Kirkon tulevaisuudesta kiinnostuneiden kannattaa olla nyt tarkkana. Keväällä julkaistaan jälleen Nuorisobarometri, ja tällä kertaa sen teemana on katsomukset ja hengellisyys. Pian tarjolla on tutkittua tietoa 15–29-vuotiaiden uskonnollisuudesta juuri nyt.
Viimeksi uskonto on ollut Nuorisobarometrin teemana vuonna 2006. Jotain muutoksesta voi päätellä jo otsikosta. Edellisellä kerralla se vielä oli perinteisiä yhteisöjä ja jaettuja arvoja korostava ”uskonto”, nyt avarampi ja yksilöllisempi ”katsomukset ja hengellisyys”.
Jotain voi päätellä myös siitä, miten nuoret ovat vastanneet barometrissä vuosittain toistuvaan kysymykseen kuulumisen kokemuksista. Kiinteästi uskonnollisiin yhteisöihin kuuluvien osuus on pysynyt 2000-luvulla tasaisena. Melko löyhästi kuuluvien osuus on pienentynyt ja erittäin löyhästi tai ei lainkaan kuuluvien osuus on selvästi kasvanut. Toisin sanoen suomalaisten perinteinen uskonnollisuuden muoto kuuluminen ei nuoria enää puhuttele. Nyt kuulutaan kiinteästi – tai ei lainkaan.
ETUKÄTEEN TRENDEJÄ voi yrittää haistella myös länsinaapurista. Ruotsin Nuorisobarometrin hiljattain julkaisema Sukupolviraportti 2024 kertoo Z-sukupolven eli vuosina 1996–2010 syntyneiden ajattelusta. Aineistona on 15 000 ruotsalaisnuoren haastattelut.
Kyse on siis suomalaisessa kirkollisessa keskustelussa ylikorostuneen aseman saaneita millenniaaleja nuoremmasta sukupolvesta.
Millaisia Z:t sitten ovat? Ruotsin raportin mukaan selvä muutos on tapahtunut siinä, että nuoria eivät enää kiinnosta niinkään suuret kysymykset vaan ennemmin ne, joilla on merkitystä tässä ja nyt. Heitä kuvataan poliittisesti apaattisiksi ja turvallisuushakuisiksi individualisteiksi, jotka arvostavat perhettä ja terveyttä. Suhde tulevaisuuteen on pessimistinen. Kaiken taustalla vaikuttavat epävarmat maailmanajat.
Kirkollisesti kiinnostava yksityiskohta löytyy Trendiraportista. Sen mukaan yksi ruotsalaisnuoria kiinnostavista trendeistä juuri nyt on monk mode, suomeksi munkkimoodi. Munkkius ei tässä viittaa hengellisyyteen vaan pikemmin askeettiseen elämäntapaan: kovaan kuntoiluun, tiukkaan ruokavalioon, päihteettömyyteen ja meditointiin. Tavoitteena on tehokkuus ja sen avulla menestys.
Muutaman sivun raportti on tietysti karkea yleistys eikä varmasti tee oikeutta kokonaiselle sukupolvelle. Suunnasta laajaan aineistoon perustuvan raportin voi kuitenkin ajatella kertovan.
Kirkon kysymykseksi jää, miten se voisi puhutella nuoria, joiden katse on kiinnittynyt lähelle. Jos vastausta halutaan etsiä perhearvojen ja turvallisuuden korostamisesta, siihen varmasti löytyy kristinuskon perinteestä aineksia.
Ehkä mielekkäämpi suunta voisi silti löytyä jostain muualta. Voisiko kirkko olla se taho, joka myös näinä aikoina luo uskoa yhteisöjen voimaan, mahdollisuuteen vaikuttaa ja parempaan tulevaisuuteen?
[post_title] => Kolumni: Sukupolvi Z:n munkkikoodi – nuoria eivät enää kiinnosta niinkään suuret kysymykset vaan ne, joilla on merkitystä tässä ja nyt [post_excerpt] => Keväällä julkaistaan jälleen Nuorisobarometri, ja tällä kertaa sen teemana on katsomukset ja hengellisyys. Pian tarjolla on tutkittua tietoa 15–29-vuotiaiden uskonnollisuudesta juuri nyt. [post_status] => publish [comment_status] => closed [ping_status] => closed [post_password] => [post_name] => kolumni-sukupolvi-zn-munkkikoodi-nuoria-eivat-enaa-kiinnosta-niinkaan-suuret-kysymykset-vaan-ne-joilla-on-merkitysta-tassa-ja-nyt [to_ping] => [pinged] => [post_modified] => 2024-02-16 09:56:37 [post_modified_gmt] => 2024-02-16 07:56:37 [post_content_filtered] => [post_parent] => 0 [guid] => https://www.kotimaa.fi/?p=80592 [menu_order] => 0 [post_type] => post [post_mime_type] => [comment_count] => 0 [filter] => raw ) [title_attribute] => Kolumni: Sukupolvi Z:n munkkikoodi – nuoria eivät enää kiinnosta niinkään suuret kysymykset vaan ne, joilla on merkitystä tässä ja nyt [title] => Kolumni: Sukupolvi Z:n munkkikoodi – nuoria eivät enää kiinnosta niinkään suuret kysymykset vaan ne, joilla on merkitystä tässä ja nyt [href] => https://staging.kotimaa.fi/kolumni-sukupolvi-zn-munkkikoodi-nuoria-eivat-enaa-kiinnosta-niinkaan-suuret-kysymykset-vaan-ne-joilla-on-merkitysta-tassa-ja-nyt/ [module_atts:td_module:private] => Array ( ) [review_source:protected] => author [td_review:protected] => Array ( ) [user_reviews_overall:protected] => 0 [is_review:protected] => [post_thumb_id:protected] => 48106 )
Kolumni: Sukupolvi Z:n munkkikoodi – nuoria eivät enää kiinnosta niinkään suuret kysymykset vaan ne, joilla on merkitystä tässä ja...
”Mites oot sopeutunut Lapualle Helsingissä asumisen jälkeen? Mahtaa olla iso ero.”
