsi varapuheenjohtajat sekä valiokunnat ja niiden puheenjohtajat
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen puheenjohtajistoon kuuluvat toimikaudella 1.5.2024–30.4.2028 puheenjohtajana arkkipiispa Tapio Luoma, ensimmäisenä varapuheenjohtajana edustaja, johtava asiantuntija Hanna Mithiku Helsingin hiippakunnasta sekä toisena varapuheenjohtajana edustaja, professori, lääkäri Seppo Parkkila Tampereen hiippakunnasta.
Yli puolet kanttoreista kieltäytyisi työskentelemästä samaa sukupuolta olevien parien vihkimisissä
Suomen Pappisliitto ja Kanttori-urkuriliitto tekivät jäsenilleen kyselyn huhti-toukokuun taitteessa 2024. Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa pappien ja kanttorien suhdetta samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen ja piispainkokouksen esitykseen kahdesta rinnakkaisesta avioliittomallista.
Rakas, kulahtanut, yhteinen, satuttava ja hyvää tekevä kirkko – Kotimaa haastatteli Tampereen hiippakunnan nuoria kirkolliskokousedustajia
Kirkolliskokouksen edustajiston keski-ikä on herättänyt keskustelua siitä, kuinka saataisiin nuoria entistä enemmän mukaan päätöksentekoon. Tampereen hiippakunnasta uuteen kirkolliskokoukseen kolmenkymmenen tienoilla olevia edustajia saatiin kuitenkin peräti kolme.
Lähdettiin soitellen Saharaan
Sotatieteilijän kokemukset taannoisesta Tšadin kriisinhallintaoperaatiosta eivät imartele Puolustusvoimia. Ilmari Käihkön mukaan sotilaiden valmistaminen hankaliin olosuhteisiin oli myös eettisesti riittämätöntä.
Ehdotukset nuorisokiintiöstä ja määräenemmistön poistamisesta ovat arkkipiispa Tapio Luoman mukaan pohdinnan arvoisia
Arkkipiispa Luoman mukaan yksi kirkolliskokouksen ydintehtävistä on kysyä, miten muuttuvan ajan haasteisiin tulisi vastata. ”Jos tämä olisi kaikille selvää, kirkolliskokousta ei tarvittaisi”, Luoma painotti.
Kirkolliskokouksen avajaismessussa korostui kirkon ykseyden merkitys – ”Erilleen ajautuminen on Saatanan tunnusmerkki”
Teemu Laajasalon saarnan viesti oli selvä: tora ja epäsopu Jumalan lasten kesken vaikuttaa koko yhteisön jumalasuhteeseen rikkovasti.
Mysteerikuvassa ollaan elokuvallisissa tunnelmissa – kuka konetta käyttää?
Kuka elokuvaprojektoria käyttää ja mistä on maisema hänen takanaan?