Näkökulmat

Kolumni: Riittääkö sata vuotta elämän mitaksi?

Suomessa on reilusti toista tuhatta satavuotiasta tai sitä vanhempaa ihmistä. Kaksikymmentä vuotta sitten heitä oli kolmisen sataa, 1970-luvun alussa parikymmentä. Taustalla on yleinen ja viime...

Mielipide: Meitä jumalanpalvelus­päivien järjestäjiä harmittaa kritiikki pappis­keskeisyydestä

Kiitos monipuolisesta raportista Jaetut eväät -jumalanpalveluspäiviltä (Kotimaa 25.3.). Raportin lisäksi lehdessä oli kriittinen pääkirjoitus otsikolla ”Eväät jaettiin pappisvoimin”. Pääkirjoituksen kritiikki kohdistui siihen, että Jaetuissa...

Analyysi: Kauppias­moraali ja hoiva­moraali eivät sovi yhteen, sanoo viisas emerita­professori dokumentissa – ja siksi hoito­ala on sekaisin

Hoitajat ovat puhuneet, kirjoittaneet ja kertoneet. Siitä, mikä on vanhustenhoidon tila Suomessa, ja siitä, että he eivät jaksa eivätkä riitä. Nyt he laulavat. Hoitajien kuoro on...

Kommentti: Volodomyr Zelenskyi piti historiallisen puheen Suomen edus­kunnalle ja osoitti esi­merkillistä johtajuutta

Tänään perjantaina 8.4. elettiin historiallista päivää Suomen eduskunnassa ja koko Suomessa Ukrainan presidentin Volodomyr Zelenskyin puhuttua eduskunnalle. Suoraa televisiolähetystä seuranneesta katsojasta tuntui, ettei mikään asia...

Pääkirjoitus: Odessassa syntyneen Anna Ahmatovan runo on kuin rukous hiljaisen viikon edellä

Hiljaiseen viikkoon valmistaudutaan ankarana aikana. Ukrainaa koskevat uutiset ja kuvat ovat muuttuneet sodan edetessä yhä järkyttävämmiksi. Venäjän armeijan siviileihin kohdistuneet teot Butšassa ja muualla ovat...

Kolumni: Uus­henkisyys ulottuu kirkon sisälle ja on nyt ennemmin valta­virtaa kuin vasta­kulttuuria

Suomalaista uskonnollisuutta koskevassa datassa näkyy vihdoin se, mitä on ennakoitu: moni kokee itsensä henkiseksi mutta ottaa etäisyyttä institutionaalisiin uskontoihin. Trendi on sitä selvempi, mitä...

Pääkirjoitus: Totuus kuoli jo ennen sotaa

Vanha sanonta väittää, että sodassa ensimmäisenä kuolee totuus. Joissakin maissa, kuten Venäjällä, kuolema ei tapahtunut kerralla, vaan riippumattomien medioiden toimintaa oli rajoitettu jo pitkään...

Kommentti: Oikeuden mielestä Päivi Räsänen ei halunnut halventaa – vapauttava tuomio ei silti anna lupaa tuutata loukkauksia

Kansanedustaja Päivi Räsänen loukkasi homoseksuaaleja, mutta kyse ei ollut vihapuheesta. Näin linjasi Helsingin käräjäoikeus, kun se kumosi Räsäseen kohdistuneet kolme syytettä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan....

Analyysi: Paavi uudistaa katolista kirkko hitaasti, ja pian nainenkin voi päästä kuuriassa vaikutus­valtaiseen asemaan

Roomaa ei rakennettu päivässä, eikä katolista kirkkoa uudisteta täysin yhden paavin aikana. Mielenkiintoisia uudistuksia paavi Franciscus kuitenkin on saanut aikaan. Mielenkiintoisia ne ovat siksi,...

Kolumni: Vielä jokin aika sitten kirkollis­kokouksessa tuntui, että suomettumista oli ilmassa

Saksassa asuessani kuulin usein kiitollisia kommentteja siitä, että muut valtiot sekaantuivat sotaan ja lopettivat natsi-Saksan terrorin. Väliintulon olisi pitänyt olla vain varhaisempaa ja fasismin...