Aloitetaan vaalien uskontokierros vanhimmasta ehdokkaasta, 78-vuotiaasta republikaanien presidenttiehdokkaasta Donald Trumpista. Hänen isoisänsä muutti 1800-luvun lopulla Lounais-Saksasta Kallstadtista Yhdysvaltoihin. Trumpit olivat luterilaisia.
Trumpin suvun luterilaisesta taustasta huolimatta Donaldia kasvatettiin Skotlannista Yhdysvaltoihin muuttaneen äidin Mary Ann os. MacLeodin uskontokunnan mukaan. Hän oli presbyteeri.
Donald Trump ei ole juurikaan kertonut kristinuskon vaikutuksesta lapsuudessaan tai nuoruudessaan.
Yhdeksi varhaiseksi vaikuttajakseen hän on kuitenkin nimennyt presbyteerikirkon pastori Norman Vincent Pealen ja erityisesti tämän kirjoittaman teoksen The Power of Positive Thinking. Kyseinen kirja on suomennettu nimillä Onnellisen elämän edellytykset sekä Ole oman onnesi seppä. Yksinkertaistettuna Peale korosti, että usko omaan itseensä on yhtä tärkeää kuin usko Jumalaan.
Donald Trump vihittiin ensimmäisen puolisonsa Ivana Zelníčkován kanssa presbyteerisessä kirkossa Manhattanilla. Toisen vaimonsa Marla Marplesin kanssa hänet vihittiin Plaza hotellissa New Yorkissa. Nykyisen vaimonsa Melania Knavsin kanssa hänet vihittiin episkopaalisessa kirkossa Floridassa.
Raamattua julkisuuskuvassaan eri tavoilla.
Kuva: Lehtikuva / AFP / Brandon Bell
DONALD TRUMP on yrittänyt hyödyntää Raamattua julkisessa kuvassaan. Siihen liittyy muun muassa tapahtuma koronavuodelta 2020. Poliisi oli häätänyt Valkoisen talon edessä olevalta suurelta Lafayette-aukiolta Black Lives Matter -mielenosoituksen.
Hetkeä myöhemmin silloinen presidentti Trump käveli Valkoisesta talosta Lafayette-aukion toisella puolen olevan episkopaalisen Pyhän Johanneksen kirkon eteen. Hän seisoi siinä kuvattavana Raamatun kanssa kertomatta selkeästi miksi.
Lafayetten aukio on muuten saanut nimensä ranskalaisen markiisi Gilbert du Motier de Lafayetten mukaan. Sekä Yhdysvaltain vapaussotaan että Ranskan vallankumoukseen osallistunut markiisi oli tunnettu muun muassa orjuuden vastustamisesta.
Donald Trump on sanonut Raamatun olevan hänen suosikkikirjansa. Tämän vuoden pääsiäisen alla hän alkoi myydä Raamattuja 60 dollarin, noin 55 euron hintaan. Kyseisissä Raamatuissa on osia Yhdysvaltain perustuskirjoista.
Raamattua on myyty mainoslauseella Make America Pray Again, joka on muunnelma hänen Maga-vaalisloganistaan Make America Great Again.
Vuonna 2020 Donald Trump ilmoitti, ettei hän ole minkään tunnustuskunnan jäsen. Trump pitää yhteyksiä evankelikaalisten seurakuntien pappeihin ja evankelistoihin. Erityisessä asemassa on ollut evankelista Paula White. Billy Grahamin poika Franklin Graham oli yksi monista evankelikaalisista johtajista, jotka saivat kutsun valkoiseen taloon Trumpin presidenttiaikana.
VUONNA 2017 Donald Trump ja Melania Trump vierailivat Vatikaanissa ja tapasivat paavi Franciscuksen. Vierailun yhteydessä isolle osalle amerikkalaisia tuli yllätyksenä, että Melania Trump on katolilainen.
Tapaamisessa hän pyysi Paavilta siunauksen ruusukolleen. Melania Trump on syntynyt entisen Jugoslavian alueella Nova mestossa, nykyisen Slovenian alueella. Hänen isänsä kuului kommunistiseen puolueeseen.
Mediatiedot vaihtelevat siitä, kastettiinko Melania Knavs jo lapsuudessaan. Joidenkin tietojen mukaan hänet kastettiin salaa äitinsä kotikaupungissa Rakassa. Melania Trumpilla on ollut viime vuosina tapana päättää osa puheistaan rukoukseen.
Kuva: Lehtikuva / AFP / Matthew Hatcher
DONALD TRUMPIN varapresidenttiehdokas, senaattori J.D. Vance on nykyisin katolilainen, mutta hänellä on taustaa myös helluntailaisuudessa.
Hän on kasvanut Appalakien vuoristossa niin sanotulla hillbilly-alueella. Vancen elämäkertateoksesta Hillbilly Elegy on tehty samanniminen Netflixin julkaisema elokuva.
Vancen lapsuuden perheellä ei ollut tapana käydä kirkossa. Hänen eri kodissa asunut biologinen isänsä oli liittynyt helluntailaiseen seurakuntaan. J.D. Vance piti jonkun aikaa nuoruusvuosinaan itseään helluntailaisena. Jälkikäteen hän on selittänyt, että se saattoi osin liittyä haluun miellyyttää isää.
J.D. Vance on käsitellyt uskonnollista ajatteluaan julkisuudessa. Katolisessa The Lamp -lehden omaelämäkerrallisessa esseessä hän kertoi siitä, miten huumeita käyttävä teini, jolla oli ongelmia koulussa ja kotona, päätyi katolisen kirkon jäseneksi. Hänet kastettiin ja liitettiin katoliseen kirkkoon vuonna 2019.
Katolisen kirkon papiston seksuaaliset väärinkäytökset pitkittivät liittymispäätöstä. Vance pohti myös sitä, oliko katoliseen kirkkoon liittyminen reilua puolisoa kohtaan, koska tämä ei ollut katolilainen heidän avioituessaan. Puoliso Usha Chilukuri Vance kuitenkin kannusti puolisoaan tekemään tämän ratkaisun.
The Lamp-lehden esseessä J.D. Vance kirjoittaa uskostaan muun muassa näin: ”Kyse on messuun osallistumisesta ja sakramenttien saamisesta myös silloin kun se tuntuu vaikealta tai epämukavalta. Kyse on monista asioista, joita en vielä ymmärrä, mutta ymmärrykseni voi ajan myötä kasvaa.”
J.D. Vancen sivistynyttä tekstiä lukiessa on vaikea ymmärtää, miten sama henkilö on ollut lietsomassa vihaa haitilaisia pakolaisia vastaan väittämällä heidän tappavan kissoja ja koiria ravinnokseen Springfieldin kaupungissa Ohiossa.
Vancen puoliso Usha Chilukuri kasvoi San Diegossa keskiluokkaisella alueella, ja hänet kasvatettiin hinduksi. Hänen vanhempansa olivat muuttaneet Intiasta Yhdysvaltoihin.
Usha Chilukuri ja J.D. Vance tutustuivat Yalen yliopistossa, ja heidät vihittiin avioliittoon sekä kristillisin että hindumenoin. Chilukuri ei ole juurikaan puhunut uskonnostaan julkisuudessa. Nuorempana hän oli rekisteröitynyt demokraattien äänestäjäksi.
Emhoff on ensimmäinen juutalainen varapresidentin puoliso.
MYÖS DEMOKRAATTIEN presidenttiehdokkaalla Kamala Harrisilla on yhteyksiä hindulaisuuteen, sillä hänen äitinsä Shyamala Gopalan oli syntyisin Intiasta. Perheen isä oli jamaikalaissyntyinen taloustieteen professori Donald Harris.
Kamala Harris on kertonut, että hänen äitinsä kasvatti kaksi tytärtään omaksumaan mustaihoisen identiteetin. Äiti oli sitä mieltä, että tyttäriä pidetään Yhdysvalloissa joka tapauksessa mustina.
Sunnuntaisin äiti lähetti Kamalan ja hänen siskonsa Mayan kirkkoon. Jälkikäteen Kamala Harris on kertonut oppineensa siellä, että sana usko (faith) on verbi, jota täytyy elää todeksi teoissa. Hän kuuluu nykyisin pastori ja ihmisoikeustaistelija Amos Brownin johtamaan baptistikirkkoon San Franciscossa. Kyseinen kirkko edustaa baptistien liberaalimpaa siipeä.
Kamala Harris on sanonut kirkon olevan voimaantumisen paikka. Hänen mukaansa seurakunnassa saa tuntea olevansa osa yhteisöä.
Amos Brown on niitä harvoja, jotka aikoinaan osallistuivat pastori ja ihmisoikeustaistelija Martin Luther Kingin pitämälle ainoalle luentosarjalle. Kingin elämäntyö on inspiroinut myös Kamala Harrisia.
Kamala Harris avioitui kymmenen vuotta sitten kalifornialaisen lakimiehen Doug Emhoffin kanssa. Hänen isovanhempansa pakenivat 1800-luvun lopussa vainoja läheltä Krakovaa Yhdysvaltoihin.
Emhoff on ensimmäinen juutalainen varapresidentin puoliso. Varapresidentin virka-asunnon ovessa on juutalaiseen perinteeseen kuuluva mezuzah, pieni kotelo, joka sisältää jakeita toorasta.
Doug Emhoff on keskittynyt antisemitismin vastaiseen työhön. Hän on sanonut, että se olisi hänen työssään keskeistä myös siinä tapauksessa, että hänestä tulisi Yhdysvaltain presidentin puoliso.
Hänen sukujuurensa ovat Saksassa ja Ruotsissa.
Kuva: Lehtikuva / AP / Al Goldis
YHDYSVALTAIN DEMOKRAATTISEN puolueen varahpresidenttiehdokkaalla, Minnesotan kuvernööri Tim Walzilla on sukujuuria sekä Saksassa että Ruotsissa.
Hän kasvoi katolisessa perheessä Nebraskassa, mutta liittyi luterilaiseen kirkkoon avioliiton myötä vuonna 1994. Walzit kuuluvat ELCA:an, joka on Yhdysvaltain suurin luterilainen kirkko. Siinä on 2,9 miljoonaa jäsentä.
Kaliforniassa asuva ELCA:n siirtolaispappi ja teologian tohtori Jarmo Tarkki sanoo, että Yhdysvalloissa kirkkokunnan ja jopa uskonnon vaihtaminen on tavanomaisempaa kuin esimerkiksi Suomessa.
Asukasluvultaan Suomen kokoinen Minnesota on maan luterilaisin osavaltio. Sen asukkaista noin 20 prosenttia on luterilaisia. Pohjoismaista aikanaan seudulle muuttaneet siirtolaiset ovat pääsyy luterilaisuuden painottumiseen.
Tarkki muistuttaa siitä, että Yhdysvalloissa on 50 osavaltiota, jotka ovat keskenään hyvin erilaisia.
– Tässä suhteessa Yhdysvallat muistuttaa Euroopan unionia, jonka jäsenvaltiot ovat poliittisilta painotuksiltaan erilaisia.
Tim Walzilla ei ole tapana esimerkiksi sosiaalisessa mediassa korostaa uskonnollisuuttaan. Hän on kuitenkin puheissaan käyttänyt termiä ”Minnesotan luterilainen”. Tähän käsitteeseen liittyy huumoria: Walzin mukaan Minnesotan luterilaisilla on sellainen sääntö, että jos he puhuvat ääneen tekemistään hyvistä teoista, ne menettävät merkityksensä. Siksi Walzin mukaan täytyy saada joku toinen puhumaan omista hyvistä teoista.
Minnesotassa poliisin otteissa menehtyneen George Floydin synnyttämien mellakoiden yhteydessä osavaltion kuvernöörinä toiminut Walz kokosi yhteen osavaltion uskonnollisia johtajia. Tarkoituksena oli, että uskonnolliset johtajat yhdessä yrittäisivät rauhoittaa väkivaltaisiksi yltyneitä mellakoita. Osin he onnistuivatkin siinä.
Korona-aikana Tim Walz sai voimakasta arvostelua muun muassa katolilaisesta kirkosta ja luterilaisesta Missouri Synodin kirkosta asetettuaan rajoituksia jumalanpalveluksissa kokoontumisille.
Laskentavasta riippuen Tim Walz olisi Yhdysvaltain joko ensimmäinen tai toinen luterilainen varapresidentti. 1960-luvulla varapresidenttinä toiminut Hubert Humprey kasvoi luterilaisessa perheessä, mutta liittyi sittemmin metodistiseurakunnan jäseneksi.
Tim Walzin puoliso Gwen Walz on syntyjään luterilainen. Hän on tehnyt työuraa opettajana ja kasvatukseen liittyvissä hallinnollisissa tehtävissä. Gwen Walz on kotoisin Minnesotasta. Hänen äitinsä toimii 85-vuotiaana yhä kotiseurakuntansa urkurina.
"Kirkko on vaarassa menettää oikeutensa verovähennyskelpoisiin lahjoituksiin, jos kirkko ottaa selkeää puoluepoliittista kantaa"
VOISI KUVITELLA, että ELCA:ssa osoitettaisiin innostumista siitä, että varapresidenttiehdokas on kyseisen kirkon jäsen.
– Julkista sitoutumista määrätyn ehdokkaan taakse rajoittaa lainsäädäntö. Kirkko on vaarassa menettää oikeutensa verovähennyskelpoisiin lahjoituksiin, jos kirkko ottaa selkeää puoluepoliittista kantaa, Jarmo Tarkki sanoo.
– Erityisesti protestanttisten kirkkokuntien painotuksista voi kuitenkin päätellä, kumman presidenttiehdokkaan kanssa niillä on enemmän yhteistä.
Hänen mukaansa presidenttiehdokkaiden uskonnollisilla näkemyksillä on Trumpin ja Harrisin välisessä vaalitaistelussa ainakin tähän mennessä ollut yllättävän vähän merkitystä.
Yhdysvaltalaisen tutkimusyhteisö Pew Research Centerin elo-syyskuun vaihteessa julkistaman kyselyn mukaan Donald Trumpin kannatus on edelleen vahvaa valkoisten protestanttien ja katolilaisten parissa.
Trumpia kannattaa 82 prosenttia valkoihoisista protestanteista ja 61 prosenttia valkoihoisista katolilaisista. Kamala Harrisia kannattaa puolestaan 86 prosenttia mustista protestanteista.
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
[post_title] => Kolme suurta uskontoa, kristinusko, hindulaisuus ja juutalaisuus ovat edustettuina Yhdysvalloissa presidentinvaaleissa [post_excerpt] => Vaalit käydään 5. marraskuuta. Kaliforniassa asuva ELCA:n siirtolaispappi ja teologian tohtori Jarmo Tarkki sanoo, että Yhdysvalloissa kirkkokunnan ja jopa uskonnon vaihtaminen on tavanomaisempaa kuin esimerkiksi Suomessa. [post_status] => publish [comment_status] => closed [ping_status] => closed [post_password] => [post_name] => kolme-suurta-uskontoa-kristinusko-hindulaisuus-ja-juutalaisuus-ovat-edustettuina-yhdysvalloissa-presidentinvaaleissa [to_ping] => [pinged] => [post_modified] => 2024-10-01 12:21:23 [post_modified_gmt] => 2024-10-01 09:21:23 [post_content_filtered] => [post_parent] => 0 [guid] => https://www.kotimaa.fi/?p=101558 [menu_order] => 0 [post_type] => post [post_mime_type] => [comment_count] => 0 [filter] => raw ) [title_attribute] => Kolme suurta uskontoa, kristinusko, hindulaisuus ja juutalaisuus ovat edustettuina Yhdysvalloissa presidentinvaaleissa [title] => Kolme suurta uskontoa, kristinusko, hindulaisuus ja juutalaisuus ovat edustettuina Yhdysvalloissa presidentinvaaleissa [href] => https://staging.kotimaa.fi/kolme-suurta-uskontoa-kristinusko-hindulaisuus-ja-juutalaisuus-ovat-edustettuina-yhdysvalloissa-presidentinvaaleissa/ [module_atts:td_module:private] => Array ( ) [review_source:protected] => author [td_review:protected] => Array ( ) [user_reviews_overall:protected] => 0 [is_review:protected] => [post_thumb_id:protected] => 101574 )
Kolme suurta uskontoa, kristinusko, hindulaisuus ja juutalaisuus ovat edustettuina Yhdysvalloissa presidentinvaaleissa
Päättyneenä kesänä julkisuudessa käsiteltiin rippikoulukohuja. Leireillä epäiltiin riitelyä, päihtymistä ja ahdistelua. Julkisuudessa kirkko meni itseensä, kiitti nuoria oikeuksiensa puolustamisesta ja korosti, että suurin osa rippileireistä sujuu loistavasti.
Rippikoulu saakin nuorilta hyvää palautetta. Juuri julkistettuun kirkon kyselyyn vastasi yli 16 000 tämän vuoden riparilaista, noin kolmannes kaikista. He antoivat rippikoululle arvosanaksi yhdeksän miinus. 94 prosenttia nuorista tunsi olonsa turvalliseksi.
