Koti Jutut Sivu 18

Jutut

Näkökulma: Kirkko voisi tehdä comebackin kansansivistyön airuena

Olisiko kirkon kuitenkin viimeistään nyt herätettävä myös kansansivistyksellinen tehtävänsä ja työnäkynsä? Kirkkohan se on aikanaan opettanut lukemaan, kirjoittamaan ja veisaamaan.

Arto Julkunen ei arvannut Myrttilaakson uskonyhteisöstä kirjoittaessaan, miten eheyttävä kokemus kirjasta tulisi

Psykologi ja tietokirjailija Arto Julkunen kuuli Myrttilaakson uskonyhteisöstä sattumalta ensimmäistä kertaa vasta pari vuotta sitten vieraillessaan Kuopion Vehmersalmella. Jo ensimmäiset tiedonjyväset saivat hänet kiinnostumaan aiheesta. Julkusen kirjan Hurskaat ja hauraat – tuntemattoman uskonyhteisön tarina (Aviador 2024) julkistamistilaisuudessa tammikuussa Vehmersalmen seurakuntakoti oli täysi. Yhteinen tarina ristiriitaisista tapahtumista on ollut monille vapauttava.

Kärrykahvit tuovat eloa Nurmon hautausmaalle

Kärrykahveja juodaan hautausmaalla heinäkuun loppuun saakka keskiviikkoisin kolmen tunnin ajan. Tarjolla kärryissä on kahvia, mehua ja keksejä.

Näkökulma: Vanhuus ja viisaus, valta ja terveys – valtionpäät, paavit ja piispat ovat joskus olleet toimessaan varsin iäkkäitä

Joe Bidenin tapauksessa ongelmat ovat olleet näkyviä jo jonkin aikaa ja niistä on amerikkalaisessa julkisuudessa keskusteltu. Tasavalla presidentti Urho Kekkosen samankaltainen terveydentilan heikkeneminen sen sijaan ei 1970-luvun lopun suomalaisessa yya-julkisuudessa ensi alkuun aiheuttanut mitään suurta keskustelua.

Vastavirtaan kulkija – Marko Pitkäniemi on elänyt Suomessa fransiskaanimaallikkona lähes kolmenkymmenen vuoden ajan

Marko Pitkäniemen elämäntapa fransiskaanimaallikkona on syvää ja vakaata. – Fransiskaanimaallikkona eläminen on kutsumus. Se on lahja. Franciscus Assisilainen on ollut minulle myös suuri inspiraattori.

TV-vinkki: Rokin arkkitehti oli syvästi uskonnollinen

Dokumentti kuvaa hyvin Pennimanin taustoja ja hänen saamiaan vaikutteita, joista gospel on tärkeässä roolissa. Penniman oli vahvasti uskonnollinen ja joutui kamppailemaan vanhoillisen kristillisyyden ja homoseksuaalisuutensa kanssa.

Hätätilanne rippileirillä Hollolassa – nuoren epäillään syyllistyneen kahteen pahoinpitelyyn

Rippikoululeiri keskeytyi perjantaina 19.7. Hollolassa dramaattisissa merkeissä. Kun nuoret olivat siirtymässä majoitusrakennuksestaan kohti iltahartautta, oli tilanne eräiden nuorten välillä kärjistynyt. Hollolan kirkkoherra Timo Huttunen kertoo Kotimaalle, että poliisi epäilee yhden nuoren syyllistyneen kahden muun leirillä olleen nuoren pahoinpitelyyn.

”Sellaista ei ole toista” – Henna Oravan mielestä Olavinlinnan kappeli on tunnelmaltaan ainutlaatuinen

"Olen todennäköisesti käynyt Olavinlinnan kappelissa ensimmäisen kerran jo ihan pienenä, sillä vanhempani työskentelivät Olavinlinnassa tuolloin. Äitini oli linnan ravintolassa tarjoilijana ja isä oopperajuhlien tekniikassa...

Hirveän kaunista leikkiä – Suomen lasimuseossa on kesän ajan nähtävillä elämän katoavaisuutta tarkasteleva näyttely

Suomen Lasimuseossa Riihimäellä on koko kesän esillä taiteilija Laura Laineen näyttely Nature Morte. Sanat tarkoittavat asetelmaa. Laine on ammentanut inspiraatiota erityisesti 1600-luvun hollantilaisista vanitas-asetelmista, joissa tutkitaan elämän katoavaisuutta.

Essee: Mikä on kristinuskon ja Raamatun suhde kauneuteen?

Kantista alkaen kristikunnalla on ollut vaikeuksia käsittää, mikä merkitys kauneudella ja erityisesti Raamatun kauneudella on kirkolle.