Kasvoin Kuopiossa, suomalaisittain keskikokoisen kaupungin keskustassa. Koulu, konservatorio, koripallo, kirjasto, kaverit ja kirkko olivat kaikki kävely- tai korkeintaan pyöräilyetäisyydellä kotoa. Arki pyöri ilman, että tarvittiin päivittäin autoa tai vanhempia kuskaamaan. Lukiolaisena ehti käydä hyppytunnilla kotona. Elämän tila oli hahmotettavissa.
Suuressa pääkaupungissa nuorena yliopisto-opiskelijana elämän piiri muodostui myös lähelle. Ajauduin asumaan Heränneiden ylioppilaskodille eli Körttikselle, aivan ydinkeskustan ja yliopiston tuntumaan.
Kämppiksien kanssa käveltiin Kamppiin kuoroharjoituksiin maanantai-iltaisin. Toiseen kuoroon tiistai-iltaisin Vanhalle ylioppilastalolle oli vielä lyhyempi matka. Olin kotonani Helsingin monumentaalikeskustassa.
SITTEN KOITTI aika, jolloin pariutumisen ja perheen kasvun myötä ei enää ollut varaa asua Helsingin kantakaupungissa, ei ainakaan niin väljästi, kuin mitä lapualaismorsian olisi hyväksi nähnyt. Uusia kivoja asuinalueita, koteja ja naapureita löytyi kyllä toistensa perään muuttaessamme parin vuoden välein aina vähän kauemmas päärautatieasemalta.
Lastemme syntymät, innostava ensimmäinen papinvirkani Töölön seurakunnassa ja opiskeluajalta säilyneet harrastuskontaktit värittävät noiden vuosien muistot kirkkailla ja kylläisillä väreillä. Ihmisethän sen kodin tekevät.
Kuitenkin kahta aikuista ja kolmea lasta piti liikutella jatkuvasti polkupyörien, bussien, lähijunien ja joskus taksien sekä laina-autojen avulla asuinlähiön, työpaikkojen ja houkuttelevan ydinkeskustan välejä. Liikennepalapeliin oman lisänsä toivat näennäisen lähellä asuvat ystävät ja sukulaiset. Matka yhteen suuntaan saattoi saman kaupungin sisällä kestää tunninkin.
Näin jälkeenpäin ajattelen, että jossain mieleni syövereissä en koskaan tottunut siihen. Elämän tila oli liian laaja hahmotettavaksi. Ei toteutunut läheisyysperiaate.
NYT MAASEUTUKAUPUNGIN keskustassa asuessa perheen eskarilainenkin voi itse kävellä koulusta kotiin. Lähellä ovat koulun lisäksi koripalloharkat, musiikkiopisto, kirjasto, partio, isovanhemmat, serkut ja kaverit. Työpäivän keskellä ehtii käydä kotona vaikka syömässä.
Istun keittiön pöydän ääressä. Ikkunasta näkyy kotikirkon torni, kuten näkyi lapsuuden kerrostalokodin keittiön ikkunasta, ja itse asiassa ylioppilaskodin olohuoneestakin. Mikäs tässä kotiutuessa, kun elämänsä tilan hahmottaa.
Kirjoittaja on lapualainen nuorisopappi.
[post_title] => Kolumni: Läheisyysperiaate [post_excerpt] => Kasvoin Kuopiossa, suomalaisittain keskikokoisen kaupungin keskustassa. Koulu, konservatorio, koripallo, kirjasto, kaverit ja kirkko olivat kaikki kävely- tai korkeintaan pyöräilyetäisyydellä kotoa. [post_status] => publish [comment_status] => closed [ping_status] => closed [post_password] => [post_name] => kolumni-laheisyysperiaate [to_ping] => [pinged] => [post_modified] => 2024-02-14 13:54:32 [post_modified_gmt] => 2024-02-14 11:54:32 [post_content_filtered] => [post_parent] => 0 [guid] => https://www.kotimaa.fi/?p=63770 [menu_order] => 0 [post_type] => post [post_mime_type] => [comment_count] => 0 [filter] => raw ) [title_attribute] => Kolumni: Läheisyysperiaate [title] => Kolumni: Läheisyysperiaate [href] => https://staging.kotimaa.fi/kolumni-laheisyysperiaate/ [module_atts:td_module:private] => Array ( ) [review_source:protected] => author [td_review:protected] => Array ( ) [user_reviews_overall:protected] => 0 [is_review:protected] => [post_thumb_id:protected] => 74961 )
Kolumni: Läheisyysperiaate
Vuonna 2023 perustoimeentulotukea sai noin 37 2000 henkilöä ja 26 0000 kotitaloutta. Perustoimeentulotuen saajat ovat toisiksi suurin ryhmä taloudellisen sosiaaliturvan kokonaisuudessa. Petteri Orpon (kok.) iloisten veikkojen tavoitteena on syksyyn 2025 mennessä vahvistaa ne toimenpiteet, joilla perustoimeentulotuen saajien määrä puolittuu. Sivutuotteena työllisyys kasvaa ja Suomen julkinen talous vahvistuu.
KELASTA KUULUU kuitenkin huolestuttavia uutisia. Kelan arvion mukaan tänä vuonna perustoimeentulotuen piiriin tulee 25 000 uutta taloutta. Tähän vaikuttavat esimerkiksi työttömyysturvaan ja asumistukeen kohdistuvat leikkaukset sekä opintotuen indeksijäädytykset. THL toteaa raportissaan saman: leikkausten johdosta perustoimeentulotukea tarvitsevien määrä kasvaa 27 prosenttia, eli noin 100 000 ihmisen verran.
Miten tämä lisää työllisyyttä? No tietenkin niin, että hallitusohjelmassa kaavaillaan toimeentulotuen velvoittavuutta. Perustoimeentulotuen saajaa voitaisiin velvoittaa ottamaan vastaan työtä jopa oman asuinhalueensa ulkopuolelta, mikäli työtehtäviä on saatavilla. Omaa puhtiaan työllistymistalkoisiin tuovat myös työttömyyskorvauksen suojaosuuden poistuminen ja omavastuuajan pidentyminen.