Mutta on myös asioita, jotka uhkaavat rippikouluja.
Tässä jutussa ääneen pääsevät he, jotka tietävät, mitä rippileireillä tapahtuu. Kirjoitukseen on haastateltu kahdeksaa pappia ja nuorisotyönohjaajaa eri puolilta Suomea. Kaikki ovat tehneet rippikoulutyötä pitkään, kokeneimmat lähes 40 vuotta.
He tietävät, että nuorilla on yhä enemmän haasteita ja leirejä vedetään yhä vaativammissa olosuhteissa. Samalla kirkossa alkaa olla työvoimapula. Yhtälö on hankala, joidenkin mielestä jopa mahdoton.
SUURI OSA nuorista voi hyvin. He ovat yhä rohkeampia ja avoimempia.
Samalla huonosti voiva vähemmistö voi entistä huonommin. Poliisin mukaan eniten väkivaltatekoja Suomessa tekevät 14-vuotiaat pojat. Sosiaalisia pelkoja on yli puolella kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista tytöistä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Rippileireillä näkyy nuorten elämän koko kirjo, sillä rippikoulun käy yhä kolme neljäsosaa 15-vuotiaiden ikäluokasta.
Ryhmän kuullen puhuminen voi tuntua rippileirille tulleesta nuoresta sosiaalisten pelkojen takia mahdottomalta. Itsetuhoinen nuori saattaa kirjoittaa toistuvasti oppimispäiväkirjaan, että haluaa tappaa itsensä.
Voi käydä niin, että nuoren äiti ottaa kesken leirin yhteyttä työntekijään ja sanoo, että nuori uhkaa kiusaamisen takia vahingoittaa itseään, jotta pääsisi riparilta kotiin. Yhä useammin työntekijät eivät tiedä kiusaamisesta mitään, sillä se tapahtuu somessa.
Yksi haastatelluista huokaa, että onneksi leireillä ei ole vielä näkynyt teräaseita.
Riparille saattaa tulla syömishäiriöstä kärsivä nuori, joka menee täysin lukkoon ymmärtäessään, että leirillä syödään yhdessä viidesti päivässä. Tai nuori, jonka adhd-lääkitys on purettu kesäloman ajaksi miettimättä, että rippileirillä virikkeet jatkuvat koulupäivien sijaan ympäri vuorokauden.
Vanhemmat eivät aina kerro koko totuutta nuorensa voinnista. Ehkä he toivovat parasta. Että leiri tempaisi mukaansa ja kaikki menisi hyvin.
Leirielämä on kuitenkin vaativaa, ja nuorilla on siitä vähemmän kokemusta kuin menneinä vuosikymmeninä. On paljon nuoria, jotka eivät ole tottuneet olemaan yötä poissa kotoa saati nukkumaan toisten kanssa samassa huoneessa. Suihkussa ei voi käydä siihen aikaan päivästä, kun on tottunut, eikä omiin oloihin pääse vetäytymään silloin, kun haluaa.
Lisäksi hengellisyys, turvallinenkin sellainen, on monelle uutta ja vaatii sulattelemista.
– Nuoret eivät kykene olemaan ryhmässä samalla tavalla kuin ennen. Elämä pyörii kotona ja koulussa pitkälti digitaalisissa ympäristöissä. Leirillä ollaan kasvotusten toisten kanssa, ja kun se ei ole tuttua, se jännittää, sanoo nuorisotyönohjaaja Minna Suihkonen Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnasta.
On oltava turvallinen aikuinen ja aidosti se, mikä on. Tarvitaan kärsivällisyyttä, joustavuutta ja kykyä ottaa vastaan nuorten pettymyksiä.
TYÖNTEKIJÄT TARVITSEVAT siis yhä enemmän osaamista ja entistäkin herkempiä tuntosarvia. Kaikilla ei niitä ole.
Kirkon työntekijöissä on paljon ammattikasvattajia, joille rippikoulu on sydämenasia ja jotka ovat tottuneet selviämään leireillä tilanteesta kuin tilanteesta. Mutta yhtä lailla seurakunnissa on työntekijöitä, jotka lähtevät riparille vastentahtoisesti tai peloissaan.
Varsinkin seurakunnissa, joissa rippikouluja järjestetään paljon, niitä tekevät myös työntekijät, jotka eivät muuten juurikaan tunne nuorten maailmaa.
– Kohut ovat ulospäin näkyvä oire siitä, että rippileirin vetäminen on kohtuuttoman kovaa työtä ja leirejä vetävät myös sellaiset työntekijät, jotka eivät ole niistä motivoituneita, sanoo Heikki Nenonen.
Hän on viimeksi Helsingin Haagan kirkkoherrana työskennellyt pappi, joka jätti seurakuntatyön viime vuonna.
Moni muu on samaa mieltä. Turun Mikaelinseurakunnan nuorisotyönohjaajan Arno Heinosen mielestä kirkkoherrojen pitäisi miettiä, voitaisiinko leirit keskittää motivoituneille työntekijöille. Ne, joiden osaaminen ei riitä rippileireille, tekisivät enemmän muita tehtäviä.
Lahden Salpausselän seurakunnan kasvatustyön pappi Antti Kettunen sanoo, että jatkossa seurakuntiin pitäisi valita vain sellaisia hengellisen työn tekijöitä, jotka haluavat rippikoulun osaksi työnkuvaansa.
Epävarmojen työntekijöiden osaamista voidaan kuitenkin tukea. Espoon seurakuntayhtymässä työntekijöille on lähetetty kysely, jossa kartoitetaan heidän taitojaan muun muassa sukupuolisensitiivisyydessä, uskonnollisessa moninaisuudessa ja uimavalvonnassa.
Mitä sitten ovat tärkeimmät avut, joilla nuorten kanssa pärjää? Näin vastaavat kokeneet rippikoulutyöntekijät: On oltava turvallinen aikuinen ja aidosti se, mikä on. Tarvitaan kärsivällisyyttä, joustavuutta ja kykyä ottaa vastaan nuorten pettymyksiä.
– Henkinen ja fyysinen turvallisuus tarkoittaa muutakin kuin sitä, ettei tule kaltoinkohdelluksi. Turvallisuutta on se, että leirin aikuiset ovat nuoria varten, Antti Kettunen sanoo.
KIRKOLLA ALKAA kuitenkin olla paha rekrytointiongelma. Erityisesti päteviä nuorisotyönohjaajia on vaikeaa löytää virkoihin.
– Olen hirveän huolissani siitä, että nuorisotyönohjaajia ei saada, sanoo kasvatuksen asiantuntija Jari Oksanen Porvoon suomalaisesta seurakunnasta.
Hän on tehnyt kirkon nuorisotyötä 38 vuotta.
Suurimpana syynä rekrytointiongelmiin pidetään työehtoja. Nuorisotyönohjaajan lähtöpalkka ilman kokemuslisiä voi jäädä 2 500 euron paikkeille. Työ pitää sisällään paljon ilta- ja viikonlopputöitä, joista ei makseta vuorolisiä. Ammattikorkeakoulun kaksoistutkinnon tehnyt nuorisotyönohjaaja pääsee myös sosionomiksi monenlaisiin yhteiskunnan tehtäviin.
– Jos saat viisisataa euroa enemmän palkkaa kuin kirkon töissä, lähdet helposti niihin muihin töihin. Itse olen tottunut työajattomuuteen, mutta pystyn hyvin kuvittelemaan, miltä tuntuu nuoresta, joka kuulee, ettei kirkossa ole työaikaa, sanoo 35 vuotta nuorisotyönohjaajan virassa ollut Arno Heinonen Turusta.
Hän on myös Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön pääluottamusmies Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä.
Leirikorvausten huonous koskee kaikkia rippikoulussa työskenteleviä. Leirillä vastuuta on ympäri vuorokauden. Viikosta saa vastineeksi kaksi ylimääräistä vapaapäivää ja parisataa euroa päivärahoja.
– Työehdot ovat surkeat eivätkä vastaa normaalia työelämää. Leirin ohjelma- ja turvallisuusvastuusta saatava korvaus ei ole missään suhteessa vastuun määrään. Rippikouluja tehdään työntekijöiden selkänahasta, Heikki Nenonen sanoo.
Uusista papeista yhä harvempi on rippikouluosaaja. He ovat usein ammatinvaihtajia, joita teologin yliopistokoulutus ei ole mitenkään valmistanut käytännön leirityöhön.
– Ennen oli yleistä, että oltiin seurakuntanuoria ja lähdettiin sitten opiskelemaan kirkon työhön. Se ketju ohenee, sanoo Espoon seurakuntayhtymän rippikouluista vastaava kasvatuksen asiantuntija Johanna Hirsto.
Joissain seurakunnissa on jo vaikeuksia löytää rippileireille osaavia kesätyöntekijöitä.
HEIKKI NENOSEN mielestä käsillä on taloudellinen mahdottomuus: nykyisillä resursseilla ei pystytä tekemään entistä parempia leirejä yhä vaikeammassa ympäristössä.
Mikä eteen?
Jotkut työntekijöistä aprikoivat, onko nykyiseen leirien määrään enää varaa. Toiset luopuisivat leireistä vasta viimeisenä vaihtoehtona.
– Leirit ovat nuoriso- ja rippikoulutyön suola. Siellä eletään yhdessä todeksi sitä, mitä opetetaan, sanoo nuorisotyönohjaaja ja kasvatuksen tiimivastaava Mono Kuoppala Oulun tuomiokirkkoseurakunnasta.
Ehkä rippileireille tarvitaan tulevaisuudessa isosten ohella lisää vapaaehtoisia, kuten leirimummoja ja -vaareja. Eiväthän aikuisetkaan pohdi hengellisiä asioita pelkästään työntekijöiden johdolla.
– Toisaalta rippikoulun menestyksen takana on juuri koulutettu ja osaava henkilökunta, Johanna Hirsto sanoo.
Ainakin kaikki seurakunnassa hengellistä työtä tekevät on saatava mukaan.
Se on hautaan siunaamisen jälkeen tavoittavin työmuoto. Eikä lasten ja nuorten kanssa tehtävää työtä saa tehdä huonosti
JOS KIRKKO haluaa varmistaa, että sen menestystuote kukoistaa myös jatkossa, on turvattava resurssit.
Se on pitkälti kirkkoherrojen käsissä. Työntekijät haluavat heidän ymmärtävän, kuinka paljon työaikaa rippikoulu vie leirijaksojen ulkopuolellakin.
Rippikoulu kestää tavallisesti puolisen vuotta. Keväällä pidetään vanhempainvartteja, ryhmäytetään isosia tai selvitellään hoitavien lääkäreiden kanssa, kestääkö nuoren kunto leirille lähtemisen.
Leirin jälkeen kastetaan nuoria. Sitä tapahtuu yhä useammin. Tämäkin tärkeä tehtävä on jonkun työaikaa.
Minna Suihkonen Mikkelistä sanoo, ettei leirejä voi tehdä samoilla resursseilla kuin kymmenen vuotta sitten. Nyt pyydetään pienryhmäripareita. Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa niitä on kaksi vuodessa.
– Valtaosa nuorista hakeutuu edelleen leirimuotoisiin rippikouluihin, mutta yhä useammille se ei sovi, ja tarjontaa täytyy laajentaa.
Rippikoulun työllistävyyttä ei ymmärrä, ellei siitä ole kokemusta. Eikä parinkymmenen vuoden takaista kokemusta lasketa.
– Toivon, että kaikki kirkkoherrat tulisivat pitämään leirejä, jotta he näkisivät, miten paljon työtä ne kokonaisuudessaan vaativat, sanoo eteläsuomalainen pappi.
Hän ei halua esiintyä tässä jutussa nimellään, sillä hän hakee parhaillaan toista virkaa eikä tahdo kommenttiensa vaikuttavan julkisuushakuisuudelta.
Jari Oksanen sanoo, että resurssit on jaettava niin, että leirillä voi keskittyä leiriin.
– Työntekijöillä on oltava ennen leiriä riittävästi aikaa keskustella asiat läpi keskenään. Leirillä oleminen ei saa olla kaaosta.
Sitäkin toivotaan, että rippikoulun budjetissa ei tarvitsisi vääntää pikkujutuista. Ja jos työntekijä haluaa lisäkoulutusta, siihen tulisi antaa mahdollisuus.
Miksi rippikoulusta sitten kannattaa pitää huolta?
– Se on hautaan siunaamisen jälkeen tavoittavin työmuoto. Eikä lasten ja nuorten kanssa tehtävää työtä saa tehdä huonosti, Antti Kettunen sanoo.
– Niin monta kertaa olen kuullut sanottavan, että rippikoulusta alkoi nuoruus tai jopa koko elämä.
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
[post_title] => Työntekijät kertovat: Mitä rippileireillä oikeasti tapahtuu? [post_excerpt] => Leiririppikoulu on kirkon ylpeys. Miten sen käy, kun nuorten ongelmat vaativat entistä parempaa osaamista, mutta palkat karkottavat kirkosta nuorisotyön ammattilaiset? [post_status] => publish [comment_status] => closed [ping_status] => closed [post_password] => [post_name] => tyontekijat-kertovat-mita-rippileireilla-oikeasti-tapahtuu [to_ping] => [pinged] => [post_modified] => 2024-09-27 10:18:42 [post_modified_gmt] => 2024-09-27 07:18:42 [post_content_filtered] => [post_parent] => 0 [guid] => https://www.kotimaa.fi/?p=101150 [menu_order] => 0 [post_type] => post [post_mime_type] => [comment_count] => 0 [filter] => raw ) [title_attribute] => Työntekijät kertovat: Mitä rippileireillä oikeasti tapahtuu? [title] => Työntekijät kertovat: Mitä rippileireillä oikeasti tapahtuu? [href] => https://staging.kotimaa.fi/tyontekijat-kertovat-mita-rippileireilla-oikeasti-tapahtuu/ [module_atts:td_module:private] => Array ( ) [review_source:protected] => author [td_review:protected] => Array ( ) [user_reviews_overall:protected] => 0 [is_review:protected] => [post_thumb_id:protected] => 101153 )
Työntekijät kertovat: Mitä rippileireillä oikeasti tapahtuu?
Maailmassa elää tällä hetkellä yli kahdeksan miljardia ihmistä ja he puhuvat noin 7 000 eri kieltä. Kielen ja murteen ero voi kuitenkin olla veteen piirretty viiva. Suomalainen ymmärtää yleensä hyvin vienankarjalaa tai meänkieltä, mutta niitä pidetään silti eri kielinä. Ruotsin, norjan ja tanskan kielten puhujat voivat myös melko helposti ymmärtää toisiaan.
Toisaalta vaikkapa arabian ja kiinan kielet ovat todellisuudessa yleisnimi monille eri murteille ja sukulaiskielille. Niiden puhujat eivät välttämättä ymmärrä toisiaan ilman koulussa opitun modernin standardiarabian tai yleiskieleksi nousseen mandariinikiinan käyttöä.
Mandariinikiina onkin 900 miljoonalla puhujallaan maailman puhutuin äidinkieli. Suomea puhuu äidinkielenään runsaat viisi miljoonaa ihmistä, eikä se ole edes maailman sadan puhutuimman kielen joukossa. Silti suomi on Suomessa lain turvaama virallinen kieli ja käytännössä Suomessa asuvien yhteinen kieli. Suomi on myös yksi EU:n 24 virallisesta kielestä.
Maailman osatuin kieli on kuitenkin tällä hetkellä englanti. Sitä käyttää äidinkielisten puhujien lisäksi ehkä miljardi ihmistä.
KIELI ON enemmän kuin vain tietty symbolijärjestelmä. Tietyn kieliyhteisön jäsen aistii, kokee ja jäsentää ympäröivää maailmaa kielensä avulla. Jos eri kieliä äidinkielenään käyttävät yksilöt, ihmisyhteisöt tai kansat eivät oikein ymmärrä toisiaan, on aika kurkistaa myös kielien sisälle.
Kielet liittyvät kiinteästi kulttuuriin. Tätä mieltä on Itä-Suomen yliopiston yleisen kielitieteen professori Michael Rießler.
– Kielen rakenne, siis kielioppi ja sanasto, vaikuttaa maailmankuvaamme.
Rießler viittaa esimerkkinä japanilaisiin, joiden kielessä on monimutkainen kunnioitusta osoittava terminologia. Se heijastuu Japanin yhteiskuntaan.
– Emme voi sanoa, että näin olisi japanin puhujien kulttuurin vuoksi, vaan he katsovat yhteiskuntaa eri tavoin kielensä vuoksi.
On myös kieliä, joista esimerkiksi puuttuvat verbien aikamuodot.
– Se ei tarkoita, etteivät he ymmärtäisi ajan kulumista, mennyttä tai tulevaa. He vain kuvaavat niitä eri tavalla, koska kielioppi kuvaa niitä eri tavalla.
