Koti Jutut Sivu 16

Jutut

Varhaiskirkossa oli moninaisia käytäntöjä ehtoollisaineiden suhteen – ehtoolliselta yli jääneiden siunattujen ehtoollisaineiden käsittely vaihtelee eri kirkkokunnissa

Ehtoollisaineiden jälkikäsittely ei ollut selkeää myöskään varhaisessa kirkossa. Päinvastoin varhainen kirkko on täynnä mitä erilaisimpia käytänteitä ja legendoja.

Rautjärven uuden kirkon varainkeruu vastatuulessa – Poliisihallituksen näkemyksen mukaan keräyslupaa ei voida myöntää kirkon rakentamiseen

Rautjärven kotiseutuyhdistys on saanut poliisihallitukselta kielteisen vastauksen anomukseensa varojen keräämiseksi uutta kirkkoa varten. Asian käsittely jatkuu kuulemismenettelynä.

Lukijalta: Omituinen piispallinen kannanotto – meidät konservatiivikristityt on suomalaisessa yhteiskunnassa jätetty todella yksin

Tapa, jolla Leonardo da Vincin Pyhää Ehtoollista esittävää maalausta käytettiin Pariisin olympialaisten avajaisissa, on herättänyt maailmalla surua ja suuttumusta.

Suomen ensimmäinen Äiti Amman keskus Leppävirralla laajentaa toimintaansa – keskeinen ero Jeesuksen merkityksessä ja pelastumisessa

"Jumala on täydellisen rakkauden esikuva. Jeesus toteutti käytännössä sitä rakkautta ja osoitti sen kuuluvan kaikille. Äiti Amma kykenee samalla tavalla osoittamaan myötätuntoa ja antamaan itsestään toisille jatkuvasti."

Eija Kallisen harrastuksena on eläkkeellä akvarellimaalaus – vesivärit olivat olleet käsissä edellisen kerran koulussa

Kallinen sai jo ensimmäisenä keväänä Budapestin akvarellinäyttelyyn kotimaata kuvaavan mustikkatyönsä.

Kolumni: Monisuhteet tulevat – oletko valmis?

Oma mielipiteeni on, että näitä pelejä kirkko ei voi voittaa neliraajajarrutuksilla. Viisainta on ottaa rauhassa vastaan se, mitä tulee erilaisiin aikuisten ihmisten liittojen hyväksymisiin yleisellä tasolla.

Kalevankankaan hautausmaa huokuu historiaa

Kalevankankaalla on nähty synkkiä taisteluita sekä saatettu haudan lepoon niin merkkihenkilöitä kuin tavallisia ihmisiä.

Lukijalta: Käännytään somesta toiseen suuntaan – kirkon tulisi pitää esillä aitoa vuorovaikutusta toisten kanssa, sekä vastata hiljentymisen tarpeeseen

Miten pystymme tarjoamaan nuorille vaihtoehdon kulkea toiseen suuntaan kuin mihin digitaalinen vuorovaikutus ohjaa?

Kirkko ja minä: Vaaralan kirkko siirtyi purku-uhan alta monitoimikappeliksi – vantaalainen Seppo Vihinen on seurannut kirkon vaiheita

Vaaralalaiset vaativat, että rakennus säilytetään. Kirkkovaltuusto myöntyi Vaaralan kirkon remontoimiseen kymmeneksi vuodeksi.

Vanhojen tekstien paikat kartalle – verkkosovelluksen kautta voi nyt tutustua vanhoihin suomalaisiin teksteihin sekä niissä esitettyihin paikkoihin

Sovellus hyödyntää nimentunnistusteknologiaa, avointa linkitettyä tietoa sekä erilaisia paikkatietojärjestelmiä. Se perustuu siten tekoälyyn, kuten neuroverkkojen käyttöön.