Malmin seurakunnassa lähtökohta diakonisen taloudellisen avun saamiselle on, että ihminen on ensin hakenut kaikki hänelle kuuluvat sosiaaliturvaetuudet. Minimissään tämä tarkoittaa perustoimeentulotukea sekä kunnan sosiaalitoimen täydentävää toimeentulotukea.
Malmilla diakoniatyön taloudellista apua saavista asiakkaista yli 90 prosenttia onkin perustoimeentulotuen piirissä. Heistä valtaosa turvautuu perusosan ulkopuolisissa tarpeissa sosiaalitoimen täydentävään toimeentulotukeen. Ja silti Malmilla avustettiin taloudellisesti lähes 60 000 eurolla vuonna 2023.
HALLITUS TIETÄÄ HYVIN, että nykyinen perustoimeentulotuen taso ei ole reaaliarvoltaan riittävä. Esimerkiksi Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea on suosittanut Suomelle perustoimeentulotuen tason nostamista. Silti toimeentulotuen saajien asema tulee heikentymään tulevina vuosina entisestään.
Se, että diakoniatyössä paikataan yhteiskunnan turvaverkkojen aukkoja, ei ole uutta. Helsinkiläiset diakoniatyöntekijät luovuttivat viime syksynä kannanoton eduskunnan sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajalle Krista Kiurulle (sd.). Kannanottoja tarvitaan jatkossa enemmän kuin aikoihin, jotta diakoniatyön tosielämästä kerättyyn tietoon perustuva huoli saadaan aidosti päättäjien korviin.
Kirjoittaja on yhteisödiakoni Helsingin Malmilla.
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!
[post_title] => Kolumni: Toimeentulotuki on kriisiytymässä - diakoniatyö maksaa viulut [post_excerpt] => Hallitus tietää hyvin, että nykyinen perustoimeentulotuen taso ei ole reaaliarvoltaan riittävä. [post_status] => publish [comment_status] => closed [ping_status] => closed [post_password] => [post_name] => kolumni-toimeentulotuki-on-kriisiytymassa-diakoniatyo-maksaa-viulut [to_ping] => [pinged] => [post_modified] => 2024-02-09 12:45:21 [post_modified_gmt] => 2024-02-09 10:45:21 [post_content_filtered] => [post_parent] => 0 [guid] => https://www.kotimaa.fi/?p=57831 [menu_order] => 0 [post_type] => post [post_mime_type] => [comment_count] => 0 [filter] => raw ) [title_attribute] => Kolumni: Toimeentulotuki on kriisiytymässä – diakoniatyö maksaa viulut [title] => Kolumni: Toimeentulotuki on kriisiytymässä – diakoniatyö maksaa viulut [href] => https://staging.kotimaa.fi/kolumni-toimeentulotuki-on-kriisiytymassa-diakoniatyo-maksaa-viulut/ [module_atts:td_module:private] => Array ( ) [review_source:protected] => author [td_review:protected] => Array ( ) [user_reviews_overall:protected] => 0 [is_review:protected] => [post_thumb_id:protected] => 57835 )
Kolumni: Toimeentulotuki on kriisiytymässä – diakoniatyö maksaa viulut
Teitkö uudenvuodenlupauksia? Monella meistä ne koskevat elintapoja: liikun enemmän, syön terveellisemmin, en myöhästele. Meillä on tarve muuttaa elämäämme paremmaksi, ja uusi vuosi antaa sen tavoitteluun erinomaiset raamit. Muutosaikeilla yritämme vakuutella olevamme riittävän hyviä.
Entäpä jos tällaisten elämäntapamuutosten asemesta lupaisimmekin olla rohkeampia ja pelottomampia ihmisiä? Olisiko tämä se vuosi, jolloin luopuisit jostain suuresta pelostasi – tai edes pienestä?
Irti päästäminen ei tietenkään aina tapahdu sormia napsauttamalla, mutta joskus tarvitaan vain hyppy alituisen etäisyyden mittaamisen sijaan. Pelosta ei myöskään aina pääse eroon. Rohkeus on toimimista pelosta huolimatta. Vasta kun elämää ei hallitse pelko, se voi kasvaa täyteen mittaansa.
Minua pelottaa aina, kun astun oopperalavalle. Kehollisen ilmaisun aiheuttaman häpeän murtaminen on kestänyt vuosia. Sisäinen ääneni yrittää todistaa, ettei minusta ole tähän suureen rooliin, etten osaa näytellä luontevasti – ja että tämä kaikki on häpeällistä.
Minua pelotti, kun neljä vuotta sitten rakastuin mieheen. Ajattelumaailma, jonka mukaan miehen kanssa oleminen on syvästi väärin ja häpeällistä, on vanhempi kuin muistini. Taustayhteisöni vanhoillislestadiolaisuuden rakentama häpeä on minussa niin syvässä, että epäilin toisinaan jopa sitä, mitä lähimmät ystäväni todellisuudessa minusta ajattelevat.
Minua pelotti, kun vuodenvaihteessa aloitin uuden parisuhteen. Kaiken kokemani jälkeen oli vaikeaa heittäytyä, luottaa ja sitoutua. Siitä huolimatta minä tein sen, koska minussa asuva yksinäisyys kaipaa enemmän kosketusta kuin omaa pelkoaan.
Minua pelotti, kun tein omasta mielestäni liian pienen oopperaroolin. Pelkäsin, että se mitä olen ollut ja osaan, vähenee muiden silmissä tehdessäni jotain pientä ja näennäisesti vaatimatonta.
Minua pelotti mennä nukkumaan viime yönä, koska kaikista eniten pelkään kuolemaa. Roikun kaksin käsin kiinni elämässä, kunnes ymmärrän, ettei mitään voi omistaa ja että kontrollista luopuminen tuo rauhan.
Minä pelkäsin kirjoittaa tätä kolumnia. Pelkäsin, että pahimpien pelkojeni kertominen särkee illuusion jatkuvasta vahvuudesta. Minä kuitenkin kirjoitin, en ylpeilläkseni pelottomuudellani, vaan vakuuttaakseni, että jos minä pystyn ylittämään kynnyksen pelkoni kanssa, sinäkin pystyt.