Suomen kielessä ei ole persoonapronominin gender-jakoa, eli jakoa eri sukupuoliin. On vain ”hän”. Rießlerin mukaan suomalaiset toki ymmärtävät sukupuolien eron, mutta ero ei puheessa ole niin silmiinpistävä kuin germaanisissa kielissä.
– Suomalaiselle puhujalle ero voi olla poissa mielestä, toisin kuin esimerkiksi saksan puhujille, joille sukupuolien ero on läsnä puheessa koko ajan.
Oma lukunsa on kielten sanavarasto. Rießler huomauttaa, että usein esimerkkinä mainitut inuitien kielten lukuiset lunta tarkoittavat sanat ovat hieman klisee eivätkä ihan tottakaan, mutta toisaalta vaikkapa länsimaisissa kielissä on valtava autoiluun liittyvä sanasto.
Ja sanat liittyvät vahvasti kulttuuriin.
– Jos liikkumisen tavat tulevaisuudessa muuttuisivat vaikka omalla dronella lentämiseen, niin ehkä autosanasto sitten jäisi pois, Rießler pohdiskelee.
Eri kielet voivat myös jakaa valon spektrin väreiksi eri tavoin. Suurin osa siitä, mitä suomalainen kutsuisi vihreäksi, onkin japanilaisen mielestä sinistä.
Eläimet viestivät monin eri tavoin. Ne voivat varoittaa vaarasta, puolustaa reviiriään, kertoa ravinnon sijainnista tai kutsua poikasiaan. Keinoina ovat ruumiinkieli, hajut ja ääntely. Monissa tapauksissa voi sanoa, että eläimillä on kieli.
Mutta vain ihmisellä on monipuolinen, hänen valtavia sielunkykyjään kuvastava puhuttu kielensä. Kieltä voi luonnehtia symbolijärjestelmäksi, jolla viitataan ympäröivään ja mielensisäiseen todellisuuteen.
Imperialismi ja monet muut tekijät hävittävät kieliä
PÄIVITTÄINEN ELÄMÄMME, sosiaaliset suhteemme, työmme ja yhteiskunnallinen elämä, koko inhimillinen kulttuurimme, nojaa puhuttuun ja kirjoitettuun kieleen.
Tämän ymmärsivät jo muinaisajan ihmiset. Kun Jumala Raamatun kertomuksessa Baabelin tornista sekoitti ihmiset erikielisiin ryhmiin, kävi yhteistyö mahdottomaksi.
Kreikkalainen filosofi Aristoteles taas ajatteli, että vain sielullinen, mielikuviin pystyvä olento voi tuottaa ääntelyä, joka on jollakin tavalla merkityksellistä.
Tulevaisuudessa tekoäly epäilemättä haastaa ihmisen puhekielen monopolin. Toisaalta tekoäly on ihmisen itsensä luomus, eikä tietoinen itsensä – ainakaan vielä.
Tämän hetken maailmassa hallitsee joukko suuria kieliä. Ne eivät ole suuria siksi, että ne kielinä olisivat muita parempia tai kehittyneempiä. Mutta niiden käyttäjämäärät ovat suuria, niitä puhutaan hyvin laajalla alueella ja ne ovat tärkeitä kaupankäynnin, populaarikulttuurin ja viestinnän välineitä.
Tietyt kielet voivat olla myös taloudellisesti, poliittisesti, kulttuurisesti ja sotilaallisesti voimakkaiden valtioiden väestön pää- tai virallisia kieliä.
Varsinkin arabia, englanti, espanja, hindi, mandariinikiina, portugali, suahili ja venäjä ovat levinneet laajalti. Ne ovat lingua francoja, yleiskieliä. Usein ne voivat syrjäyttää muita kieliä, joiden käyttäjät vaihtavat eri syistä kielensä toiseksi. Esimerkiksi Venäjän monet suomensukuiset kielet, Amerikkojen alkuperäiskielet tai Kiinan vähemmistökielet ovat vain kotikielten asemassa tai uhanalaisia.
Professori Rießlerin mukaan imperialismi ja monet muut tekijät hävittävät kieliä. Niitä kuolee maailmassa koko ajan, kun niiltä loppuvat käyttäjät.
– Se on surullista. Mutta se ei ole suurten kielien itsensä syytä. Ongelmana ovat ne syyt, jotka johtavat kielenvaihtoon, Rießler sanoo.
Yksi syy kielten taantumiseen tai häviämiseen eri puolilla maailmaa on lisääntyvä koulutus, jos se ei ota paikallisia kieliä huomioon. Hyvin suuressa osassa maailmaa alkuperäiskansoihin kuuluvat vähemmistötkin opiskelevat maan suuren enemmistön kielellä.
Kuva: Lehtikuva / AFP / Amaury Falt-Brown.
Rießler toteaa, miten esimerkiksi Afrikassa englanti, ranska tai portugali hallitsevat koulutuksen kielenä, vaikka ihmiset muuten puhuvat eri afrikkalaisia kieliä.
– Nykyisin siellä on myös monia paikallisia ihmisiä, joiden äidinkieli todellisuudessa on esimerkiksi ranska.
Myös kauppa, joukkoviestintä ja poliittiset järjestelmät voivat suosia tiettyjä kieliä toisten kustannuksella.
Rießler näkee, että pientenkin kielten ”saaminen takaisin” on kyllä mahdollista, jos niitä tietoisesti elvytetään.
– Tällöin lapsetkin saavat oppia omaa kieltään.
Maailmassa monet ihmiset ovat Rießlerin mukaan aina olleet monikielisiä. Kylissä ja muissa yhteisöissä puhutaan eri kieliä, jotka kohtaavat ja vaikuttavat toisiinsa.
– Globaalisti esimerkiksi useimpien eurooppalaisten valtioiden yksikielisyys on poikkeus, Rießler huomauttaa.
Euroopassa on Rießlerin mukaan ”mieliin kulttuurisesti poltettu ajatus”, että maassa on vain yksi kieli.
– Kansallisvaltio-ajattelu on täällä ollut kielen muokkaamaa. Jossain määrin tämä ajatus on voitu omaksua eurooppalaisilta myös muualla maailmassa.
Rießlerin mukaan on myös tilanteita, jossa yhtä kieltä käytetään yhdessä kontekstissa ja toista toisessa.
Venäjän suurilla lentoasemilla kaikki kyltit ovat myös mandariinikiinaksi
KIELTEN KÄYTTÖALUEET ja -kontekstit ovat jatkuvassa muutoksessa. Taustalla vaikuttaa usein myös kaupan ja politiikan kehitys. Toisaalta myös populaarikulttuuri on tehnyt esimerkiksi englannista maailmassa suosittua, mutta samoin vaikkapa anime, kulinarismi sekä J-pop ja K-pop ovat lisänneet kiinnostusta japaniin ja koreaan.
Kenttätyössä Venäjällä joitakin vuosia sitten ollessaan Rießler teki mielenkiintoisen havainnon kiinan kielestä.
– Esimerkiksi Venäjän suurilla lentoasemilla kaikki kyltit ovat myös mandariinikiinaksi. Venäjällä myös opiskellaan kiinaa. Minulle on selvää, että kiinan merkitys siellä kasvaa, kun Venäjä avautuu uusille kontakteille Kiinan kanssa.
Myös uskonto on ihmismielen ja kulttuurin muiden ulottuvuuksien tavoin kielestä riippuvainen. Ihmisellä voi olla ei-verbaalisia uskonnollisia, esimerkiksi mystisiä kokemuksia ja tunteita. Mutta miten hän ajattelisi niitä ilman kieltä?
Kuva: Lehtikuva / AFP / Adek Berry
Maailmassa on joukko kieliä, joita voitaisiin luonnehtia uskonnon kieliksi tai ”pyhiksi” kieliksi. Sellainen on uskonyhteisön jumalanpalveluksien, liturgian tai rituaalien kieli, tai teologian tai pyhien kirjoituksien kieli.
Uskonnollinen kieli voi olla myös šibbolet (Raamatun Tuom. 12:5–6) – se voi erotella omat ja ulkopuoliset
Tällaisia ovat esimerkiksi Koraanin arabia, Vanhan testamentin heprea, hindulaisuuden sanskrit, zarathustralaisuuden Avestan kieli, šintolaisuuden keskiajan japani, Uuden testamentin koinee-kreikka, Egyptin alkuperäisten kristittyjen kopti, Lähi-idän kristittyjen aramea (syyria), kirkkoslaavi, Yhdysvaltojen amissien ja mennoniittien pennsylvaniansaksa ja tietenkin latina.
Pyhä kieli on tyypillisesti lähinnä yhteisön uskonnollisen kontekstin kieli, mutta aina niin ei ole.
Kieli vaikuttaa aina suuresti myös uskonnollisen tradition tulkintaan. Siksi esimerkiksi pappien olisi hyvä hallita myös Raamatun alkukieliä.
Uskonnollinen kieli on usein aivan oma kontekstisidonnainen kielen rekisterinsä. Joskus se jähmettyy ”kaanaankieleksi”, joka säilyttää oikeana pidettyä uskonperintöä. Tämä voi toimia niin kauan, kuin yhteisö ymmärtää kaanaankieltä.
Uskonnollinen kieli voi olla myös šibbolet (Raamatun Tuom. 12:5–6) – se voi erotella omat ja ulkopuoliset.
Ihmiskunta on monikielinen. Kielet ovat rikkautta, sillä niiden kautta katsottuna yhteinen maailma on aina hieman erilainen. Erikielisten ihmisten ja yhteisöjen olisi myös hyvä tulla rauhassa toimeen keskenään.
Professori Rießlerin mukaan monikielisyys on hyvä asia ja sitä tarvitaan lisää. Kaikki kielet ovat arvokkaita.
– Jos on kieliyhteisö, ei se ole tärkeää, kuinka iso se on, jos kieltä kuitenkin käytetään ja se siirtyy seuraavalle polvelle. Silloin tilanne pysyy stabiilina, vaikka käytettäisiin muitakin kieliä, Michael Rießler sanoo.
Jutussa on käytetty myös erilaisia kielitieteellisiä verkkolähteitä.
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
[post_title] => Tuhansista maailmassa puhutuista kielistä monet häviävät kiihtyvällä tahdilla – myös uskon maailma on sidoksissa ihmisen kieleen [post_excerpt] => Kieli on enemmän kuin vain tietty symbolijärjestelmä. Tietyn kieliyhteisön jäsen aistii, kokee ja jäsentää ympäröivää maailmaa kielensä avulla. Jos eri kieliä äidinkielenään käyttävät yksilöt, ihmisyhteisöt tai kansat eivät oikein ymmärrä toisiaan, on aika kurkistaa myös kielien sisälle. [post_status] => publish [comment_status] => closed [ping_status] => closed [post_password] => [post_name] => tuhansista-maailmassa-puhutuista-kielista-monet-haviavat-kiihtyvalla-tahdilla-myos-uskon-maailma-on-sidoksissa-ihmisen-kieleen [to_ping] => [pinged] => [post_modified] => 2024-09-23 12:44:50 [post_modified_gmt] => 2024-09-23 09:44:50 [post_content_filtered] => [post_parent] => 0 [guid] => https://www.kotimaa.fi/?p=100548 [menu_order] => 0 [post_type] => post [post_mime_type] => [comment_count] => 0 [filter] => raw ) [title_attribute] => Tuhansista maailmassa puhutuista kielistä monet häviävät kiihtyvällä tahdilla – myös uskon maailma on sidoksissa ihmisen kieleen [title] => Tuhansista maailmassa puhutuista kielistä monet häviävät kiihtyvällä tahdilla – myös uskon maailma on sidoksissa ihmisen kieleen [href] => https://staging.kotimaa.fi/tuhansista-maailmassa-puhutuista-kielista-monet-haviavat-kiihtyvalla-tahdilla-myos-uskon-maailma-on-sidoksissa-ihmisen-kieleen/ [module_atts:td_module:private] => Array ( ) [review_source:protected] => author [td_review:protected] => Array ( ) [user_reviews_overall:protected] => 0 [is_review:protected] => [post_thumb_id:protected] => 100552 )
Tuhansista maailmassa puhutuista kielistä monet häviävät kiihtyvällä tahdilla – myös uskon maailma on sidoksissa ihmisen kieleen
Elokuisena keskiviikkona kanttori Tiina Korhonen hurauttaa kirkolla pidetystä työntekijäkokouksesta Nepenmäen alakoulun musiikkiluokkaan.
Tiuku-kuoron harjoituksiin tippuu joukkoa hiljakseen, kun omista luokistaan ehtii. Rytmiä haetaan nimileikillä, taputtaen ja tömistäen tamburiinin opastuksella, laululeikin ja oman kehon kautta.
Laulaminen on helppoa, kun kanttori hihkuu sanat aina vähän etukäteen. Aava Myllynen, 9, on vielä opetellut laulunsanoja ulkoa kotona edellisiltana ja lupaa jatkaa harjoittelua edelleen. Onneksi kaikkien ei tarvitse osata kaikkea.
Tässä joukossa yksinlauluakaan ei arkailla, eikä tarttumista soittimiin. Pientäkin juttua kannustetaan taputuksilla. Ennen pillimehun valintaa vielä leikitään.
Kirkkomusiikkiliiton vuoden musiikkiryhmäksi valitsema Pielisensuun seurakunnan kuoropolku kuljettaa lapsia ja nuoria musiikin parissa järjestelmällisesti kuorosta toiseen.
Tällä hetkellä kolmeen ryhmään jakautuneita laulajia on yli 100. Osa vanhimmista laulajista on kulkenut polkua ekaluokkalaisesta asti.
Jo työuransa alussa Tiina Korhonen tunsi vahvuudekseen toiminnan lasten ja nuorten parissa. Se kantoi hedelmää edellisessäkin työpaikassa Kontiolahdella, jossa nuorisokuorossa oli 50 laulajaa.
Vuonna 2011 Joensuussa auennut virka mahdollisti täydellisen omistautumisen asialle.
– Jatkoin Pielisensuussa jo aiemmin tehtyä yhteistyötä koulujen kanssa. Ilman sitä tämä ei onnistuisi.
1.–3.-luokkalaisten Tiuku-ryhmä tarvitsee kokoontumisen heti koulupäivän päätteeksi koululla, ettei tarvitse lähteä erikseen liikkeelle.
Teini-ikäiset, 4.–8.-luokkalaiset Mosaiikki-juniorit ja rippikoulun käyneet varsinaiset mosaiikkilaiset harjoittelevat kirkolla. Ryhmästä toiseen siirtyminen käy luonnostaan iän karttuessa. Vanhin mukanaolija on 21-vuotias.
– Kun mukana pyörii aina tietty määrä ykkösiä, kakkosia, kolmosia ja niin edelleen, sen tietää kantavan toimintaa seuraavaan vuoteen. Eri ikäryhmät ovat kuin hiiva taikinassa.
– En edes ajattele sitä, kuinka kauan voi olla mukana. Elän vaan tätä hetkeä. Mutta eiköhän Tiko halua pitää meidät mukana, Sauli Saarelainen uskoo.
meidät mukana, Sauli Saarelainen uskoo. Kuva: Pena Potkonen.
PÄÄSYVAATIMUKSIA EI ole, eikä ikäjakokaan ole ehdoton. Mutta harjoitusten sisältö muovautuu ryhmän mukaan. Pienimmillä mukana on paljon leikkiä, isoimmillakin leikkisyyttä.
Kaikki Tiuku-ryhmäläiset eivät osaa vielä lukea. Silloin tarvitaan toistoa, toistoa ja toistoa.
– Ainakin kertosäe opitaan, kun sitä on 120 kertaa veivattu. Sekin riittää.
Ja jos laulaminen ei nappaa, kaivetaan esille soittimia, joita koulun musiikkiluokista löytyy hyvin.
– Soittimista saadaan kivalta kuulostava sointikudos jo aika yksinkertaisilla ja helpoilla jutuilla.
Sisällössä huomioidaan se, että kolmosluokkalaiset saattavat kokea touhun ekaluokkalaisten kanssa välillä lapselliseksi. He saavat vastuutehtäviä leikkien vetäjinä tai ”äänenjohtajina” kykyjensä ja halujensa mukaan.
– Osaa ei yksinlaulaminenkaan pelota, mutta mukana on lapsia, joiden suu ei juurikaan liiku ja jotka eivät rohkene sanoa edes omaa nimeään. Kuitenkin he tulevat aina mukaan. Kyllä se jotain kertoo.
Viikoittaiset 45 minuutin harjoitukset pidetään kullekin ryhmälle erikseen. Esiintymiset ovat usein yhteisiä.
– On tärkeää, että pienimmät näkevät isompia: tuonne saakka voin edetä.
Mutta myös Mosaiikki-ryhmän tarpeet huomioidaan, ja he saavat syksyn aikana oman konsertin omalla ohjelmistolla.
Osallistumisista ei pidetä kirjaa.
– Mutta se noteerataan, jos joku on poissa pidempään. Laumasta pidetään kyllä huolta.
