Näkökulmat

Pääkirjoitus: Paluu normaaliin mutta ei välttämättä entiseen

Alkava syksy näyttää valoisalta ainakin siinä suhteessa, että rokotuskattavuuden laajetessa yhteiskunta on avautumassa. Käytännössä esimerkiksi yleisötilaisuuksien suhteen ollaan palaamassa pikku hiljaa normaaliin. Kohta päästäneen siihen,...

Kolumni: EU:lla ei ole riittävää toimi­valtaa puuttua syrjintään jäsen­valtioissa

Tarvitsemme toisiamme, sillä ihmisellä on luontainen kaipuu toisen luo. Emme ole yksinäisiä saaria valtameressä, vaan mantereen osasia, yhteys toisiin ihmisiin on merkityksellinen osa elämäämme....

Teatteriarvio: Kirkkokuoro löytää oman äänensä – ja sekös on toisten mielestä ahdistavaa

Ruotsalainen Kay Pollak ohjasi vuonna 2004 elokuvan Niin kuin taivaassa (Så som i himmelen). Siitä tuli menestys, ja Ruotsissa se sai miljoonayleisön. Elokuva oli...

Pääkirjoitus: Vanha kirkko tukee nuoria ihmisiä

Nuorten riittämättömät mielenterveyspalvelut on yksi suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan suurimpia epäkohtia. Joka neljännellä tai viidennellä nuorella on mielenterveyteen liittyviä ongelmia. Esimerkiksi koulupsykologien vastaanotot ovat ruuhkautuneet. Edes lain...

Kirja-arvio: Elävä teologia on aina myös henkilö­kohtaista – pappi avaa yksityis­ajatteluaan

Helsingin tuomiokapitulin parin viikon takainen päätös erottaa Kai Sadinmaa pappisvirasta toi esiin (jälleen kerran) kysymyksen siitä, mitä pappi voi opettaa. Mikä on kirkon teologiaa...

Pääkirjoitus: Seura­kunnan metsän­hoidon reseptit eivät ole sen kummallisempia tai pyhempiä kuin metsän­hoidon yleensäkään

Kuten metsänhoito yleensäkin, myös seurakuntien ratkaisut metsiensä suhteen kuohuttavat ihmisiä aina, kun puuta hakataan heille merkittäviltä paikoilta. Välttämättä ei kuitenkaan ole kyse pelkästä tunteellisuudesta,...

Kolumni: Ongelma ei katoa pistämällä pää hiekkaan

Useimmat meistä ovat varmaan nähneet piirroskuvan strutsista, joka seisoo pää piilotettuna hiekkaan. Strutsi on pelästynyt ja yrittää kätkeytyä. Pää alhaalla maassa se luulee, ettei...

Kolumni: Aikalaisten möläytykset kirkon tosi-tv:ssä hämmensivät

Luterilainen kirkko on lisännyt sillä tavoin avoimuuttaan, että sen kirkolliskokouksen keskusteluja voi seurata suorana YouTube-kanavalla. Historiantutkija kun olen, kirkolliskokouksen aikaansaannoksiin olen yleensä tutustunut vasta...

Pääkirjoitus: Kannettu vesi ei kaivossa pysy – Afganistan on maailmalle herätys

Viime viikkojen uutisissa maailmaa on hämmästyttänyt Afganistanin nopea luhistuminen ääri-islamilaisen Taleban-liikkeen haltuun länsimaisten sotilaiden lähdettyä. Samalla on pelätty aiheellisesti sitä julmaa kohtaloa, joka afganistanilaisten, erityisesti...

Väitöskirjatutkija Aura Raulo: Körttiläisyys pelasti minut hengellisesti ja ajoi evoluutiobiologiksi

Jatkuva epävarmuus ja kyseenalaistaminen oli osa ekologi ja evoluutiobiologi Aura Raulon elämää jo nuorena. – Odotin totuutta, jonka puolesta taistella, mutta sitä ei tullut. Pysyin...