Jos pelkäät erota, rakastaa, olla kuka olet tai luopua valheellisesta elämästä, muista että pelon lisäksi sinussa elää vielä väkevämpi voima, rohkeus.
Kirjoittaja on helsinkiläinen oopperalaulaja.
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!
[post_title] => Kolumni: Mistä pelosta olet valmis luopumaan? [post_excerpt] => Oopperalaulaja Aarne Pelkonen kirjoittaa peloistaan ensimmäisessä Kotimaan kolumnissaan. "Minua pelotti, kun vuodenvaihteessa aloitin uuden parisuhteen. Kaiken kokemani jälkeen oli vaikeaa heittäytyä, luottaa ja sitoutua." [post_status] => publish [comment_status] => closed [ping_status] => closed [post_password] => [post_name] => kolumni-mista-pelosta-olet-valmis-luopumaan [to_ping] => [pinged] => [post_modified] => 2024-02-01 10:47:48 [post_modified_gmt] => 2024-02-01 08:47:48 [post_content_filtered] => [post_parent] => 0 [guid] => https://www.kotimaa.fi/?p=53113 [menu_order] => 0 [post_type] => post [post_mime_type] => [comment_count] => 0 [filter] => raw ) [title_attribute] => Kolumni: Mistä pelosta olet valmis luopumaan? [title] => Kolumni: Mistä pelosta olet valmis luopumaan? [href] => https://staging.kotimaa.fi/kolumni-mista-pelosta-olet-valmis-luopumaan/ [module_atts:td_module:private] => Array ( ) [review_source:protected] => author [td_review:protected] => Array ( ) [user_reviews_overall:protected] => 0 [is_review:protected] => [post_thumb_id:protected] => 53117 )
Kolumni: Mistä pelosta olet valmis luopumaan?
Selailin alkuvuodesta ranskalaista Le Monde-lehteä ja törmäsin ilokseni näyttelijä Isabella Rossellinin haastatteluun. Ingrid Bergmanin ja Roberto Rossellinin tytär puhui suuren maailman elkein uusista rooleistaan, elämästään ja aatoksistaan. Huomioni kiinnittyi erityisesti yhteen lauseeseen: ”Olen toivovainen, en uskovainen.” Lause tuntui tutulta. Olin aistivinani Rossellinin kommentissa körttiläisiä kaikuja.
Vakavammin pohtien: toivovaisuus yleistyy, uskovaiseksi tunnustautuminen vähenee. Se lienee tilastollinen tosiasia. Vähän myöhemmin vietin lukuhetken Matti Myllykosken Vartijassa julkaistun Sekularisaatio kasvaa, laajenee, syvenee -artikkelin äärellä. Myllykoski esittelee katsauksessaan maailmalla tehdyn tutkimuksen, jonka mukaan uskonnollisuus ohenee ja peräti katoaa ympäri maailmaa. Myllykosken ansiokas teosesittely herätti minussa harmistusta. Tekisi mieleni vängätä vastaan – ei se näin mene! Vastaansanomattomat luvut ja tilastot kuitenkin vaientavat vastarinnan. Uskovaisuus vähenee, poikkeuksia lukuun ottamatta. Jopa Aasiassa ja Etelä-Amerikassa on selkeitä merkkejä jumalauskon laskusta.
Elämme maailmassa, jossa tiedon ja uskon vastakkainasettelu on tullut tavaksi ja järjestäytynyt tieto ja arvojen moninaistuminen on vienyt järjestäytyneen uskon monopoliaseman. Samalla tiedosta on tullut jaettua ja yhteistä, uskosta yksityistä ja henkilökohtaista. Julkisesti jaetun järjestäytyneen uskon tila on käynyt pienemmäksi ja ahtaammaksi. Kaikki tämä muuttaa vääjäämättä myös uskon käsitettä.
OVATKO SANAA ”usko” koskevat yhteiset sopimukset muuttuneet? Niin tuntuu käyneen ainakin sanan ”Jumala” kohdalla. Eräissä taannoisissa illanistujaisissa päädyttiin puhumaan jumalauskosta. Usea ikätoverini vakuutti uskovansa ”suurempaan voimaan” tai ”yliluonnolliseen kaikkivoipaan vaikuttajaan”, mutta ”Jumala”-sanan sanominen tuntui monesta vaikeammalta. Onko uskolle käynyt sanana samoin?
Onko uskosta tullut liiallisten vaatimusten sävyttämää? Onko uskon ja uskovaisuuden muotti liian ahdas, imagollisesti liian ankara?
EN USKO uskon katoavan, mutta uskon kielen muuttuvan. Murrosvaihe johtaa hajaantumiseen: osa julistaa uskoaan entistä voimallisemmin, osa toivoo hiljaisesti. Liikkeellepaneva voima on silti sama: pyhän kaipuu, ikävä Jumalan luo.
Kun Myllykosken artikkelin herättämät kysymykset ahdistivat, mieleeni nousivat Isabella Rossellinin hymyilevät kasvot. Pelastaisiko toivo pulassa olevan uskon? Ehkä uskon määrän laskiessa toivon määrä kasvaa. Ja kenties näen vielä päivän, jolloin on taas toivon aika lujittua uskoksi.
[post_title] => Kolumni: Pelastaako toivo pulassa olevan uskon? [post_excerpt] => Onko uskosta tullut liiallisten vaatimusten sävyttämää? Onko uskon ja uskovaisuuden muotti liian ahdas, imagollisesti liian ankara? [post_status] => publish [comment_status] => closed [ping_status] => closed [post_password] => [post_name] => kolumni-pelastaako-toivo-pulassa-olevan-uskon [to_ping] => [pinged] => [post_modified] => 2024-01-26 08:44:12 [post_modified_gmt] => 2024-01-26 06:44:12 [post_content_filtered] => [post_parent] => 0 [guid] => https://www.kotimaa.fi/?p=52894 [menu_order] => 0 [post_type] => post [post_mime_type] => [comment_count] => 0 [filter] => raw ) [title_attribute] => Kolumni: Pelastaako toivo pulassa olevan uskon? [title] => Kolumni: Pelastaako toivo pulassa olevan uskon? [href] => https://staging.kotimaa.fi/kolumni-pelastaako-toivo-pulassa-olevan-uskon/ [module_atts:td_module:private] => Array ( ) [review_source:protected] => author [td_review:protected] => Array ( ) [user_reviews_overall:protected] => 0 [is_review:protected] => [post_thumb_id:protected] => 48313 )
Kolumni: Pelastaako toivo pulassa olevan uskon?
