Koti Jutut Sivu 2620

Jutut

Tulkintaerot syynä eläkemaksujen epäselvyyksiin

Kotimaa24:n tiistainen uutinen kertoi, että kymmenissä seurakunnissa jäänyt maksamatta ilman omaa eläkevakuutusta työskennelleiden yrittäjien eläkemaksut. Lisäksi kerrottiin, että palvelusuhdetietoja on merkitty puutteellisesti eläkepäätösten pohjana...

Jaana Pelkonen innosti julkkiksia haastekampanjaan

Jatkossa äänestämään haastavia julkkiksia esitellään joka viikko aina marraskuun 14. päivän äänestykseen saakka. Projektisihteeri Kari Kanalan mukaan kampanjaa on tulossa tukemaan muun muassa eturivin...

Agricolan kirkon uusi kahvila aloittaa tänään

Toimittajat Päivikki Koskinen ja Ville Talola kävivät tutustumassa A!-kahvilaan avajaisten aattona. Katso toiminnanjohtaja Teemu Laajasalon haastattelu ja mitä hän sanoo mahdollisista anniskeluoikeuksista. Uudenlaisella toiminta-ajatuksella starttaava...

Väisänen: En ota raskaasti

Tampereen tuomiokapituli piti voimassa päätöksensä erottaa Luther-säätiössä toimiva piispa Matti Väisänen kirkon pappisvirasta. Väisänen sanoo, ettei päätöksellä ole mitään vaikutusta hänen käytännön työhönsä. Ruotsalaisen Missionsprovinsenin...

Avustusjärjestöt pettyivät köyhyyskokoukseen

Kirkollisten avustusjärjestöjen verkosto ACT-allianssi syyttää YK:n vuosituhattavoitteita käsitellyttä huippukokousta maailman köyhien pettämisestä. New Yorkissa keskiviikkona päättyneessä kokouksessa ei pystytty sopimaan käytännön toimista, joilla voitaisiin...

Helluntaijohtaja: Luterilainen kirkko matkalla luopumukseen

Ristin Voiton haastattelema Suomen Helluntaikirkon puheenjohtaja Vesa Pylvänäinen tekee pesäeron viiteen luterilaisen kirkon piispaan. Hän näkee yhteistoiminnan mahdolliseksi niiden...

EU-parlamentti huolissaan Jordan-joesta

Euroopan parlamentti on päätöslauselmassaan ilmaissut huolensa Jordan-joen tuhoutumisesta. Se vaatii Israelin, Jordanian ja Palestiinan viranomaisia yhteistyöhön joen pelastamiseksi. Parlamentin mukaan vesiasioiden hoito ja erityisesti veden...

Kristityt ja buddhalaiset syyttävät markkinoita ahneudesta

Kirkkojen maailmanneuvosto ja Luterilainen maailmanliitto ovat julkaisseet yhteisen talousjulkilausuman budhhalaisten kanssa. Markkinoille pesiytynyttä rakenteellista ahneutta arvosteleva julistus toteaa, että maailmanlaajuinen talouskriisi johtuu markkinoiden sääntelyn...

Tuomiokirkkojen vakuutusarvoissa suurta vaihtelua

Kotimaa24.fi:n tekemän selvityksen mukaan tuomiokirkkojen vakuutusarvot vaihtelevat suuresti. Helsingin tuomiokirkon arvo lisärakennuksineen on noin 51,7 miljoonaa. Espoossa sijaitseva vastaava rakennus on arvioitu ainoastaan noin...

Prometheus-leirien tupakkapolitiikka uudelleen harkintaan

Uskonnollisesti sitoutumattomien Prometheus-leirien tupakointikäytännöt harkitaan uudelleen uudistuvan tupakkalain myötä. Tähän saakka nuorten tupakointia ei ole leireillä valvottu eikä rajoitettu. Käytäntöä on perusteltu valvonnan vaikeudella....