Kanttorin apuna onkin yleensä sivari tai työllistämistuella palkattu henkilö. Tällä hetkellä teologiaa opiskeleva Ilia Bodikof on mukana vapaaehtoisena.
– On tärkeää saada välillä ihan vain jakaa asioita. Ja toki neljä silmää näkee enemmän kuin kaksi.
Tukena ovat myös vanhemmat ja seurakunnan nuorisotyönohjaajat. Ei olisi kanttori pärjännyt yksin yli sadan laulajan kanssa vaikkapa Tampereella Kirkon juhlilla, jossa käytiin toukokuussa esiintymässä ja pokkaamassa Kirkkomusiikkiliiton palkinto.
tiivistää. Kuvassa myös sisko Henna Huurinainen. Kuva: Pena Potkonen.
JOENSUUSSA TIINA Korhosen työpäivä jatkuu Pielisensuun kirkolla. Vuorossa ovat Mosaiikki juniorit.
– Minne mennään tänä vuonna, kuuluu kysymys ennen kuin Korhonen ennättää kunnolla sisään nuorten huoneeseen, jossa riittää hälinää ja häslinkiä välipalan ja lautapelien höystämänä.
Viivi Turunen, 10, on tullut kokeilemaan vaihtoa isompien ryhmään. Siis kokeilemaan. Mutta jo ennen harjoitusten alkua, hän kertoo jäävänsä mukaan.
– Keskiviikko on viikon kurjin päivä kotona, hän toteaa.
– No nyt siitä tulee mukavin päivä, Korhonen vakuuttaa. Sitä ei tule mieleenkään epäillä.
Siirrytään harjoituksiin seurakuntasaliin, koska urkuparvelle ei näin iso ryhmä mahdu. Nimiä kerrataan samalla leikillä kuin Tiuku-ryhmässä, mutta tempo on aivan toinen.
Muutenkin on siirrytty uudelle tasolle. Edessä ovat nuotit ja lupa hankkia seurakuntanuorten Siipi-huppari.
– Eikä pidetä käsiä ristissä rinnalla, Korhonen jo ohjeistaa.
Laulun taustalla soi kitara ja Korhonenkin saa pianonsoittoon toisen käsiparin. Aika hurahtaa nopeasti ja niin tekevät myös kuorolaiset harjoituksen jälkeen. Osalla on kiire muihin harrastuksiin.
Kuva: Pena Potkonen.
KUOROPOLKU-TOIMINNAN ERITYISYYTENÄ voi pitää poikien suurta määrää. Heitä on joissain ryhmissä jopa enemmän kuin tyttöjä. Korhonen arvelee, että poikia vetää mukaan se, ettei toiminta ole vain paikallaan istumista ja laulamista. Tai ehkä seurakunnassa on jotain sellaista yhteisöllisyyttä ja lämpöä, jota ei löydy jalkapalloseurasta.
– Jossain vaiheessa kyllä ajattelin, että nuoret vähenevät, kun itselle tulee ikää lisää. Vaan eipä mitä: mitä enemmän harmaita hiuksia, sitä enemmän lapsia.
Korhosen mukaan viime keväästä tähän syksyyn jokaisella kerralla on ollut mukana uusi tyyppi tai kuoroon palaaja.
Esiintymisiä kuorolla on lähinnä kirkossa, ja ohjelmisto on pääasiassa hengellisiä. On lasten kauneimpia joululauluja ja konsertti ainakin kerran vuodessa. Pari kertaa kaudessa toteutetaan musiikkipainotteinen messu, jossa kuorolaiset kantavat vastuuta aina virsien alku- ja välisoittoja sekä liturgisia lauluosuuksia myöten. Ja tietenkin osallistutaan koulujumalanpalveluksiin.
– Hienoa on huomata, ettei kenellekään ole noloa tulla laulamaan tai soittamaan, päinvastoin.
Esiintymispyyntöjä tulee muualtakin. Jo parin viikkoa harjoitusten alkamisesta koko joukko esiintyy Sulasolin Pohjois-Karjalan piirin kuoropäivässä, jossa muistetaan P. J. Hannikaisen kuoleman 100-vuotispäivää. Siellä lauletaan Oravan pesä. Veteraanijuhlassa ohjelmistossa on muun muassa Jukka Kuoppamäen Sininen ja valkoinen.
– Nämä esitykset tulevat kyllä vähän liian nopeasti. Haluaisin aloittaa syksyn ilman paineita, leppoisasti leikkien.
Onneksi osa ohjelmistosta on ennestään tuttua.
KAVERIPORUKKA, JOKA laulaa, Henna Huurinainen, 18, kuvaa yhteishenkeä.
– Porukka pitää mukana. Ja tietysti musiikki, Sauli Saarelainen, 14, täydentää.
– Ja Tiko [Tiina Korhonen], Tiia Huurinainen, 15, jatkaa.
Kaikki kolme ovat tulleet mukaan toimintaan ekaluokkalaisina.
Yhteisöllisyyttä ja ryhmähenkeä vaalitaan yhteisillä tapahtumilla, muun muassa matkoilla – yleensä kohteisiin, joissa on hyvä huvipuisto, Korhonen paljastaa.
Mosaiikin junioreille järjestetään oma kirkkohyö, jossa monille on kova juttu leikkiä piilosta pimeässä kirkossa. Ja kerran vuodessa pidetään kaikkien yhteinen Ääniaalloilla-leiri. Tosin 120 osallistujan majoittaminen seurakunnan leirikeskukseen alkaa olla jo melko haasteellista.
Mosaiikissa ei leikitä, mutta leikitellään. Vilho Kinnunen on palannut kuoroon ja saa nimelleen oman äänenavauksen. Kuten myös toimittaja ja valokuvaaja. Sen jälkeen etsitään kuorolaista, jolla on ollut huono päivä.
– Lauletaanko se mollissa, joku ehdottaa.
Tässä ryhmässä siirrytään taas seuraavalle tasolle: laulusta tulee neliäänistä. Kaikkea tehdään tosissaan, mutta ei vakavissaan.
– Ymmärsikö basso laulaa? Kyllähän sieltä oikeitakin ääni kuului, Korhonen toteaa.
Seuraa naurunremakka, ei ahdistus.
Omiin lauluihin kuuluu muun muassa vironkielinen Taize-laulu. Moni kuorolainen oli mukana kesällä järjestetyllä Taize-retkellä.
Vasta Mosaiikkiin mukaan tullut Emma Albert, 16, myöntää, että ensimmäisellä kerralla tunnelma oli outo ja hämmentynyt. Oman paikan löytäminen vei aikansa. Nyt hän jo yhtyy sulavasti ylistyssanoihin Tikosta ja pohtii, millainen on tänä päivänä ”siisti esiintymisasu”.
– Olen minä tälle sydämeni antanut. Varmaan se näkyy puolin ja toisin, Tiina Korhonen toteaa.
Yksi Korhosen tavoitteista on luoda yhteys seurakuntaan. Monet nuoret ovatkin mukana myös muussa toiminnassa, kerhonhohjaajina ja isosina.
KORHONEN TOTEAA kuitenkin, ettei kyseessä ole Tiinan kuoro, vaan Pielisensuun seurakunnan kuoro. Lapsi- ja nuorisokuorotoiminnan täytyy olla koko seurakunnan tahtotila, ei yhden ihmisen näky.
– Meidän strategian seinättömän seurakunnan idea toteutuu minusta hyvin, kun kanttori jalkautuu alueen kaikkien koulujen musaluokkaan, mutta pitää kaiken seurakunnan toimintana.
Yksi Korhosen tavoitteista on luoda yhteys seurakuntaan. Monet nuoret ovatkin mukana myös muussa toiminnassa, kerhonhohjaajina ja isosina. Musiikki on siinä vahva liima.
– Kenenkään sisäistä maailmaa en käy mestaroimaan. Sisältö tulee lauluista, sitä ei tarvitse alleviivata. Sitä toivon, että kuorolaisille syntyisi yllätyksellinen, leikkisä, lämmin Jumala-kuva.
Että hengellisyys tulisi turvalliseksi ja luontevaksi osaksi elämään. Yhtä luontevaksi kuin ristinmerkin tekeminen jokaisen kuoroharjoituksen päätteeksi.
Kuoroharjoitukset päättyvät ja toimittaja ja valokuvaaja poistuvat paikalta. Nuoriso siirtyy vielä laulamaan seurakunnan työntekijän läksiäisiin – ja monet viettämään sen jälkeen iltaa nuorten huoneeseen iltapalan äärellä.
– Huomenna levätään, Tiina Korhonen myöntää.
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
[post_title] => Kanttorilla on positiivinen ongelma: lapsi- ja nuorisokuorolaisia on niin paljon, ettei urkuparvelle mahduta enää harjoittelemaan [post_excerpt] => Kirkkomusiikkiliiton vuoden musiikkiryhmäksi valitsema Pielisensuun seurakunnan kuoropolku kuljettaa lapsia ja nuoria musiikin parissa järjestelmällisesti kuorosta toiseen. [post_status] => publish [comment_status] => closed [ping_status] => closed [post_password] => [post_name] => kanttorilla-on-positiivinen-ongelma-lapsi-ja-nuorisokuorolaisia-on-niin-paljon-ettei-urkuparvelle-mahduta-enaa-harjoittelemaan [to_ping] => [pinged] => [post_modified] => 2024-09-11 09:32:46 [post_modified_gmt] => 2024-09-11 06:32:46 [post_content_filtered] => [post_parent] => 0 [guid] => https://www.kotimaa.fi/?p=99984 [menu_order] => 0 [post_type] => post [post_mime_type] => [comment_count] => 0 [filter] => raw ) [title_attribute] => Kanttorilla on positiivinen ongelma: lapsi- ja nuorisokuorolaisia on niin paljon, ettei urkuparvelle mahduta enää harjoittelemaan [title] => Kanttorilla on positiivinen ongelma: lapsi- ja nuorisokuorolaisia on niin paljon, ettei urkuparvelle mahduta enää harjoittelemaan [href] => https://staging.kotimaa.fi/kanttorilla-on-positiivinen-ongelma-lapsi-ja-nuorisokuorolaisia-on-niin-paljon-ettei-urkuparvelle-mahduta-enaa-harjoittelemaan/ [module_atts:td_module:private] => Array ( ) [review_source:protected] => author [td_review:protected] => Array ( ) [user_reviews_overall:protected] => 0 [is_review:protected] => [post_thumb_id:protected] => 100004 )
Kanttorilla on positiivinen ongelma: lapsi- ja nuorisokuorolaisia on niin paljon, ettei urkuparvelle mahduta enää harjoittelemaan
Miten näitä vaahtosammuttimia on näin paljon, kirkkoherra Pirjo Lyytinen päivittelee kiertäessään Kaskisten kirkon tiloja. Hän kantaa sammuttimet autonsa takakonttiin ja kastelee ohi mennessään kukka-amppelit kirkon ovella.
Lyytinen kiittää vapaaehtoista vapaaehtoistyön koordinaattoria Ulla Pihliä tarkkaavaisuudesta. Kirkkoa siivotessaan Pihl huomasi sammuttimien päivämäärien umpeutuneen.
Rovasti Lyytinen on pienen, kaksikielisen Kaskisten seurakunnan ainoa kokoaikainen työntekijä. Pappina, suntiona, kauhan varressa, hallintojohtajana ja toimistohommissa hän kokee pärjäävänsä.
– Hautojakin olen oppinut mittaamaan, mutta kiinteistöasioista saan välillä päänsärkyä. Käyn teknisissä tiloissa varmistamassa, ettei siellä pala punaisia hälytysvaloja, mutta ei teologin koulutus kovin hyvin ole pätevöittänyt koneiden vahtimiseen.
HENKILÖKOHTAISESTI TUTTUJA Lyytiselle ovat niin viidesläinen äkkikääntymys, körttiläisyys kuin Taizé-yhteisökin. Erilaisten ihmisten kanssa on siis helppo tulla toimeen.
– Korostan Jeesusta, mutta eettisissä kysymyksissä olen aika liberaali. Julistan arjen ilosanomaa.
Lähetyskahvilan porukka on kokoontunut seurakuntatalolle suunnittelemaan Kamhbodžassa työskentelevän nimikkolähetti Sara Latvuksen vierailua Kaskisiin. Pirjo von Essen lukee alkurukouksen, ja sitten kahvitellaan ja vaihdetaan kuulumiset.
– Tämä on turvallinen pienryhmä, jossa voi miettiä omaa uskoaan. Jos on siipi maassa, saa jutella. Seurakuntayhteys antaa toivoa. Ja Kaskinen on oikea paratiisisaari, jossa meri on lähellä ja käytöstavat kunniassa. Ainoa miinus on, että talvella on hirveän liukasta, von Essen sanoo.
Elisa Pietari painottaa, että seurakunnassa mukana ollakseen ei tarvitse olla erityisen uskovainen. Kaikki lähetyskahvilassakin ovat tavallisia ihmisiä iloineen ja suruineen.
Ingrid Nykänen on innokas yhteisvastuukerääjä. Lähetystyön hän sai sydämelleen jo lapsena, kun äiti oli aktiivinen pakanalähetyksessä.
Kirkkoherra Lyytinen kannustaa kaikkia koolle tulleita rukoilemaan sen puolesta, että seurakuntaan löytyisi hyvä seurakuntamestari. Paikka on auki ja työtä riittäisi.
Kirkkoonkuulumisprosentti on Kaskisissa pohjanmaalaisittain pieni. Toisaalta seurakuntavaaleissa äänestysprosentti oli maan huippua.
KASKINEN ON noin 1 200 asukkaan kaupunki länsirannikolla, Porin ja Vaasan puolivälissä. Se perustettiin vuonna 1785. Kalastuksella ja sahateollisuudella on ollut merkittävä asema paikkakunnan elinkeinoelämässä.
1970-luvulla Metsä-Botnia perusti Kaskisiin uudenaikaisen sellutehtaan, jolloin vanha kaupunki sai runsaasti uusia asukkaita. Nyt Kaskisiin piti tulla Suomen suurin kartonkitehdas, mutta suunnitelmat peruuntuivat viime hetkellä.
Ennen 1970-lukua saaren asukkaista noin puolet oli ruotsinkielisiä. Nyt heidän osuutensa on noin 30 prosenttia.
Kirkkoonkuulumisprosentti on Kaskisissa pohjanmaalaisittain pieni. Seurakunnassa on reilut 700 jäsentä, mikä on alle 60 prosenttia väkiluvusta. Toisaalta seurakuntavaaleissa äänestysprosentti oli maan huippua.
– Minulle on kerrottu, että tehtaan ja työväenhaatteen myötä syntyi kriittisyyttä seurakuntaa kohtaan. Lisäksi täällä on aiemmin vaikuttanut jyrkän konservatiivinen pappi, jonka hautajaispuheet loukkasivat joitain ihmisiä. He totesivat, että helvettiin pääsemme ilman kirkollisverojen maksamistakin, Pirjo Lyytinen kertoo.
Hän iloitsee, että nyt seurakunnan maine on hyvä ja monet kirkkoon kuulumattomatkin haluavat palvella seurakunnan vapaaehtoisina.
– Jututan aina seurakuntatalon päädyssä olevassa kahvilassa kokoontuvaa ukkojoukkoa, ja osa miehistä on liittynyt takaisin kirkkoon.
Kirkkoon kuulumattomia aktiivisia seurakunnan vapaaehtoisia ovat esimerkiksi Ritva Oksanen ja Kristiina Hirvi. Molemmat ovat toimineet oppaina kirkossa. Oksanen on inventoinut seurakunnan tauluja ja muuta esineistöä. Hirvi huolehtii tarvittaessa kirkkoherran kissoista ja haluaa auttaa aina kun voi.
Molemmat ovat eronneet nuorina kirkosta. Oksanen ei ymmärrä, miksi Jumala on luonut niin tuhoavan olennon kuin ihmisen. Hirvi luottaa tieteelliseen maailmankuvaan, ja häntäkin harmittaa ihmisten pahuus esimerkiksi eläimiä kohtaan.
Arja puhuu suomea ja Johnny ruotsia. Lyytiseltä sujuvat molemmat kielet.
KASKISTEN SEURAKUNNASSA ei ole joka vuosi häitä. Kasteitakin on vain noin viisi vuodessa. Tänään on ilon päivä. Pirjo Lyytinen pääsee käymään vihkikeskustelun.
Saavumme kauniin, vanhan puutalon pihaan. Omenapuu notkuu satoa. Arja Lehtonen, 62, ja Johnny Lindmark, 73, eivät ole tekemässä hätiköityä päätöstä. He tapasivat elokuussa 31 vuotta sitten. Talo on Lindmarkin lapsuudenkoti.
Arja puhuu suomea ja Johnny ruotsia. Lyytiseltä sujuvat molemmat kielet. Savolaislähtöinen Lyytinen työskenteli aikanaan yli seitsemän vuotta Ruotsissa. Keskusteluun ottaa aktiivisesti osaa myös kihlaparin pörröinen suomenlapinkoiran pentu Alpha.