Finlandia-ehdokkaanakin ollut romaani Elolliset kertoo sukupuuttoon kuolleen stellerinmerilehmän tarinan. Tarkemmin sanottuna sen, miten tämän suuren ja lempeän meriheinänhamuilijan luuranko päätyi Helsingin luonnontieteelliseen museoon kävijöiden ihmeteltäväksi.
Helsinkiläisen kirjallisuudentutkijan Iida Turpeisen esikoisromaani on fiktiivinen, mutta sen taustalla on mittava aineisto, josta kirjailija ammentaa välähdyksiä luonnontutkimuksen kehittymisestä. Eivät ihmiset aina ole tienneet, että elolliset olennot voivat kuolla sukupuuttoon.
Romaanissa kuvataan, mitä ihmetystä aiheuttivat 1700- ja 1800-luvuilla maasta löytyneet mammutin ja dinosaurusten luut. Ja mitä sukupuuttoa ihminen sai aikaan metsästäessään, kun luultiin, että lihan ja turkisten tarjonta metsissä oli loputon.
Samalla kuitenkin luonnon ja sen lajien kartoittaminen herätti ihmetystä ja ihastusta.
Nykyään me tiedämme jo paljon enemmän ja osamme myös suojella lajeja tarvittaessa. Senkin tiedämme, että olemme kadottaneet jo monia lajeja ja kadotamme lisää ilmastonmuutoksen myötä.
Tässä Kotimaan numerossa kerrotaan ilveksestä. Se on ehkä suomalaisen luonnon lumoavin elollinen. Etuoikeutettuja ovat ne, jotka pääsevät sen näkemään luonnossa.
Ilveskanta on suojelun tuloksena lisääntynyt niin, että nyt keskustellaan sen rajoittamisesta. Ilman ihmistä luonto rajoittaa itse lajejaan.
Ihminen tuo luontoon oman asuinpiirinsä ja omat hyötyeläimensä ja -kasvinsa. Ihmisen erikoisuus on, että hän pystyy myös ajattelemaan ja toimimaan toisten elollisten puolesta. Luonnon ongelma on, ettei se pysty rajoittamaan ihmiskunnan paisumista samalla tavalla kuin eläinkunnan: ihminen keksii lääkkeet ja tavat suojautua luonnolta.
Silti ihminenkin on osa luontoa. Siitä me elämme ja sitä me lopulta ruumiillamme ruokimme. Mutta koska me lajina osaamme ajatella luonnon puolesta, kannamme siitä myös suuremman vastuun.
Mitä enemmän me luontoa tunnemme, sitä paremmin pystymme myös sitä viljelemään ja varjelemaan, pitämään sen tasapainoa yllä, ettei millekään lajille käy kuin stellerinmerilehmälle.
[post_title] => Pääkirjoitus: Ettei kävisi kuin stellerinmerilehmälle [post_excerpt] => Finlandia-ehdokkaanakin ollut romaani Elolliset kertoo sukupuuttoon kuolleen stellerinmerilehmän tarinan. Tarkemmin sanottuna sen, miten tämän suuren ja lempeän meriheinänhamuilijan luuranko päätyi Helsingin luonnontieteelliseen museoon kävijöiden ihmeteltäväksi. Helsinkiläisen kirjallisuudentutkijan Iida Turpeisen esikoisromaani on fiktiivinen, mutta sen taustalla on mittava aineisto, josta kirjailija ammentaa välähdyksiä luonnontutkimuksen kehittymisestä. Eivät ihmiset aina ole tienneet, että elolliset olennot voivat kuolla sukupuuttoon. [post_status] => publish [comment_status] => closed [ping_status] => closed [post_password] => [post_name] => paakirjoitus-ettei-kavisi-kuin-stellerinmerilehmalle [to_ping] => [pinged] => [post_modified] => 2024-01-25 09:56:08 [post_modified_gmt] => 2024-01-25 07:56:08 [post_content_filtered] => [post_parent] => 0 [guid] => https://www.kotimaa.fi/?p=52712 [menu_order] => 0 [post_type] => post [post_mime_type] => [comment_count] => 0 [filter] => raw ) [title_attribute] => Pääkirjoitus: Ettei kävisi kuin stellerinmerilehmälle [title] => Pääkirjoitus: Ettei kävisi kuin stellerinmerilehmälle [href] => https://staging.kotimaa.fi/paakirjoitus-ettei-kavisi-kuin-stellerinmerilehmalle/ [module_atts:td_module:private] => Array ( ) [review_source:protected] => author [td_review:protected] => Array ( ) [user_reviews_overall:protected] => 0 [is_review:protected] => [post_thumb_id:protected] => 48302 )
Pääkirjoitus: Ettei kävisi kuin stellerinmerilehmälle
Vuoden alussa opin uuden sanaparin. Habit stacking, eli tapojen kasaaminen, tarkoittaa uusien tapojen liittämistä jo olemassa oleviin. Ideana on, että silloin uusikin asia jää helpommin tavaksi.
Ensin sanapari tuli vastaan Helsingin Sanomissa ja heti perään Instagramissa. Pian puolisoni pohdiskeli ääneen, että pitäisiköhän sitä alkaa kyykätä hampaita pestessä.
Ajatus on tavallaan houkutteleva. Varmaan omatkin reisilihakseni kaipaisivat vähän vahvistamista. Mutta jos jokainen mahdollinen hetki pitää täyttää suorituksella ellei kahdella, jääkö elämään minkäänlaisia taukoja?
KRISTILLISESSÄ AIKAKÄSITYKSESSÄ minua viehättää vaihtelu. Aika on jana, jolla on alku ja loppu, mutta se on myös luonnon rytmiä mukaileva kehä, jossa erilaiset jaksot seuraavat toisiaan.
