Kolumni: Muutos syntyi pehmeillä keinoilla
Laulujoutsenet olivat katoamassa sukupuuttoon, mutta pelastuivat yhden ihmisen sinnikkyyden ansiosta. Laulujoutsenen tarina antaa toivoa muutoksesta parempaan.
Huoleton kahvinkeittäjä aiheuttaa pitkän varjon kehittyviin maihin – ”Jokainen voi tehdä jotain, jotta kahvia saisi juoda hyvällä omallatunnolla”
Jos kukaan suomalainen ei heittäisi pannussa seisseitä kahviliruja pois, määrä vastaisi tuhansien henkilöautojen vuosittaisia kasvihuonepäästöjä.
Pappismunkki isä Viktor on moottoripyöräkerhon jäsen: ”Moottoripyöräily on eräänlainen allegoria elämästä”
Valamo on varmasti yhteiselämän kannalta yksi helpoimmista luostareista, pappismunkki isä Viktor sanoo.
Muistokirjoitus: Timo Löytty 1938-2024
Ystävyysseurakuntatyö ja lähetystyö olivat Kuhmon kirkkoherrana pitkään työskennelleelle Timo Löytylle tärkeitä.
Kirja-arvio: Suomen Pipliaseuran historiateoksen toinen osa kertoo kotimaantyön ja kansainvälistymisen vaiheikkaista vuosista
Järjestön oman historian ohessa tämä kirja on samalla tutkimus Raamatun merkityksestä suomalaisessa uskonnollisuudessa.
Iranissa sortotoimet ovat kohdistuneet naisiin sekä etnisiin ja uskonnollisiin vähemmistöihin jo pitkään
Yksi vainotuimpia uskontoja on Persiassa (nykyinen Iran) 1800-luvulla syntynyt, maailmanlaajuiseksi kasvanut bahá’í. Bahá’íssa painotetaan muun muassa ihmiskunnan ykseyttä, tasa-arvoa ja rauhan merkitystä.
Kesän kansainvälisille rippileireille on osallistumassa 215 nuorta 27 maasta
Viime vuonna Lasten ja nuorten keskus ja Suomen Lähetysseura yhdistivät voimansa kansainvälisen rippikoulun järjestämisessä, ja kesän 2024 leirit ovat ensimmäiset yhdessä järjestetyt.
Kalligrafia antaa minulle täydellisen keskittymisen hetken, sanoo Sari Vuorenoja
Sari Vuorenoja kertoo harrastaja-sarjassa kalligrafiasta. Hänelle se on sekä harrastus että sivutoiminen työ-
Miksi länsimaiset kristilliset yhteisöt ovat unohtaneet Pyhän maan sisaret ja veljet?
Piispa Mari Parkkinen kirjoittaa Kristittyjen tilanteesta Pyhällä maalla. Perheiden turismiin perustunut toimeentulo on romahtanut.
Kirkko & minä: Suvi Pousi sai toisen kotikirkon muutettuaan Haminaan
Haminalainen Suvi Pousi toteaa suurimman hädän keskellä ihmisten löytävän kirkkoon. Entä jos sitä ei olisi, hän kysyy.