Kun vihkikaava on käyty läpi ja naurettu paljon, Lyytinen vakavoituu.
– Toivon, että koette vihkihetkessä Jumalan läsnäoloa ja pyhyyttä. On iso asia luvata Jumalan ja ystävien edessä, että rakastaa toista aina kuolemaan asti.
Arja Lehtonen kehuu Kaskista rauhalliseksi ja luonnonläheiseksi paikaksi, jossa mieli lepää. Ihmisten pariin hakeutuva ja helposti lähestyttävä kirkkoherra saa hänkin vuolaat kiitokset.
Lehtonen on ollut perustamassa Kaskisiin lemmikkieläinyhdistystä, jonka jäsenillä on eläimiä ”koirista hevosiin ja kissoista hämähäkkeihin”. Kahden kissan emäntä rovasti Lyytinenkin on mukana yhdistystoiminnassa.
– Nyt meillä on etsinnässä uimapaikka koirille. Olemme myös järjestäneet näyttelyitä ja kilpailuja ja eläinten jouluhartauksia, Lehtonen kertoo.
Johnny Lindmark hehkuttaa myös Kaskisten taikaa. Työvuosinaan Ruotsissa hän tuli aina kesäksi Kaskisiin.
– Istuin verannalla, nautin vähän olutta ja rentouduin merta katsellen.
Viisainta on, kun ihminen kuolee työmaalle. Ja huumoria pitää joka paikas olla.
SEURAAVAKSI KIRKKOHERRA ajaa vaahtosammuttimet seurakunnan luottamushenkilön ja johtoryhmän jäsenen Jarmo Tarkan tarkastettavaksi. 74-vuotias yrittäjä ei ole malttanut jäädä eläkkeelle. Seurakunnalle hän tekee palveluksia ilmaiseksi ja lahjoittaa sille kokouspalkkiotkin.
– Viisainta on, kun ihminen kuolee työmaalle. Ja huumoria pitää joka paikas olla.
Tarkan mukaan Kaskisten seurakunnassa on kaikki hyvin, kun vain rahaa saataisiin. Kirkkohallitukselta apua on tullut mukavasti.
Kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Mirja Högstrand, 78, on syntyperäinen kaskislainen. Hän on ollut vuosikymmenet kaupungilla töissä ja hallitsee talousasiat.
– Aina olemme onnistuneet seurakunnassa kattamaan alijäämän kerjäämällä ja olemme saaneet vähillä rahoilla paljon aikaan. Meillä ei riidellä ja kokoukset ovat leppoisia.
Kirkkoherra Lyytinen kehuu luottamushenkilöitä ”älyttömän hyviksi”. Ryhmiä on kaksi: Elävän seurakunnan puolesta ja Kyrkan närä dig – Kirkko lähellä sinua. Molempiin kuuluu sekä konservatiiveja että liberaaleja.
Porukalla on saatu kappeli remontoitua, hankittu kirkkotekstiilejä ja uusi traktori sekä rakennettu iso grillikatos. Kesätiistain grilli-illat ovat koonneet mukavasti väkeä.
– Isoa työmäärää kestän, mutta henkistä painetta en. Siksikin ihanat luottamushenkilöt ovat niin kullanarvoisia, Lyytinen sanoo.
Kirkkovaltuuston varapuheenjohtajan Marjo Sjöblomin mies kuoli kuusi vuotta sitten. Seurakunnasta hän löysi uudessa elämäntilanteessa tekemistä ja rutiineja.
– Olen ollut esimerkiksi suntiona. Auttaminen tuottaa mielihyvää. Siivoamme myös porukalla seurakuntakeskusta ja käymme joulukäynneillä vanhusten ja yksinäisten luona.
Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Sirkka-Liisa Tolmunen puolestaan viihtyy keittiöhommissa. Kirkkoherran mukaan lähes kaikki luottamushenkilöt ovat aktiivisia seurakunnan vapaaehtoisia.
Isoa työmäärää kestän, mutta henkistä painetta en. Siksikin ihanat luottamushenkilöt ovat niin kullanarvoisia.
KOHTAAMME KADULLA turvapaikanhakijapariskunnan Karjalan tasavallasta. Muurari Sergei ja hoiva-avustajaksi opiskeleva Katja käyvät kirkossa lähes joka sunnuntai, koska siellä on ystäviä.
– Kiitän joka ilta Jumalaa, että saan asua täällä. Kaskisiin tullessa sydämessäni ei ollut rauhaa ja tuntui pahalta, mutta täällä sain heti rauhan. Täällä on paljon hyviä ihmisiä. Kaikki tervehtivät ja kysyvät, mitä kuuluu, Sergei kertoo suomeksi.
Katjaa kiehtoo myös meri ja paikkakunnan runsas kulttuuritarjonta. Hän tekee itsekin kuvataidetta.
Kaskisissa asuu myös Sri Lankasta tullut perhe ja useita ukrainalaisia. He osallistuvat ahkerasti seurakunnan toimintaan vaikka eivät ole luterilaisen kirkon jäseniä. Ukrainalainen Zoja lukee toisinaan jumalapalveluksessa evankeliumitekstin ukrainaksi. Hän työskentelee paikallisessa kalansavustamossa.
– Minulla on aika kansainvälinen seurakunta, Lyytinen hymyilee.
Seurakunnan toinen palkattu työntekijä Fanni Kukkonen tekee diakoniatyötä 60 prosenttisesti ja opiskelee työn ohessa sairaanhoitajaksi.
– Yllätyin, miten paljon mielenterveystyötä tehtävään kuuluu, ja siksi terveysalan opinnot tuntuvat tärkeiltä.
Kukkonen kohtaa työttömiä ja pitkäaikaissairaita ja pohtii asiakkaiden kanssa heidän elämäntilanteitaan sekä jakaa ruoka-apua. Lisäksi hän ideoi ja järjestää tapahtumia ja tempauksia yhdessä vapaaehtoisten kanssa ja sopii seurakunnan yhteistyökuvioista koulun kanssa.
– Minulta kaivataan ennen kaikkea lohtua ja läsnäoloa. Harvoin minulla on antaa valmiita vastauksia. Monille vapaaehtoistyö tuo iloa elämään.
Fannin bulgarialainen löytökoira Morgan on usein mukana niin nuorisotyössä kuin diakonisissa kohtaamisissakin.
– Se ei pure eikä puhu, vaan hymyilee ja kuuntelee. Vähän aikaa sitten se osallistui nuorten toiveesta kravatti kaulassa myös riparilaisten konfirmaatioon.
Parina viime kesänä seurakunnassa on ollut palkkatöissä hautausmaalla myös iranilainen arkkitehti Reza Haidermoradi. Kanttorin virka on sen sijaan täyttämättä.
KESÄN ILTAMUSIIKKIHETKET Kaskisten kirkossa ovat olleet suosittuja. Joka viikko paikalla on ollut 25–50 kuulijaa. Tänään hengellisiä lauluja laulaa Jorma Sepponen keikkakanttori Tommi Cappelin säestyksellä.
Cappel johtaa seurakunnan kirkkokuoroa ja ylistyslauluryhmää. Lisäksi hän tekee trubaduurikeikkaa ja työskentelee Kustannus Oy Palavan sydämen kustannuspäällikkönä.
– Seurakunnassa minulle on tärkeää ravitseva sanan opetus, uskovien yhteys ja matala kynnys, jossa musiikki auttaa. Musiikki-illoissa käy paljon ihmisiä, joita ei muuten kirkossa näe.
Meri kimmeltää vielä, kun ihmiset lähtevät kirkolta loppukesän iltaan.
– Minusta tuntuu, että sovin juuri tänne. Olen kokenut johdatusta, kirkkoherra Lyytinen huokaa.
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
[post_title] => Paratiisisaaren sitkeä seurakunta toimii ikääntyvien vapaaehtoisten ja yhden kokoaikaisen työntekijän varassa [post_excerpt] => Rovasti Pirjo Lyytinen on pienen, kaksikielisen Kaskisten seurakunnan ainoa kokoaikainen työntekijä. Pappina, suntiona, kauhan varressa, hallintojohtajana ja toimistohommissa hän kokee pärjäävänsä, mutta kiinteistöasiat aiheuttavat välillä päänsärkyä. [post_status] => publish [comment_status] => closed [ping_status] => closed [post_password] => [post_name] => paratiisisaaren-sitkea-seurakunta-toimii-ikaantyvien-vapaaehtoisten-ja-yhden-kokoaikaisen-tyontekijan-varassa [to_ping] => [pinged] => [post_modified] => 2024-09-04 12:52:08 [post_modified_gmt] => 2024-09-04 09:52:08 [post_content_filtered] => [post_parent] => 0 [guid] => https://www.kotimaa.fi/?p=99381 [menu_order] => 0 [post_type] => post [post_mime_type] => [comment_count] => 0 [filter] => raw ) [title_attribute] => Paratiisisaaren sitkeä seurakunta toimii ikääntyvien vapaaehtoisten ja yhden kokoaikaisen työntekijän varassa [title] => Paratiisisaaren sitkeä seurakunta toimii ikääntyvien vapaaehtoisten ja yhden kokoaikaisen työntekijän varassa [href] => https://staging.kotimaa.fi/paratiisisaaren-sitkea-seurakunta-toimii-ikaantyvien-vapaaehtoisten-ja-yhden-kokoaikaisen-tyontekijan-varassa/ [module_atts:td_module:private] => Array ( ) [review_source:protected] => author [td_review:protected] => Array ( ) [user_reviews_overall:protected] => 0 [is_review:protected] => [post_thumb_id:protected] => 99388 )
Paratiisisaaren sitkeä seurakunta toimii ikääntyvien vapaaehtoisten ja yhden kokoaikaisen työntekijän varassa
Ruotsin kirkon kunnianhimoisena tavoitteena on toiminnan saaminen hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä. Se on patistanut seurakunnat energiatehokkuuteen ja luopumaan fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Näin Ruotsin evankelisluterilainen kirkko haluaa olla esimerkillinen ja uskottava toimija ilmasto-ongelman ratkaisemisessa.
Paikallisissa seurakunnissa asiat etenevät kuitenkin kovin eri tahtiin. Epäilevät päättäjät ja tiukkeneva taloudellinen tilanne on jarruttanut ratkaisevien askelten ottamisessa.
Hallandissa Ruotsin länsirannikolla noin 60 kilometriä Göteborgista etelään sijaitseva 3 800 jäsenen Värö-Stråvallan seurakunta on edelläkävijä. Siellä ensimmäinen aurinkopaneeli asennettiin kirkon katolle jo vuonna 2008.
– Kun aloitin työt tämän seurakunnan kiinteistövastaavana vuonna 1997, sähkönkulutus oli noin 300 000 kilowattituntia vuodessa. Tällä hetkellä kulutus on vain puolet siitä, mutta tuotamme omilla aurinkopaneeleilla yli 225 000 kilowattituntia vuodessa, kiinteistöpäällikkö Anders Karlsson kertoo.
Ylijäämää oli siis 75 000 kWh vuodessa. Seurakunnan sähköautot, akkutrimmerit ja pensasleikkurit ladataan aurinkopaneelien tuottamalla sähköllä. Kirkkovieraatkin voivat ladata sähköautonsa jumalanpalveluksen aikana. Säästö seurakunnalle on noin 34 000 euroa vuodessa entiseen verrattuna.
Alkuun päättäjät epäröivät
MATKA ENERGIAOMAVARAISUUTEEN ei kuitenkaan ole ollut aivan mutkaton.
Viikkoja aikaisemmin sovittu haastattelu ja kuvaus jännittää, koska sää on epävakainen ja matkalla länsirannikolle sataa kaatamalla. Vaikka aurinkopaneelit tuottavat jonkin verran energiaa pilviselläkin säällä, sadekuvat eivät kelpaisi. Puolen päivän jälkeen sade kuitenkin hellittää ja kaivattu aurinko pilkistää pilvien lomasta.
Seurakuntakeskuksen aulassa sijaitsevalta näytöltä voi seurata, että sähköntuotanto on jälleen noussut kesäisiin lukemiin. Helpottunut Anders Karlsson ihailee pilvimuodostelmia esitellessään seurakuntakeskuksen vieressä sijaitsevaa aurinkovoimalaa.
Seurakunnalla on kolme kirkkorakennusta, kaksi hautausmaata ja kaikkiaan 13 kiinteistöä. Se on melko tavallinen seurakunta 5 600 asukkaan kunnassa Göteborgin hiippakunnassa. Värö-Stråvallan asukkaat ovat kuitenkin 68 prosentin jäsenosuudellaan kirkollisesti melko aktiivista väkeä.
Kuva: Kaj Aalto
Energiankäytön optimointi eli säästöt sekä aurinkopaneelien rakentaminen aloitettiin vuonna 1972 vihityn Buan kirkon jyrkältä katolta vuonna 2008. Hyvien kokemusten myötä paneeleja päätettiin sijoittaa kaikkien sopivien kiinteistöjen katoille. Näin seurakunnan hiilijalanjälki pieneni pienenemistään.
Kun vielä suurimman kirkon etelänpuoleiselle katolle saataisiin paneelit, oltaisiin pitkällä. Siihen lääninhallitus ei kuitenkaan antanut rakennuslupaa.
Värön vuonna 1855 rakennetun pääkirkon kuparikattoon ei saanut asentaa mitään uutta, joten oli mietittävä muita vaihtoehtoja. Sitten joku ymmärsi kysyä, onko kirkolla omaa maata. Olihan sitä – ainakin hehtaari aivan seurakuntakeskuksen vieressä – oivallinen paikka aurinkovoimalaitokselle.
– Alkuun päättäjät epäröivät. Kun nähtiin laskelmat, joiden mukaan investoinnit maksaisivat itsensä 8–10 vuodessa, nähtiin hankkeen taloudelliset hyödyt, kiinteistöpäällikkö Karlsson kertoo.
Tuohon aikaan sähkö oli halpaa. Sitten energian hinnannousu on parantanut oman tuotannon kannattavuutta entisestään. Viime aikojen kovilla tariffeilla aurinkokennot ja akut maksavat itsensä 4–6 vuodessa.
Pieni seurakunta voi tehdä suuria ympäristötekoja
KIRKKOVALTUUSTOSSA OLI Karlssonin mukaan vuoden 2015 aikoihin vaikutusvaltainen yritysjohtaja, joka ei ensin lämmennyt seurakunnan aurinkovoimalle. Hän oli kriittinen ja ratkaisevaa kokousta siirrettiin. Kun vakuuttavat laskelmat kannattavuudesta oli saatu, asia oli selvä.
– Nyt annetaan palaa, hän sanoi. Päätettiin nopealla aikataululla investoinneista. Minun piti jopa vähän toppuutella, kun into oli niin kova, Karlsson sanoo.
Sittemmin seurakuntalaiset ovat panostaneet aurinkovoimaan myös omissa taloissaan.
Värö-Stråvallan seurakunta on sähköntuotannossa omavarainen ja ensimmäinen Ruotsin kirkon täysin hiilineutraali seurakunta.
– Ei sitä näitä juttuja kehitellessä ajatellut, että tästä vielä saataisiin sulka hattuun. Se nyt vaan oli niin mielenkiintoista, kun sai kehittää toimintaa, Karlsson kuittaa.
Ajoituskin oli täydellinen, kun sähkön hinta nousi pilviin 2022. Silloin omat aurinkopaneelit tuottivat sähköä täysillä, kun muualla kärvisteltiin kovien sähkölaskujen kanssa.
Värö-Stråvallan seurakunta on osoittanut, että suhteellisen pieni seurakunta voi tehdä suuria ympäristötekoja.
– Olemme näyttäneet, että jos me pystymme tähän, niin kuka tahansa pystyy, Anders Karlsson kertoo opintomatkailijoille, jotka tulevat katsomaan miten saavutetaan hiilineutraali ja fossiiliton kirkko.
VÄRÖ-STRÅVALLAN seurakunnassa alkuvuodesta työnsä aloittanut kirkkoherra Ola Bojestig on syystä ylpeä seurakuntansa saavutuksista ympäristöasioissa.
– Kun seurakunta on edelläkävijä, se on hyvä viesti ympäröivään yhteiskuntaan ja seurakunnan ylpeydenaihe. Omaan talooni olen myös asennuttanut niin paljon aurinkopaneeleja kuin mahdollista.
Hän ajaa sähköautolla ja lataa akut kotinsa aurinkokennoista.
Seurakunnan viimeisin investointi on sähköä varastoiva akkujärjestelmä, joka maksoi kaksi miljoonaa kruunua (noin 171 000 euroa) kaivuutöineen ja kaapelointeineen. Se on kytketty sähköverkkoon, jolloin virtaa voidaan myydä ulos tasoittamaan kulutushuippujen tuomia haasteita sähkömarkkinoilla.
