Kolumni: Vesa-Matti Loiri rohkaisi odottamaan, että matka jatkuu kuoleman jälkeen
Suomalainen on sellainen, että sen tunteita koskettaa kaksi asiaa: Leijonien jääkiekkokulta ja rakastetun taiteilijan lähtö. Viime viikolla koimme jälkimmäistä. Vesa-Matti Loirin lähtö kosketti, ja...
Kolumni: Rippikoulun seuraava haaste on koko perheen huomioiminen
Perinteisesti rippikoulu on ollut nuorten siirtymäriitti, askel kohti aikuisuutta. Ehkä juuri siitä syystä ja seurakuntien tarjoaman leirimuotoisen rippikoulun ansiosta siitä on tullut osa nuorisokulttuuria....
Kolumni: Äidinkielen merkitys ihmisen hengelliselle elämälle on arvaamattoman suuri
Viime viikonvaihteessa Inarissa vietetyt Saamelaiset kirkkopäivät olivat ensikertalaisellekin vaikuttava kokemus. Lisäksi kolmipäiväinen kirkollinen yleissaamelainen kohtaaminen toi mielenkiintoisella ja merkittävällä tavalla esille saamelaiskielet. Niitä on...
Kommentti: Siunausta tarvitsevat ekaluokkalaiset ja me kaikki, joiden reppu on joskus kuin kiviä täynnä
Asumme koulun vieressä, ja nyt ne ovat taas täällä: joka vuosi uudet repunkantajat saattajineen ja ne aiemmat vähän pituutta venähtäneinä, nyt yksin tai pikku...
Pääkirjoitus: Piispa ehdotti sosiaalisen median kieltämistä alle 16-vuotiailta, mutta ehkä se pitäisi kieltää ennemmin aikuisilta
Sosiaalinen media pitäisi kieltää alle 16-vuotiailta. Näin ehdotti piispa Jari Jolkkonen Savon Sanomien kolumnissaan 25. heinäkuuta. Hän perusteli näkemystään Amerikassa, Englannissa ja Kanadassa tehdyillä havainnoilla...
Kolumni: Olen osoitus siitä, että kodin kristillisestä perinnöstä voi olla vaikea päästä eroon
Kahdeksantoistavuotiaana ilmoitin vanhemmilleni, että eroan kirkosta. Olin kirjoittanut heille kirjeen, jossa perustelin päätöstäni. Nähtyäni vanhempieni reaktiot totesin, etten kykenisi toteuttamaan aiettani. Kirkosta erotessani joutuisin...
Kommentti: Hiroshimasta Ukrainaan – ja mitä ajattelin Rauhan muistopuistossa marraskuussa 1978
Lukiolaisena olin vaihto-oppilaana Japanin Tokiossa vuosina 1978–1979. Pääsin Shinkansen-luotijunalla tehdylle luokkaretkelle Japanin länsiosiin. Retken vierailukohteista kuuluisin lienee ollut Hiroshiman kaupunki, josta tuli ensimmäisen ydinasehyökkäyksen...
Ilmiö & näkökulma: Ensin festivaalia mainostettiin Turun tuomiokirkolla, jonka tornissa ei ollut ristiä – sitten risti ilmestyi mainokseen
Siinä se tönötti, Turun tuomiokirkko ilman ristiä tornissaan.
Asiaan kiinnitti huomiota Helsingin Sanomat (27.7.). Se kertoi, että viime viikolla Turussa vietetyn Down By The Laituri...
Kolumni: Raamattua tuntevat esikuvat saattoivat opettaa uskoa eri lähtökohdista
Pidä rautaisella kädellä kiinni aamuvartiosta. Näin meille opetettiin nuoruudessa, eikä se suinkaan ole huono neuvo, vaikka tuntui joskus hieman lakihenkiseltä. Mutta totta on, että...
Pääkirjoitus: YK on turvallisuuspolitiikassa kuin 1960-luvun huonekalu
Kun YK:n pääsihteeri António Guterres osallistui Turkissa Mustanmeren viljanvientisopimuksen allekirjoittamiseen, saattoi moni Suomessakin tuumailla: ”Ilmeisesti YK on edelleen olemassa.”
Julkisuudessa on näyttänyt siltä, että YK...