Siihen rytmiin kuuluvat myös tauot, hiljaiset ajanjaksot, jopa hampaidenpesua pidemmät tyhjät hetket, joista ajassamme pyritään vimmalla eroon. Kristityn viikossa yksi päivä on omistettu levolle ja kirkkovuoden suurimpia juhlia edeltää paasto.
Suorituskeskeisen yhteiskunnan rytmi muistuttaa teknomusiikkia. Tempo on tasainen, nopea, kiihtyväkin. Aineellisen hyvinvoinnin keskellä meillä on kova kiire tehdä jotain edes näennäisesti hyödyllistä.
Luin tammikuun alussa Helsingin Sanomista toisenkin ajankäyttöön liittyvän vinkin. Vapaaseen ajatteluun kannattaisi kuulemma varata puoli tuntia viikossa. Idea kuulosti hullunkuriselta, mutta sellainen aika tosiaan varmaan täytyy varata, jos kaikki muut hetket on täytetty jollain muulla.
TAUOTTOMAN TOUHUAMISEN suuri ongelma on siinä, että ihminen ei ole rajaton olento. Niinpä moni uupuu. Lisäksi se estää näkemästä, mitkä ovat aidosti mielekkäitä päämääriä.
Pian tehokas tammikuu on onneksi ohi ja saapuu helmikuu ja paasto. Kun vuodenvaihteessa elämään haalitaan lisää suorituksia, paaston alkaessa on aika miettiä, mistä luopua.
Kun elämään tulee hieman väljyyttä, on mahdollista pohtia myös syitä suorittamiselle. Mitkä asiat ovat niin tärkeitä, että niiden eteen kannattaa nähdä vaivaa? Entä mikä ei ole välttämätöntä?
Nyt olisi kirkon äänelle kysyntää. Tässä ajassa olisi aidosti tärkeää puhua levon merkityksestä. Radikaali viesti vuonna 2024 voisi kuulua vaikkapa näin: Tule kirkkoon, täällä on välillä lupa vain olla.
Tuija Pyhäranta
Kirjoittaja pohtii ajankohtaisia teologisia asioita.
[post_title] => Kolumni: Habit stackingin aikakaudella lupa lepoon on radikaali idea [post_excerpt] => Ihminen ei ole rajaton olento, vaikka nykyään niin tunnutaan kuvittelevan. [post_status] => publish [comment_status] => closed [ping_status] => closed [post_password] => [post_name] => kolumni-habit-stackingin-aikakaudella-lupa-lepoon-on-radikaali-idea [to_ping] => [pinged] => [post_modified] => 2024-01-17 10:19:14 [post_modified_gmt] => 2024-01-17 08:19:14 [post_content_filtered] => [post_parent] => 0 [guid] => https://www.kotimaa.fi/?p=52362 [menu_order] => 0 [post_type] => post [post_mime_type] => [comment_count] => 0 [filter] => raw ) [title_attribute] => Kolumni: Habit stackingin aikakaudella lupa lepoon on radikaali idea [title] => Kolumni: Habit stackingin aikakaudella lupa lepoon on radikaali idea [href] => https://staging.kotimaa.fi/kolumni-habit-stackingin-aikakaudella-lupa-lepoon-on-radikaali-idea/ [module_atts:td_module:private] => Array ( ) [review_source:protected] => author [td_review:protected] => Array ( ) [user_reviews_overall:protected] => 0 [is_review:protected] => [post_thumb_id:protected] => 48277 )
Kolumni: Habit stackingin aikakaudella lupa lepoon on radikaali idea
Presidentinvaalien alla ehdokkailta kysytään heidän uskontosuhteestaan ja toivottaisivatko he uudenvuodenpuheessaan Jumalan siunausta. Nykyinen presidentti on näin menetellyt.
Edesmennyt kuningatar Elisabet II toi monissa puheenvuoroissaan rohkeasti julki uskonsa. Usean monikulttuurisen ja moniuskontoisen valtion päämiehenä ei varmaankaan ole nykyaikana helppoa tunnustautua Jeesuksen seuraajaksi. Silti hän sen teki.
Monet presidenttimme ovat tuoneet Jumalan ja kristillisen uskon puheissaan esiin eri tavoilla. Nykyään etenkin herätyskristillisissä piireissä on tuotu esiin Kyösti Kallion uskonelämä ja rukoukset. (Tosin osa Kallion suuhun laitetuista sanoista on ilmeisesti myöhempää perua.)
Itseäni on eniten koskettanut presidentti Paasikiven uskonnollisuus. Hän oli presidenttinä tunnetusti äreä äijä, joka ei suuttuessaan kirosanoja säästellyt. Mutta vaimonsa todistuksen mukaan hän luki säännöllisesti Raamattua, erityisesti Jesajan kirjaa. Myös vaikeilla Moskovan neuvottelumatkoilla Raamattu oli hänellä mukanaan.
Vuoden 1951 uudenvuodenpuheensa Paasikivi lopetti: ”Nykyinen aika ei ole helppo pienille kansoille. Mutta ihmeellisesti on Kaitselmuksen käsi kansamme kohtaloita tähän asti ohjannut. Suomalainen sananlasku sanoo: Eletty eilinen päivä, tämä päivä tähän saakka, neuvon Jumala huomisesta pitää.”
JOSKUS ON keskusteltu siitä, pitäisikö presidentin toivottaa vain yleisesti siunausta tai kaikkea hyvää, viittaamatta persoonalliseen Jumalaan. Tällainen toivotus tuntuisi mielestäni samalta kuin latteat ruokalorut, joihin ruokarukoukset on joissakin päiväkodeissa jouduttu vaihtamaan.
On hyvä, jos maalla on kristittyjä vallankäyttäjiä, jotka sydämessään tuntevat vastuunsa, ei vain äänestäjille, vaan Kaikkivaltiaalle Jumalalle.
Vanha Testamentti kertoo Juudan kuninkaista, joista osa noudatti Herran tahtoa ja osa ei. Hallinnon hedelmät olivat sen mukaisia.