– Akkujärjestelmä maksaa itsensä neljässä vuodessa, Karlsson esittelee.
Hautausmaiden hoidossa käytetään yhä myös dieselkäyttöisiä koneita. Niissä palaa biodiesel, joka on 90-prosenttisesti uusiutuvaa polttoainetta. Näin on tehty jo neljä vuotta.
Värön kirkkomaalla on huoltorakennus, jossa säilytetään akkutrimmerit ja pensasleikkurit. Ne hankittiin kolme vuotta sitten, kun saatavilla oli riittävän tehokkaita sähkökäyttöisiä laitteita. Akut riittävät kahden tunnin käyttöön yhdellä latauksella.
– Onhan se mahtavaa, kun saadaan ladata kaikki työkalut ja autot sataprosenttisesti omalla aurinkoenergialla, Karlsson sanoo.
Teknisiä haasteita pelkääville Karlsson sanoo, että energia-alan asiantuntijat kyllä auttavat hankkeissa. Yhteistoimin voidaan päästä parhaaseen tulokseen.
[post_title] => Pieni seurakunta voi tehdä suuria ympäristötekoja – Värö-Stråvallan seurakunnan oma aurinkovoimala tuottaa sähköä muillekin [post_excerpt] => Ruotsin kirkon kunnianhimoisena tavoitteena on toiminnan saaminen hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä. Se on patistanut seurakunnat energiatehokkuuteen ja luopumaan fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Näin Ruotsin evankelisluterilainen kirkko haluaa olla esimerkillinen ja uskottava toimija ilmasto-ongelman ratkaisemisessa. [post_status] => publish [comment_status] => closed [ping_status] => closed [post_password] => [post_name] => pieni-seurakunta-voi-tehda-suuria-ymparistotekoja-varo-stravallan-seurakunnan-oma-aurinkovoimala-tuottaa-sahkoa-muillekin [to_ping] => [pinged] => [post_modified] => 2024-09-10 08:44:12 [post_modified_gmt] => 2024-09-10 05:44:12 [post_content_filtered] => [post_parent] => 0 [guid] => https://www.kotimaa.fi/?p=98897 [menu_order] => 0 [post_type] => post [post_mime_type] => [comment_count] => 0 [filter] => raw ) [title_attribute] => Pieni seurakunta voi tehdä suuria ympäristötekoja – Värö-Stråvallan seurakunnan oma aurinkovoimala tuottaa sähköä muillekin [title] => Pieni seurakunta voi tehdä suuria ympäristötekoja – Värö-Stråvallan seurakunnan oma aurinkovoimala tuottaa sähköä muillekin [href] => https://staging.kotimaa.fi/pieni-seurakunta-voi-tehda-suuria-ymparistotekoja-varo-stravallan-seurakunnan-oma-aurinkovoimala-tuottaa-sahkoa-muillekin/ [module_atts:td_module:private] => Array ( ) [review_source:protected] => author [td_review:protected] => Array ( ) [user_reviews_overall:protected] => 0 [is_review:protected] => [post_thumb_id:protected] => 98899 )
Pieni seurakunta voi tehdä suuria ympäristötekoja – Värö-Stråvallan seurakunnan oma aurinkovoimala tuottaa sähköä muillekin
Suomalaista gospelia juhlinut Glow-festivaali valtasi Nokia Arenan 24.8. Kotimaa seurasi gospelin ystävien juhlapäivää.
Nimeksi tulee Glow. Englanninkielinen sana merkitsee suomeksi hehkua ja loistetta. Roihut palavat loppuun nopeasti, mutta hehku säilyy ja kytee kauemmin.
Näin tapahtuman nimen keksijä Tommi Kalenius on hahmottanut gospelin tilan alusta asti. Niin hän ajattelee yhä.
– Suomi-gospel ei ole näkyvästi pinnalla, mutta sen hiljainen hehku vaikuttaa monen suomalaisen elämän avainhetkissä. Laulut soivat kaste- ja rippijuhlissa, häissä ja hautajaisissa. Gospel kuuluu kulttuuri-identiteettiimme.
Jo pidemmän aikaa Kalenius oli kuullut keikoillaan kyselyitä, koska Suomeen saadaan isompi gospel-tapahtuma.
Lopulta aika koitti. Puolitoista vuotta sitten Kalenius, kristillisen Kristalli-ohjelmatoimiston toimitusjohtaja Johanna Vauto ja Kirkkopalveluiden kehityspäällikkö Jari Kupiainen tapasivat Tampereen pormestarin Kalervo Kummolan. Kummola rohkaisi heitä rakentamaan tapahtuman Nokia-areenalle.
LOPULTA PITKÄ suunnittelu, haaveilu ja työ tulee päätökseen. Glow valloittaa Nokia Arenan. Valtava määrä esiintyjiä, konsertteja, Suomen historian ensimmäinen Gospel Awards ja tuhatpäin gospelin ystäviä.
Kun areenan aulaan tulvivaa väkeä tarkkailee, ei mikään ihmisryhmä erityisemmin ylikorostu. Joukko vaikuttaa melko keski-ikäiseltä ja -luokkaiselta, mutta siellä täällä näkyy nuoria ja lapsiakin. Myös keski-iän ohittanutta väkeä on runsaasti.
Yleisön perusteella ei voisi mitenkään erityisesti havaita, että kyseessä on juuri gospel-tapahtuma. Muutamia Pro Fiden Jeesus on Herra -paitoja näkyy, ja tietysti illan viimeisenä esiintyjänä kuultavan Petran fanipaitoja ja huppareita voi bongailla tasaiseen. Iltapäivällä silmiinpistävin ero maallisen musiikin tapahtumiin lienee se, että anniskeluravintoloihin ei juurikaan kerry jonoa. Pöydissä istuvien laseistakin tuntuu löytyvän pääsääntöisesti vettä.
Väkeä kuitenkin on, ja hyvin onkin. Perjantaihin mennessä lippuja oli myyty jo yli 8500. Siitä iloitsee tuottaja Johanna Vauto:
– Näin suurta väkimäärää ja tapahtumaa emme osanneet toivoa. Tämä on suomalaiselle gospelille upea saavutus.
Vautosta konserttiyleisön vahvimmin yhdistävä tekijä on rakkaus gospeliin.
– Toivon, että yleisössä on silti myös monia sellaisia, jotka eivät kuulu gospelin peruskuuntelijoihin.
Tärkeä tavoite oli toteuttaa läpileikkaus suomi-gospelin kentästä.
– Ja sen ovat nyt huippuammattilaiset mahdollistaneet. Jepa Lambert kuoroineen, Lasse Sakara bändeineen ja koko muu sitoutunut porukka, joka tekee tätä isolla sydämellä, Vauto sanoo.
VAIKKA ARTISTIEN ja järjestäjien toiveissa on ollut tavoittaa uutta yleisöä, Kotimaan pistohaastattelujen pohjalta syntyy vahva vaikutelma siitä, että suurin ihmisiä liikkeellepannut voima on nostalgia. Myös konserttien vahvimmat hetket liittyvät nostalgiaan. Musiikki avaa näkymän kaukaisiin isosvuosiin, menneiden vuosikymmenten tapahtumiin ja elämän merkkihetkiin. Nostalgia rakentaa sillan oman hengellisen matkan tienviittojen luo. Eikä siinä ole mitään vikaa.
Vaikutelma nostalgiajuhlasta korostuu Nokia Arenan toisen kerroksen nuotiopaikalla, missä punaiset Nuoren seurakunnan veisukirjat kulkevat kädestä käteen, kitara soi tanakasti ja bongorumpu paukkaa. Hämyisää huonetta valaisee tekonuotio, ja innokkaimmat laulavat rallin toisensa jälkeen. ”Eee-vaan-kee-liumi, klap klap klap klap”, kajahtaa ilmoille. Rippikoulun iltanuotiosimulaattori on liikuttava niin keksintönä kuin toteutukseltaankin.
Nuotiota ympäröivillä myyntipöydillä esillä olevat tahot ovat poikkeuksellisen kirjava kattaus eri herätysliikkeitä, kustantamoja ja järjestöjä. Harvassa kristillisessä tapahtumassa ovat näin vahvasti edustettuina eri liikkeet ja vapaat suunnat rinta rinnan.
Ennen ensimmäistä konserttia kotimaisten gospel-artistien tiedotustilaisuudessa tunnelma on odottava. Jaakko Löytty myöntää heti alussa, että on jännittänyt ”ihan pirusti”. Vaikka nostalgiavetoisuus varmasti tunnistetaan artistienkin kesken, Lasse Heikkilä painottaa että ”tämä kulttuuri elää ja voi hyvin”. Petri Laaksonen muistuttaa, että illan annissa on sellainen kantava teema ettei tämä ole pelkkää viihdettä.
– Näissä lauluissa on sellaista syvyyttä, että se kantaa kuulijaa erityisellä tavalla.
Marttaliiton toiminnanjohtajan Marianne Heikkilän kysyessä artisteilta, kuinka paljon gospelin pitää ottaa kantaa, vastaa ensimmäisenä popkanteletar Ida Elina: artisti laulaa aiheista, jotka ovat hänelle itselleen tärkeitä.
– Ja varmaan Jaakko (Löytty) tekee seuraavaksi raakku-biisin, Ida Elina sanoo viitaten tuhansien raakkujen kuolemaan johtaneeseen tapaukseen.
– Mä oon tehnyt jo, Löytty vastaa toimittajakunnan naurahdellessa.
Meidän on laulettava myös tätä elämää ja näitä ihmisiä varten
Heikkilää kiinnostaa, mikä on suomi-gospelin viesti uskonnosta kiinnostuneille nuorille, erityisesti nuorille miehille. Löytyn mukaan ”nuoret miehet on fiksuja.”
– Ne haluaa elämässään jotain tukevaa. Tukevuus löytyy kirkon ja uskonnon suunnasta. Kunhan ei vaan harhaudu hörhöjuttuihin. Tavallinen kansankirkko on hyvä, Löytty painottaa.
Petri Laaksonen jatkaa pohdintaa.
– Olen huolissani, jos yhtäläisyysmerkit laitetaan kristinuskon ja konservatiivisuuden välille. Toivon, että ihmiset näkisivät tämän avaran maailman kokonaisena. Uskonnollisuus ei saa tarkoittaa samaa kuin ahdasmielisyys.
Bass´n Helen -yhtyeen nokkamiehen Harri Heleniuksen mielestä kännyköiden ja informaatiotulvan aikakaudella gospel voi olla tarjoamassa selkeää sanomaa paikkaansa etsiville nuorille. Artistit vaikuttavat tästä yksimielisiltä.
Mitä hyvä gospel sitten on? Miten genre on muuttunut? Painopisteenmuutos on selkeä, ainakin Jaakko Löytyn mielestä.
– Yhteiskunnalliset sävyt ovat vähentyneet, ja yksilöhurskautta on tullut enemmän. Se ei ole hyvä asia.
Samoilla linjoilla on jälleen Laaksonen, jonka mukaan lauluja ei tule tehdä vain taivastoivosta.
– Toki se on tärkeää, mutta meidän on laulettava myös tätä elämää ja näitä ihmisiä varten.
Heleniuksen mielestä gospelin painopisteen muutos liittyy siihen, mistä päin kristillisyyden kirjoa tekijät tulevat.
– Herätysliikkeiden orkesterit vetää kielenkäyttönsä hirveen henkilökohtaiselle tasolle.
Pekka Simojoki summaa ihanteen siitä, millainen on hyvä gospel-laulu.
– Taivaan tuoksua ja mullan makua sekä pikkusen sydänverta omasta elämästä.
PÄIVÄN ENSIMMÄISESSÄ konsertissa kuullaan nuorempia tekijöitä. Lavalle nousevat HB, Eve & Ossi, Immanuel sekä Maksetut viulut. Löytyn havaintoa yhteiskunnallisten teemojen uupumisesta ei voi olla havaitsematta, vaikka musiikillinen kirjo onkin monipuolista aina räpistä laulelmalliseen poppiin. Yleisö osoittaa suosiota runsain aplodein, mutta todella vangitseviin ja monimerkityksisiin hetkiin päästään vasta seuraavassa ”Legends”-osiossa.
Puolentoista tunnin aikana lavalle nousevat Jaakko Löytty, Outi & Lee, Gospel Power, Pro Fide, Pekka Simojoki, Petri Laaksonen, Jukka Leppilampi, Ida Elina, Jippu ja Tommi Kalenius. Tunnelma on sähköinen ja liikuttunut.
Moni laulu on muuttunut jo kansalliseksi omaisuudeksi, ja kun Nokia Arena täyttyy Sateenkaariunten sävelistä, liikutaan jossain hengellisen nostalgian, rippikoulumuistojen ja kollektiivisen muistin syväkerroksissa. Kännyköiden valot vilkkuvat, ihmiset antautuvat yhteislauluun, ja jopa artistit vaikuttavat häkeltyneiltä ja liikuttuneilta.
Tuhansien keikkojen tekijät ansaitsevat tällaisen juhlan
YKSI PÄIVÄN odotetuista hetkistä koetaan Gospel Awardsin merkeissä. Miksi täällä Hämeen sydämessä osiot on otsikoitu englanniksi. Toisaalta lähes koko genreä, varsinkin nuoremman polven tekijöitä, tuntuu värittävän amerikkalainen estetiikka ja uskonselitys. Millaistakohan olisi anglo-amerikkalaisen tradition ja teologian painolastista vapaa suomalainen korpi-gospel? Onhan sitä täälläkin, mutta varsinaista valtavirtaa se ei edusta.
Uutisankkuri Keijo Leppäsen juontamassa gaalassa jaettiin lopulta viisi palkintoa, joista peräti kolme päätyi koristamaan nuoremman polven hyllyjä. Ossi Mäki-Reini oli pokkaamassa tunnustuksista peräti kahta.
Aidosti liikuttava hetki oli Tarvo Laaksolle myönnetyn elämäntyöpalkinnon jakaminen. Viime vuonna kuolleen rokkipapin poika, muusikkopastori Severi Laakso haki isänsä palkinnon ja esitti Krusifiksin juurella -kappaleesta vahvan sovituksen. Terveiset lähtivät taivaaseen.
– Suunnittelimme Kristallin kokoaman johtoryhmän kanssa Glown eräänlaiseksi kiitosjuhlaksi suomalaisen gospelin pioneereille, Tommi Kalenius kertoo.
Nyt on aika kiittää, sillä genren luojat ovat yhä keskellämme.
– Nämä tuhansien keikkojen tekijät ansaitsevat tällaisen juhlan.
Musiikillisen vastuuhenkilön Lasse Sakaran mukaan artistit ovat yhä ajankohtaisia, nostalgisesta latauksesta huolimatta.
– Näillä taiteilijoilla on vahva itseymmärrys ja käsitys siitä, keitä he ovat ja mitä he tekevät.
Kuka piirtää gospelin rajat?
VAIKKA SAKARA kuvailee päivää runsaudensarveksi ja suurin osa yleisöstä suitsuttaa suosikkejaan, ihmettelevät jotkut eräiden puuttumista sekä rajanvetoa gospelin ja ei-gospelin välille.
Sisääntuloaulassa ihmisiä viihdyttävä pitkän linjan musiikintekijä Jouko Mäki-Lohiluoma sanoo suoraan olevansa pahoillaan siitä, että esimerkiksi Teppo Nuorvaa ei kutsuttu.
– Mainostettiin, että suomi-gospelin tärkeimmät biisit. Teppoa ei silti näy, vaikka Tepollahan on se tärkein, Tuu mun vaimoksein.
Mäki-Lohiluoma alleviivaa laulun olevan rippikoulujen kestohitti ja lähes kuusi miljoonaa kertaa striimattu klassikko.
– Se on suomi-gospelin tärkein laulu, joka kuvailee suomalaisen kristillisyyden valtavirran. Ihminen voi unelmoida onnesta, joka toteutuu, kun on ahkera, rakastaa ja luottaa Jumalaan. Se on kansan syvien rivien kristillisyyden sanoitus.
Muita pistohaastatteluissa kaivattuja nimiä olivat muun muassa Pekka Ruuska, Mikko Kuustonen, Heikki Hela ja Heikki Silvennoinen sekä J. Jyrä. Joku pohtii, kuka piirtää gospelin rajat? Missä on Ruudolf, Joel Hallikainen, entä Joose Keskitalo?
Se, mikä on ollut sirpaloituneena, tulee nyt näkyväksi
ILTAA KOHDEN ääneen pääsee pikkuhiljaa myös ”marginaalin marginaali”, kuten Harri Helenius kristillistä raskasta rokkia luonnehtii. Bass`n Helen, Tera ja The Road tarjoavat liikuttavan elämyksen erityisesti 1970- ja 1980-luvuilla syntyneille. Tera-yhtyeen Petri Lassila on iloinen.
– Se, mikä on ollut sirpaloituneena, tulee nyt näkyväksi. Hieno homma kerta kaikkiaan.
Myös fanikulttuuria nähdään, kun Petran pöydän eteen kerääntyy väkeä jonoksi asti. Nimmareita haetaan paitoihin ja levyihin. Ameriikan gospel-tähdet ovat valloittaneet Mansen.
Ensi vuonna tapahtuma aiotaan järjestäjien mukaan järjestää uudestaan. Se tuntuu olevan myös yleisössä monen toivomus. Kun elokuinen ilta Tampereella pimenee ja ihmisten intoa katsoo, ei ajatus vaikuta lainkaan mahdottomalta.
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
[post_title] => Taivaan tuoksua, mullan makua ja pikkusen sydänverta – Kotimaa vieraili Glow-festivaaleilla [post_excerpt] => "Suomi-gospel ei ole näkyvästi pinnalla, mutta sen hiljainen hehku vaikuttaa monen suomalaisen elämän avainhetkissä. Laulut soivat kaste- ja rippijuhlissa, häissä ja hautajaisissa. Gospel kuuluu kulttuuri-identiteettiimme." [post_status] => publish [comment_status] => closed [ping_status] => closed [post_password] => [post_name] => taivaan-tuoksua-mullan-makua-ja-pikkusen-sydanverta-kotimaa-vieraili-glow-festivaaleilla [to_ping] => [pinged] => [post_modified] => 2024-08-27 13:39:39 [post_modified_gmt] => 2024-08-27 10:39:39 [post_content_filtered] => [post_parent] => 0 [guid] => https://www.kotimaa.fi/?p=98192 [menu_order] => 0 [post_type] => post [post_mime_type] => [comment_count] => 0 [filter] => raw ) [title_attribute] => Taivaan tuoksua, mullan makua ja pikkusen sydänverta – Kotimaa vieraili Glow-festivaaleilla [title] => Taivaan tuoksua, mullan makua ja pikkusen sydänverta – Kotimaa vieraili Glow-festivaaleilla [href] => https://staging.kotimaa.fi/taivaan-tuoksua-mullan-makua-ja-pikkusen-sydanverta-kotimaa-vieraili-glow-festivaaleilla/ [module_atts:td_module:private] => Array ( ) [review_source:protected] => author [td_review:protected] => Array ( ) [user_reviews_overall:protected] => 0 [is_review:protected] => [post_thumb_id:protected] => 98205 )
Taivaan tuoksua, mullan makua ja pikkusen sydänverta – Kotimaa vieraili Glow-festivaaleilla
Kolme naista kokoontuu Hermannin Viinitornin parkkipaikalla Ilomantsissa lähteäkseen kohti Pappilan riihtä. Kirkkovaltuuston puheenjohtaja, kirkkoneuvoston jäsen Arja Hassinen, kirkkovaltuuston ja -neuvoston jäsen Päivi Kettunen sekä diakoniajohtokunnan jäsen Annaliisa Jeskanen johdattavat Pogostan kulttuuripolkua pitkin kohteeseen.
Seurakunnan vapaaehtoiset kunnostivat viime kesänä riihen sisältä. Kantamuksemme, vesi- ja mehukanisterit sekä luonnonkukat maitotonkassa pitävät huolen rauhallisesta etenemisestä. Sana pogosta tulee Ilomantsissa vastaan useassa kohtaa. Se on karjalan kieltä ja tarkoittaa kylää tai pitäjää.
Vastaniitetty heinä tuoksuu. Pappilanvaaran laen avoimelta peltoalueelta avautuu laaja näkymä Ilomantsinjärvelle, jonka rannalla siintävät ortodoksinen pyhän Elian kirkko ja Sadan enkelin kirkkona tunnettu Ilomantsin luterilainen kirkko. Ilomantsi on Suomen ortodoksisin ja itäisin kunta. Pappilanvaara on ollut aikoinaan kylän keskus.
– Viime kesänä oli Pappilan riihen avajaiset. Siellä oli paljon ihmisiä, he pitivät riihestä ja maisemista. Mietimme aikuistyöryhmässä, miten voisimme hyödyntää rakennusta. Tämän kesän riihi-illat ovat syntyneet spontaanisti, Päivi Kettunen kertoo.
Vuosina 2020–2023 Ilomantsin evankelis-luterilainen seurakunta korjasi kunnostamishankkeessaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaan, 1800-luvun loppupuolella rakennetun, suojellun riihen.
Vapaaehtoiset korjausmaalasivat penkit ja kiinnittävät ne lattiaan sekä tekivät alttarin, nyt jo eläkkeelle jääneen seurakuntapastori Anne Kilposen johdolla. Mukana oli myös ortodoksisen seurakunnan jäseniä. Kirkon asehuoneen penkkien oli määrä joutua hautausmaan varastoon, mutta ne päätyivätkin riiheen. Maton he saivat ortodoksisesta kirkosta.
– Riihiprojekti oli aikuistyöryhmän yhteinen ponnistus, Annaliisa Jeskanen kiteyttää.
Päästyämme perille Hassinen, Jeskanen ja Kettunen sommittelevat kukkia riihen eteen ja alttarille sekä asettavat juomakanistereita paikoilleen.
ILOMANTSIN SEURAKUNNASSA on vajaat 3 000 jäsentä. Vapaaehtoisia on satakunta, aktiivisimpia pari-kolmekymmentä. Paikkakunnalla syntyneet, vanhat koulukaverukset Päivi Kettunen ja Annaliisa Jeskanen viettivät aikoinaan kaksi viikkoa rippikoululeirillä tänä vuonna 70-vuotisjuhlaansa viettävän Kivilahden rajaseutukirkon ympäristössä. Viime kesänä kaksikko teki nostalgiamatkan sinne.
Jeskasen lapsuudenkodissa perhe kuunteli jumalanpalveluksia radiosta, kirkossa he kävivät satunnaisesti. Jeskasen mies ja perheen neljä lasta ovat ortodokseja.
– Lapset kysyivät aikoinaan, mennäänkö äidin vai isän kirkkoon.
Jeskanen on ollut diakonian johtoryhmän lisäksi ehtoollisavustajana ja tekstinlukijana, aikuistyöryhmässä ja Majataloilloissa auttamassa. Lisäksi hän on neulonut kastesukkia ja ommellut kastepussukoita, pari kolehtihaavia ja kangassuojan hautausmaalle peittämään multalavaa. Kettusen kanssa he ompelivat yhdessä istuinpehmikkeitä kirkkoon.
– Vapaaehtoisuus on elämäntapa. Tein työurani sairaanhoitajana, ja teimme talkoolaisena ensiapupäivystyksiä. Sitten löytyi tällainen uusi juttu. Työkaveri houkutteli minua tekstinlukijaksi messuun, Jeskanen sanoo.
PÄIVI KETTUSEN äiti piti pyhäkoulua niin luterilaisissa kuin ortodoksisissa kodeissa Ilomantsissa. Pyhäkoulun lisäksi Kettunen kävi ekumeenisessa Sinapinsiemen-kerhossa. Äidin mukana hän meni myös kirkkoon ja osallistui myöhemmin seurakuntanuorten toimintaan.
– Opin korvakuulolta ison määrän virsiä, opettajana työuransa tehnyt Kettunen kertoo.
Kettunen itsekin piti pyhäkoulua omien lasten ollessa pieniä. Aikaa vapautui seurakunnan vapaaehtoistoimintaan lasten kasvettua aikuisiksi. Kettunen on tekstinlukijana ja vapaaehtoisena lähetyksen tapulikahviossa sekä laulaa Sadan enkelin kirkon kuorossa.
Kettunen ja Jeskanen olivat mukana tekemässä kastepilveä kirkkoon. He maalasivat pilveen ripustettavia enkeleitä, joihin kastetun nimi tulee. Kastepuun sijaan Ilomantsin seurakunta päätyi kastepilveen, jonka teknisestä toteutuksesta vastasi yrittäjä Jarkko Surakka. Paikallinen Laura Pesonen maalasi kastepilven.
JUANKOSKELTA ILOMANTSIIN aikoinaan muuttanut Arja Hassinen lähti yli kymmenen vuotta sitten Majataloiltoihin osallistumalla ensin leipomistalkoisiin. Sen jälkeen hän on ollut vetäjänä, ruokavastaavana ja etsinyt mukaan uusia vapaaehtoisia. Sitä ennen hän ei ollut juurikaan osallistunut kirkon toimintaan.
Hassinen on ollut myös tekstinlukijana, keräämässä kolehtia sekä tapulikahviossa ja leiponut tarvittaessa. Hän kuuluu Marttoihin, ja järjestö vastasikin heinäkuun riihi-illasta.
– Kun on lupautunut, sitä tulee lähdettyä. Pitää olla pää kainalossa, ellen lähde, kertoo Hassinen.
Hän on myös Ilomantsin kunnanvaltuuston jäsen.
Juankoskella on huomattavasti vähemmän ortodokseja, joten Ilomantsin ortodoksien toiminta on kiehtonut Hassista.
Pekka Simojoen 1990-luvulla kehittämät Majataloillat alkoivat Ilomantsissa vuonna 2010. Alusta saakka suunnittelupalavereja on vetänyt Hannu Sivonen. Majataloiltoihin on tullut ihmisiä myös Kiihtelysvaarasta, Enosta ja Joensuusta. Hassista on koskettanut, kun hän on illan aikana nähnyt ihmisen, jonka ei olisi ajatellut osallistuvan seurakunnan toimintaan.
– Kaikki ihmiset eivät tule kirkkoon. Majataloilta on matalan kynnyksen kokoontumispaikka. Siellä käy paljon ihmisiä, jotka eivät käy kirkossa, mutta tulevat sinne kuuntelemaan sanaa ja laulamaan virsiä, Hassinen summaa.
Hassinen, Kettunen ja Jeskanen ovat olleet jouluisin pystyttämässä seimeä kirkkoon. Marian alusena on Jeskasen miehen mummon, Irinja Jeskasen puinen säilytysarkku, jossa tämä oli kantanut evakkotarvikkeita.
Vapaaehtoistyö on kolmikolle sopimista, sopeutumista ja yhteistyötä. He näkevät Anne Kilposen erityisesti edistäneen vapaaehtoistyön käytäntöjä selkeillä pelisäännöillä.
– Seurakunnan työntekijät ovat helposti lähestyttäviä. Heidän kanssaan on tavattoman helppo tehdä yhteistyötä. He arvostavat vapaaehtoisia ja kiittävät aina, kun mahdollista, Jeskanen iloitsee.
– Vapaaehtoistyöstä saa ystäviä ja mielekästä puuhaa. Aina keksimme tekemistä, jos joku haluaa lähteä mukaan, Kettunen innostuu.
IHMISIÄ ALKAA pikkuhiljaa virrata riihelle. Joku tulijoista on varautunut oksalla hyttysiä varten. Vesi- ja mehukanisterit tulevat hellepäivänä tarpeeseen. Naurun helähdykset ja vilkas puheensorina kiirivät ilmassa.
tämän kesän Ilomantsin kirkon oppaana ja on mukana isostoiminnassa. Kuva: Virpi Kirves-Torvinen
Toukokuussa tehtäväänsä siunattu seurakuntapastori Pasi Sallanen pitää alkuhartauden, jonka lopuksi hän johdattaa Franciscus Assisilaisen rukoukseen. Riihen hämärässä valaisevat kännyköiden taskulamput. Kanttori Pekka Varonen ehdottaa Anna-Mari Kaskisen sanoittamaa laulua Ei kauniimmin maan päällä laulaa voi Karjalan kunnailla -sävelmällä. Varonen on koonnut yhteislauluvihon. Pian osallistujat ehdottavat toiveitaan.
Huomio kiinnittyy paikkakunnan erikoiseen, Tulilla lepäilyn virteen, johon Anna-Maija Raittila teki sanat Naarvan rajaseutukirkon 40-vuotisjuhlaa varten. Illan aikana kajahtaa myös Karjalaisten laulu.
Anniliina Laatikainen, 19, on työskennellyt tämän kesän Ilomantsin kirkon oppaana ja on mukana isostoiminnassa. Laatikainen tuli lähteneeksi riihi-iltaan äitinsä mukana.
– Tämä seurakunta on aivan mahtava paikka yhteisöllisyydessään. Olen oppinut paljon ja varmasti tulen vielä oppimaan. Toivottavasti joskus vielä työllistyisin kirkon nuorisotyöhön.
Laatikainen opiskelee kasvatus- ja ohjausalalla nuoriso-ohjaajaksi Joensuun Riverialla.
– Meillä kaikenikäiset otetaan mukaan, jokaista kohdellaan yksilöinä ja sellaisina kuin he ovat. On todella mukavaa, täällä voi keskustella kaikkien kanssa, ja olemme ystäviä.
TUULA ENOJÄRVEN ei tarvinnut juuri houkutella 13-vuotiasta tytärtään Jenny Enojärveä mukaan riihi-iltaan huomatessaan Pogostan Sanomista ilmoituksen.
– Lähdimme myös uteliaisuudesta. Emme olleet nähneet vielä, miltä riihi näyttää, Jenny Enojärvi kertoo.
– Oli ihana tunnelma laulaa siellä hämyssä, Tuula Enojärvi jatkaa.
Hän yllättyi iloisesti nähdessään kirkon vanhat penkit riihessä, koska oli aiemmin miettinyt, mihin ne oli viety.
– Siellä oli lämmin ja mukava tunnelma, kun suurin piirtein tunsin kaikki, Jenny Enojärvi summaa.
Tuula Enojärvi on laulanut nuorempana kolmessa seurakunnan kuorossa ja ollut muutenkin enemmän seurakunnan toiminnassa mukana. Kolmivuorotyö lähihoitajana on vaikuttanut myös messuihin ja vapaaehtoistoimintaan osallistumiseen. Nyt hän virittelee uudelleen osallistumista vapaaehtoistoimintaan.
– Vapaaehtoistyöhön tarvitsemme lisää varsinkin nuoria ja työikäisiä. Jokaiselle löytyy oma tehtävä. Oli hienoa nähdä Ilomantsin kirkko täynnä kesän konfirmaatiomessussa, Tuula Enojärvi kertoo.
Äidille ja tyttärelle luterilaisen ja ortodoksisen kirkon yhteistyö on luontaista. Tuula Enojärvi on osallistunut praasniekkoihin ja tsaijuiltoihin.
– Tänäkin keväänä Jennyn koulun päätöskirkko oli ortodoksisessa kirkossa.
Jenny Enojärvi oli nuorempana mukana seurakunnan kerhoissa. Nyt hän odottaa parin vuoden päästä olevaa rippileiriä.
Elokuun 29. päivän riihi-iltaan lähtö on Ilomantsin kirkon pihasta, josta kuljetaan ristisaatossa riihelle. Uutta on ehtoollisen vietto seurakuntalaisen toivomuksesta.
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
[post_title] => Lauluja riihi-illan hämärässä – Ilomantsin seurakunnan vapaaehtoistoiminta on omaleimaista ja innostavaa [post_excerpt] => Seurakunnan vapaaehtoiset kunnostivat viime kesänä 1800-luvun alkupuolella rakennetun, suojellun riihen. [post_status] => publish [comment_status] => closed [ping_status] => closed [post_password] => [post_name] => lauluja-riihi-illan-hamarassa-ilomantsin-seurakunnan-vapaaehtoistoiminta-on-omaleimaista-ja-innostavaa [to_ping] => [pinged] => [post_modified] => 2024-11-19 15:28:41 [post_modified_gmt] => 2024-11-19 13:28:41 [post_content_filtered] => [post_parent] => 0 [guid] => https://www.kotimaa.fi/?p=97801 [menu_order] => 0 [post_type] => post [post_mime_type] => [comment_count] => 0 [filter] => raw ) [title_attribute] => Lauluja riihi-illan hämärässä – Ilomantsin seurakunnan vapaaehtoistoiminta on omaleimaista ja innostavaa [title] => Lauluja riihi-illan hämärässä – Ilomantsin seurakunnan vapaaehtoistoiminta on omaleimaista ja innostavaa [href] => https://staging.kotimaa.fi/lauluja-riihi-illan-hamarassa-ilomantsin-seurakunnan-vapaaehtoistoiminta-on-omaleimaista-ja-innostavaa/ [module_atts:td_module:private] => Array ( ) [review_source:protected] => author [td_review:protected] => Array ( ) [user_reviews_overall:protected] => 0 [is_review:protected] => [post_thumb_id:protected] => 97802 )
Lauluja riihi-illan hämärässä – Ilomantsin seurakunnan vapaaehtoistoiminta on omaleimaista ja innostavaa
Kun Kansan Raamattuseura (KRS) järjesti viime keväänä seurakunnissa stand up -koomikko Mikko Vaismaan ja muusikko Antti Kleemolan yhteiskiertueen, tuli palautetta runsaasti.
Moni kertoi, ettei ollut hetkeen nauranut kirkossa yhtä paljon.
Mutta tuli toisenlaisiakin viestejä. Niissä oltiin sitä mieltä, ettei komiikkaa pitäisi kirkossa esittää lainkaan.