Kuitenkaan se, että ihminen on tai ei ole uskovainen, ei automaattisesti määrittele hänen sopivaisuuttaan valtiollisiin toimiin. Itsekin olen nähnyt hyvinkin kristillisiä ja varmasti uskossaan vilpittömiä ihmisiä, jotka ovat kuitenkin vilpittömästi aivan väärässä paikassa. Samoin kansamme historia kertoo, että meitä on siunattu myös monen sellaisen valtiomiehen työn kautta, jotka eivät ole olleet henkilökohtaisesti uskovia kristittyjä.
Suotavaa silti olisi, että presidentti jatkossakin toivottaisi Jumalan siunausta kansalleen – ja että myös me rukoilemme uudelle presidentille voimia ja viisautta, kuka tämän geopoliittisesti vaikean ajan keskellä tehtävään sitten valitaankaan.
Janne Kaisanlahti
Kirjoittaja on lappilainen lakimies ja kirkolliskokousedustaja.
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!
[post_title] => Kolumni: Yleinen kaiken hyvän toivotus presidentin puheessa olisi latteaa kuin päiväkotien ruokalorut [post_excerpt] => [post_status] => publish [comment_status] => closed [ping_status] => closed [post_password] => [post_name] => kolumni-yleinen-kaiken-hyvan-toivotus-presidentin-puheessa-olisi-latteaa-kuin-paivakotien-ruokalorut [to_ping] => [pinged] => [post_modified] => 2024-01-23 15:02:53 [post_modified_gmt] => 2024-01-23 13:02:53 [post_content_filtered] => [post_parent] => 0 [guid] => https://www.kotimaa.fi/?p=52259 [menu_order] => 0 [post_type] => post [post_mime_type] => [comment_count] => 0 [filter] => raw ) [title_attribute] => Kolumni: Yleinen kaiken hyvän toivotus presidentin puheessa olisi latteaa kuin päiväkotien ruokalorut [title] => Kolumni: Yleinen kaiken hyvän toivotus presidentin puheessa olisi latteaa kuin päiväkotien ruokalorut [href] => https://staging.kotimaa.fi/kolumni-yleinen-kaiken-hyvan-toivotus-presidentin-puheessa-olisi-latteaa-kuin-paivakotien-ruokalorut/ [module_atts:td_module:private] => Array ( ) [review_source:protected] => author [td_review:protected] => Array ( ) [user_reviews_overall:protected] => 0 [is_review:protected] => [post_thumb_id:protected] => 52290 )
Kolumni: Yleinen kaiken hyvän toivotus presidentin puheessa olisi latteaa kuin päiväkotien ruokalorut
Ihminen on tarkoitettu elämään muiden ihmisten kanssa. Näillä sanoilla alkaa tasavallan presidentti Sauli Niinistön allekirjoittama rukouspäiväjulistus tälle vuodelle. Voi olla, että rukouspäiväjulistukseen saatiin viimeistä kertaa presidentillinen allekirjoitus.
Vuoden ensimmäistä rukouspäivää vietetään torstaina 18.1. ja se käynnistää Kristittyjen ykseyden ekumeenisen rukousviikon.
Sauli Niinistö muistuttaa ytimekkäässä julistuksessaan siitä, että elämme erilaisten murrosten aikaa. ”Vastakkainasettelu on lisääntynyt puheissa, sosiaalisessa mediassa ja ihmisten mielissä. Varsinkin lapset ja nuoret ovat kantaneet huolta kiristyneestä ilmapiiristä. Koulujen pihoilla etenkin maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret kohtaavat usein hyväksynnän sijaan ulkopuolisuutta, joka tuo mukanaan lisää katkeruutta ja väärinymmärryksiä.”
Niinistö kannustaa rakentamaan yhdessä yhteiskuntaa, jossa toivo on pelkoa vahvempi. Hänen mukaansa tässä työssä varttuneemmat sukupolvet ovat paljon vartijoita esimerkkinsä voimin. Hän kannustaa kohtaamaan lähimmäiset rakkaudella ja hyvyydellä.
SUOMESSA KRISTITTYJEN ykseyden ekumeenista rukousviikkoa alettiin viettää säännöllisesti 60 vuotta sitten. Seurakuntien verkkosivujen tulevia tapahtumia selatessa näyttää kuitenkin siltä, ettei viikko juurikaan näy seurakuntien toiminnassa.
Poikkeuksiakin on. Esimerkiksi Jyväskylässä Keltinmäen kirkossa järjestetään viikkoon liittyvä musiikkihetki, jossa esiintyy useita kuoroja ja lauluryhmiä.
Kristittyjen ykseyden ekumeenisen rukousviikon vähäiseen näkymiseen on monia syitä. Esimerkiksi se, että työntäyteisen adventtiajan ja joulupyhien jälkeen seurakuntien työntekijät ovat vielä osin lomilla. Ylimääräiseltä tuntuvaan ei löydy tekijöitä.
Samalle viikolle 19.1. sijoittuu myös Pyhän Henrikin päivä. Perinteisesti kyseisenä päivänä Suomesta vierailee piispakuntaa Vatikaanissa tapaamassa paavia ja osallistumassa erilaisiin ekumeenisiin tilaisuuksiin. Niin myös tänä vuonna. Osaltaan matka Vatikaaniin ja Roomaan liittyy Kristittyjen ykseyden ekumeeniseen rukousviikkoon.
Synkästä maailman tilanteesta johtuen rukousviikolla ja kristittyjen ykseydellä pitäisi olla entistä suurempi merkitys. Rukousta eri tavoin painottavan tammikuun soisi heijastuvan lähimmäisten kohtaamiseen rakkaudella ja hyvyydellä, myös käytännössä.
[post_title] => Kolumni: Synkästä maailman tilanteesta johtuen tammikuisella rukousviikolla ja kristittyjen ykseydellä pitäisi olla entistä suurempi merkitys [post_excerpt] => [post_status] => publish [comment_status] => closed [ping_status] => closed [post_password] => [post_name] => kolumni-synkasta-maailman-tilanteesta-johtuen-tammikuisella-rukousviikolla-ja-kristittyjen-ykseydella-pitaisi-olla-entista-suurempi-merkitys [to_ping] => [pinged] => [post_modified] => 2024-01-12 06:15:05 [post_modified_gmt] => 2024-01-12 04:15:05 [post_content_filtered] => [post_parent] => 0 [guid] => https://www.kotimaa.fi/?p=51996 [menu_order] => 0 [post_type] => post [post_mime_type] => [comment_count] => 0 [filter] => raw ) [title_attribute] => Kolumni: Synkästä maailman tilanteesta johtuen tammikuisella rukousviikolla ja kristittyjen ykseydellä pitäisi olla entistä suurempi merkitys [title] => Kolumni: Synkästä maailman tilanteesta johtuen tammikuisella rukousviikolla ja kristittyjen ykseydellä pitäisi olla entistä suurempi merkitys [href] => https://staging.kotimaa.fi/kolumni-synkasta-maailman-tilanteesta-johtuen-tammikuisella-rukousviikolla-ja-kristittyjen-ykseydella-pitaisi-olla-entista-suurempi-merkitys/ [module_atts:td_module:private] => Array ( ) [review_source:protected] => author [td_review:protected] => Array ( ) [user_reviews_overall:protected] => 0 [is_review:protected] => [post_thumb_id:protected] => 47822 )
Kolumni: Synkästä maailman tilanteesta johtuen tammikuisella rukousviikolla ja kristittyjen ykseydellä pitäisi olla entistä suurempi merkitys
Sodan pelko synnyttää vihaa. Ja nyt sekä pelkoa että vihaa tuntuu tihkuvan homeisen kosteuden kaltaisena nihkeytenä siellä, missä maailmanpolitiikka on keskustelun aiheena. Venäjän pelko on viisasta, ja viisasta on myös aggressioon varautuminen. Sen sijaan vihan lietsominen ei sitä ole.
Se on paitsi hullua, myös vaarallista ja siksi sitä on kaikin tavoin vastustettava. Viha tarttuu ja leviää ihmisissä kuin tuli. Siitä tylyjä esimerkkeinä ovat olleet viime kuukausien puheet ihmisistä, joita Venäjä on huijannut Suomen itärajalle.
Turvapaikanhakijat ovat ihmisiä, joita Venäjä käyttää hyväkseen, mutta Suomessa heistä puhutaan enimmäkseen jonkinlaisina anonyymeina ihmisohjuksina. Ja kuitenkin he ovat vain ihmisiä, jotka kohtalon oikusta ovat päätyneet kylmettymään Suomen ja Venäjän rajalle.
Puhetavan muutos on tapahtunut varkain. Venäjän aloitettua täysimittaisen sotansa pari vuotta sitten, alkoi puhe venäläisistä saada kylmiä ja vihaisia sävyjä. Parissa vuodessa olemme turtuneet siihen niin, että kun Hamas teki järkyttävän terrori-iskun Israeliin ja Israel alkoi tuhota Gazaa brutaalilla tavalla, on valtava määrä ihmisiä pistänyt laput silmilleen ja rajannut myötätuntonsa vain toisen osapuolen uhreille.
Valikoiva empatia onnistuu ihmiseltä nopeasti ja helposti. Se on sisäänrakennettua ja luonnollista. Ja koskee meistä jokaista.
Ihmisyhteisöjä parantava empatia on tietoista ja aktiivista toisen ihmisen asemaan asettumista. Se on armon maallinen ilmenemismuoto.
PRESIDENTTI NIINISTÖ toivoi yhteiseksi uudenvuodenlupaukseksemme, että kohtaisimme toisemme ”ihmisyyttä kunnioittaen”. Tälle on helppo nyökytellä, mutta se haastetaan välittömästi, kun kunnioittamisen olisi koskettava myös ihmisiä, jotka tuntuvat olevan kaikkea tärkeää ja hyvää vastaan.
Ihmisyhteisöjä parantava empatia on tietoista ja aktiivista toisen ihmisen asemaan asettumista. Se on armon maallinen ilmenemismuoto. Armoa tarvitaan, koska kukaan ei ole myötätuntoinen oikeamielisesti ja luonnostaan. Pahuus asuu meissä ja siksi tunteet ottavat vallan ja saavat tuhoa aikaan.
Marraskuun lopulla tuotiin Helsingin keskustan tuntumaan, keskustakirjasto Oodin eteen tuhottu venäläinen panssarivaunu, jonka tavoitteena oli muistuttaa sodan julmuudesta ja lisätä tukea Ukrainalle. Tankki sai myös venäläistaustaiset puolustuskannalle.
Kysyin tankin herättämistä ajatuksista Aleksi Lysanderilta, ammattisotilaalta, jolla on kokemusta myös Ukrainan sodasta.
”Siinä on kuollut ehkä neljä sotilasta”, oli ainut mitä Aleksi halusi asiasta sanoa.
Loput sain ajatella itse. Neljä sotilasta, neljä kuollutta ihmistä. Selfie tankin kanssa jäi ottamatta.
Kirjoittaja on viestintäpäällikkö ja kirkon uskollinen soturi.
[post_title] => Kolumni: Viha leviää kuin tuli [post_excerpt] => [post_status] => publish [comment_status] => closed [ping_status] => closed [post_password] => [post_name] => kolumni-viha-leviaa-kuin-tuli [to_ping] => [pinged] => [post_modified] => 2024-01-10 14:34:20 [post_modified_gmt] => 2024-01-10 12:34:20 [post_content_filtered] => [post_parent] => 0 [guid] => https://www.kotimaa.fi/?p=51883 [menu_order] => 0 [post_type] => post [post_mime_type] => [comment_count] => 0 [filter] => raw ) [title_attribute] => Kolumni: Viha leviää kuin tuli [title] => Kolumni: Viha leviää kuin tuli [href] => https://staging.kotimaa.fi/kolumni-viha-leviaa-kuin-tuli/ [module_atts:td_module:private] => Array ( ) [review_source:protected] => author [td_review:protected] => Array ( ) [user_reviews_overall:protected] => 0 [is_review:protected] => [post_thumb_id:protected] => 51884 )