– Useimmat eivät tosin olleet kirkossa olleet itsekään, KRS:n toiminnanjohtaja Kalle
Virta kertoo.
Stand up -kiertueen järjestäminen oli Virran idea. Taustalla oli havainto siitä, että stand up on ”sekulaarilla puolella” nouseva lajityyppi. Tarjonta ja kiinnostus komiikkaa kohtaan ovat kasvaneet.
Virta kertoo olevansa itsekin hyvän stand upin ystävä. Häneen vetoaa erityisesti sellainen komiikka, joka haastaa myös älyllisesti.
– Sen verran olen stand upia katsonut, että olen jo tylsistynyt halpaan alapäähuumoriin, Virta sanoo.
Alapäähuumori ei kuitenkaan ole koko totuus komiikasta. Vaikka huumoria on totuttu pitämään kevyenä, ei stand up aina ole sellaista. Päinvastoin komiikka voi Kalle Virran mielestä olla työkalu käsitellä elämän vaikeita ja syviäkin kysymyksiä.
Hengellisistä aiheista valtavirran komiikassa ei kuitenkaan Virran mielestä tarpeeksi puhuta.
– Hengellisyys on vähän outo, koskematon piiri. Sekin oli yksi lähtökohta kiertueelle, hän sanoo.
SAMAN HAVAINNON näyttää tehneen moni muukin. Diakoni Amanda Hiekkataipale julkaisi viime keväänä yhdessä Ville Kormilaisen kanssa stand up -esityksen, joka on tehty seurakuntia ajattelen.
Esityksen nimi Yläpäähuumoria viittaa sen sisältöön.
Kirkkotilaan suunnitellussa esityksestä on jätetty pois ronskit seksuaalisuuteen liittyvät jutut. Kirosanojakaan esityksessä ei kuulla.
– Se on selkeä rajaus, jonka olemme tehneet.
Hiekkataipale tosin lisää, ettei hänellä ole tapana kiroilla muillakaan estradeilla.
Myös kaiken asiakkaisiin liittyvän Hiekkataipale on rajannut komiikan ulkopuolelle. Muuten lähtökohtana on, että kaikesta voi puhua.
Kirkkokeikoille aiheita on löytynyt seurakuntaelämästä ja kirkon työstä, diakoniatyöntekijöiden asemasta kirkossa, Raamatusta ja Jeesuksesta.
Komiikasta Amanda Hiekkataipale innostui sen jälkeen, kun ystävä yllytti hänet mukaansa stand up -kurssille keväällä 2022. Sen jälkeen hän on keikkaillut tiiviisti.
Keikkaillessaan Hiekkataipale on huomannut, ettei kirkko ole stand up -klubeilla aivan vieras aihe. Kristillisiä teemoja käsittelee moni koomikko myös kirkkotilojen ulkopuolella. Mikko Vaismaan lisäksi Hiekkataipale mainitsee Jussi Herrasen, Pinja Salminen ja Pyry Salorannan.
HUUMORI ON AINA myös riskialtis laji. Se johtuu erityisesti monitulkintaisuudesta. Usein saman vitsin voi tulkita eri tavoin, eikä kuulija aina voi olla ihan varma siitä, mitä kertoja vitsillä tarkoitti.
Kalle Virran mielestä komiikka vaatii jonkinlaista riskinottoa.
– Aina kun huumoria tehdään, niin vaara on olemassa. Koomikon taitoa on välttää se, ettei vitsistä tule loukkaava, Virta sanoo.
Viime keväänä Helsingin seurakuntayhtymän viestintä julkaisi Facebookissa Kirkko Helsingissä -tilillä kuvan lihaksikasta ristiinnaulittua esittävästä patsasta. Tekstissä arveltiin, että patsaan veistäjän mukaan ”viimeisellä ehtoollisella syötiin paljon proteiinia”. Moni koki meemin loukkaavana, ja pian se poistettiin.
Myöhemmin keväällä samalla tilillä julkaistiin Pyhän Veronikan liinaa kuvaava maalaus 1400-luvulta. Legendan mukaan Jeesus pyyhki kasvonsa liinaan matkalla kohti Golgataa ja liinaan muodostui kuva Jeesuksen kasvoista. ”Valko- vai kirjopyykkiä?” kysyi koomiseksi tarkoitettu teksti meemin päällä.
Jälleen moni pahastui, mutta tällä kertaa kuvaa ei poistettu. Kirkko Helsingissä -tilin päivittäjä puolusti julkaisua toteamalla, etteivät meemit kommentoi hengellisiä kysymyksiä vaan ”ihmiselon arkea”.
Keskustelun perusteella osa meemit nähneistä tulkitsi kuitenkin molempia kuvia niin, että niissä vitsin aiheena oli arkisten kysymysten sijaan Kristuksen kärsimys.
USKONTOA KÄSITTELEVÄSTÄ komiikasta voidaan erotella kaksi lajityyppiä: uskonnolle nauraminen ja uskonnollinen nauru.
Monitulkintaisuudesta johtuen meemi, pilakuva tai koomikon kertoma juttu voi kuitenkin merkitä tilanteesta ja tulkitsijasta riippuen kumpaa tahansa. Se, mikä yhdelle voi tarjota syvällisiä, jopa hengellisiä oivalluksia, voi olla toiselle rienaava.
Yleisöjen erilaisuuden on huomannut myös Amanda Hiekkataipale. Kormilaisen ja Hiekkataipaleen esityksissä katsomossa on ollut heitä, jotka eivät muuten juuri kirkossa käy, mutta myös heitä, jotka käyvät kyllä kirkossa mutta joille stand up on ollut aiemmin vierasta.
Erityisen vaihtelevia reaktioita tuottavat Hiekkataipaleen mukaan jutut, jotka sivuavat kirkossa muutenkin jakavia seksuaalisuuden ja sukupuolen kysymyksiä.
Myös kirkollisiin vallankäyttäjiin, kuten piispoihin, liittyvät jutut aiheuttavat kahtalaisia reaktioita. Se on Hiekkataipaleen mielestä hieman outoa, sillä niissä komiikan termein isketään ylöspäin.
Hiekkataipale viittaa komiikan kirjoittamattomiin sääntöihin. Punching up eli ylöspäin iskeminen tarkoittaa yhteiskunnallisiin valtarakenteisiin tai vallanpitäjiin kohdistuvaa pilkkaa. Punching down eli alaspäin iskeminen tarkoittaisi koomikkoa heikommassa asemassa olevien kuten vähemmistöryhmien kustannuksella vitsailua.
Hiekkataipale korostaa, etteivät hänen kirkollisia vallankäyttäjiä käsittelevät juttunsa ole erityisen inhottavia tai ikäviä.
Jotkut yleisössä ovat silti kokeneet ne epäsopiviksi. Eivät kuitenkaan välttämättä juuri he, joista vitsit kertovat.
– Se on vähän sellaista toisen puolesta loukkaantumista. Kun Kari Kanala kuuli hänestä kertovia juttujani, hän tuli antamaan vinkkejä, miten niistä saisi vielä parempia.
KIRKOLLISESSA KOMIIKASSA oma tärkeä osansa on kirkkotilalla. Komiikan näyttämönä se on aivan erityinen.
Kalle Virta toteaa, että usein komiikkaan tarvitaan jännite. Jännite voi syntyä siitä, että komiikassa käsitellään yhteiskunnallisia tabuja. Koomikko voi käsitellä esimerkiksi seksuaalisuutta, josta muuten on vaikea puhua. Koominen helpotus laukaisee jännitteen.
Pyhässä tilassa tabuista tulee kuitenkin entistä suurempia. Siksi joitain aiheita saattaa olla viisaampi käsitellä toisissa tiloissa.
Amanda Hiekkataipale toteaa, että kirkko on hänelle pyhä paikka. Siksi hän voi kertoa joitain juttuja baarissa mutta ei kirkkosalissa.
– Välit Jeesuksen kanssa ovat kunnossa, ja hänelle voin puhua mitä vain, mutta tilaan liittyy kunnioitusta. Se on myös kiva haaste, miten omaa komediakirjoittamista voi pitää monimuotoisena niin, että se sopii erilaisiin paikkoihin.
Koomikolle kirkot ovat myös teknisesti haastavia tiloja.
– Huomasimme nopeasti ensimmäisillä keikoilla, että puheen rytmiä täytyy sopeuttaa tilaan. Se on vaikeaa, sillä yleensä hidas rytmi ei sovi komiikkaan.
Komiikka saa nyt selvästi jalansijaa seurakunnissa. Virta pohtii, että puhetaidossa pappien kannattaisi ottaa koomikoista mallia.
– Ihailen sitä, miten stand up -koomikot rakentavat draaman kaaren ja palaavat usein lopussa alussa kertomiinsa asioihin. Papeilla olisi paljon opittavaa siitä, miten hyvä tarina
rakennetaan.
Ihmisiä kastetaan ja haudataan, ja se mitä siihen väliin mahtuu, on aika koomista välillä.
KANSAN RAAMATTUSEURAN stand up -kiertueella kaikille tekijöille tärkeä tavoite oli tehdä esityksistä paitsi hauskoja myös hengellisesti antoisia, niin että ne välittäisivät kristinuskon ydinsanomaa.
– Kun kiertuetta suunniteltiin, niin pohdimme yhdessä mitä se tarkoittaa, että viemme komiikan kirkkoihin. Halusimme, että sille on jokin muukin perustelu kuin se, että haluamme tavoittaa ihmisiä.
Samaan aikaan kirkollinen elämä on elämää siinä missä kaikki muukin ja usein myös hyvin koomista kun sopivasta kulmasta katsotaan.
– Kirkko on paikka, jonka läpi lähtökohtaisesti kulkee elämän koko kirjo. Ihmisiä kastetaan ja haudataan, ja se mitä siihen väliin mahtuu, on aika koomista välillä, Hiekkataipale sanoo.
Hiekkataipaleen mielestä kirkollisen komiikan tärkein anti on siinä, että se rikkoo kirkkoon liittyvää mielikuvaa vakavuudesta.
– Haluaisin vaikuttaa ihmisten ajatuksiin siitä, että tällainen on mahdollista. Kirkossa saa nauraa, ja siellä voi tapahtua myös kepeitä asioita. Vaikeista asioita voi puhua myös huumorin kautta, hän sanoo.
– Jos mietin ihmisiä, joiden kanssa diakonina työskentelen, niin haluan heille tarjota tilaisuuden tulla yhteen, tulla nauttimaan ja ottamaan vastaan. Se on tärkein anti.
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!Ilmoita asiavirheestä
[post_title] => Vakavamielisyys on syvällä käsityksissämme kristinuskosta – Nyt kirkossa tehdään kuitenkin stand up -komiikkaa [post_excerpt] => Huumori on vaikea laji, mutta hyvin esitetty stand up -komiikka sopii myös kirkkoon. [post_status] => publish [comment_status] => closed [ping_status] => closed [post_password] => [post_name] => vakavamielisyys-on-syvalla-kasityksissamme-kristinuskosta-nyt-kirkossa-tehdaan-kuitenkin-stand-up-komiikkaa [to_ping] => [pinged] => [post_modified] => 2024-08-29 10:50:43 [post_modified_gmt] => 2024-08-29 07:50:43 [post_content_filtered] => [post_parent] => 0 [guid] => https://www.kotimaa.fi/?p=97437 [menu_order] => 0 [post_type] => post [post_mime_type] => [comment_count] => 0 [filter] => raw ) [title_attribute] => Vakavamielisyys on syvällä käsityksissämme kristinuskosta – Nyt kirkossa tehdään kuitenkin stand up -komiikkaa [title] => Vakavamielisyys on syvällä käsityksissämme kristinuskosta – Nyt kirkossa tehdään kuitenkin stand up -komiikkaa [href] => https://staging.kotimaa.fi/vakavamielisyys-on-syvalla-kasityksissamme-kristinuskosta-nyt-kirkossa-tehdaan-kuitenkin-stand-up-komiikkaa/ [module_atts:td_module:private] => Array ( ) [review_source:protected] => author [td_review:protected] => Array ( ) [user_reviews_overall:protected] => 0 [is_review:protected] => [post_thumb_id:protected] => 97440 )
Vakavamielisyys on syvällä käsityksissämme kristinuskosta – Nyt kirkossa tehdään kuitenkin stand up -komiikkaa
On aamu ja hiljaista astuessani sisään Suomen ensimmäiseen Äiti Amman keskukseen eli MA keskukseen Leppävirralla Pohjois-Savossa. Pian kantautuu ääntä käytävän toisesta päästä. Siellä MA Center Finland -säätiön hallituksen puheenjohtaja Susanna Järvinen on juuri hoitamassa maneesin katolta pudonnutta varpusta Lirppua, joka hakeutuu hoitajansa kädelle istumaan.
– Meidät on otettu Leppävirralla vastaan ihanasti, ihmiset ovat olleet iloisia tulostamme. He ovat olleet uteliaita ja kyselleet, mitä Amma edustaa, vientipäällikkönä metallialan yrityksessä työskentelevä Susanna Järvinen kertoo.
Äiti Amman keskuksen vihki käyttöön tammikuussa järjestön Euroopan keskusten johtaja Swami Shubamritananda Puri. Se on osa maailmanlaajuista Amma-keskusten verkostoa.
Viime syyskuussa Järvinen osti 1860-luvulla rakennetun Alapihan kartanon miehensä, entisen SM-liigakiekkoilija Jari Järvisen kanssa. Pariskunta lahjoitti sen sittemmin perustamalleen MA Center Finland -säätiölle. Nyt heillä on meneillään neuvottelut Leppävirran kunnan kanssa vanhasta Tietolan koulurakennuksesta, jonne remontin jälkeen mahtuisi 350 henkeä. Järvisen mukaan tila palvelisi kuntalaisia ja siellä voisi järjestää toimintaa niin vanhuksille kuin nuorille.
NELJÄSTI MA keskuksessa vieraillut pappi, yhteiskuntatieteiden maisteri Tiina-Mari Mällinen tekee väitöskirjaa Äiti Amman seuraajista Suomessa Helsingin yliopiston teologian ja uskonnontutkimuksen tohtoriohjelmassa.
Mällinen on viettänyt aikaa lukuisia kertoja Intiassa ja perehtynyt pitkään maan uskonnollisuuteen.
Notkea, hybridi uushenkisyys on Mällisen mukaan kiinnostavaa, koska sitä on haastavaa lokeroida. Uskontotieteellisesti Mällinen sijoittaa Äiti Amman opetuksen ja toiminnan hindulaiseen viitekehykseen.
– Se heijastelee universaalia ykseysajatteluun perustuvaa Advaita Vedanta -filosofiaa. Tämäkin on tosin tulkintakysymys. Edes hindulaisuuden moninaiselle kartalle Ammaa ei voi yksiselitteisesti paikantaa, koska siinä on elementtejä niin monista erilaisista traditioista, Mällinen luonnehtii.
Osalla Äiti Amman Suomen seuraajista on Mällisen mukaan vahvaa kristillistä taustaa, osalla uskonnollinen tausta on ohuempi.
– Kyse ei ole lähtökohtaisesti kristillisestä toiminnasta. Moni voi osallistua humanitaariseen työhön jakamatta kaikkia tausta-ajatuksia.
Keskeinen ero kristinuskoon on Mällisen mukaan ajatuksessa pelastumisesta ja sen saavuttamisesta.
Myös Jeesuksen merkitys poikkeaa Äiti Amman opetuksessa siinä, että Jeesus on yksi monista valaistuneista mestareista.
– Äiti Amman opetuksessa ihminen voi ja hänen pitääkin itse vaikuttaa omaan pelastumiseensa ja edistymiseensä henkisellä polulla. Kirkko opettaa ihmisen pelastuvan yksin uskosta, armosta ja Kristuksen tähden.
Entä voisiko Mällinen itse kuvitella lähtevänsä Äiti Amman seuraajaksi?
– Varmaankaan en, koska minulla on vahva kristillinen vakaumus. Kristityn ei tarvitse pelätä mitään. Emme voi kristityn missiota toteuttaa, jos jähmetymme omiin poteroihimme. Tutustuminen voi hälventää turhia pelkoja ja ennakkoluuloja.
TÄLLÄ HETKELLÄ Alapihan kartanossa ja sen läheisyydessä asuu kymmenkunta Amman seuraajaa, Suomessa heitä on parisen tuhatta. Talon toiminta pyörii vuokratuloilla. Arki on luostarimaista, päivä alkaa kuudelta tuhannen mantran toistolla. Asukkaat ovat sitoutuneet päihteettömyyteen eivätkä syö lihaa tai kalaa.
– Me emme ole kääntämässä täällä ketään ammalaisiksi. Meidän tehtävämme on olla hyödyksi Leppävirralla. Kävimme pesemässä talkoohengessä ikäihmisten ikkunoita. Haluamme kaikin tavoin kasvattaa yhteisöllisyyttä.
Vieraita on käynyt Yhdysvalloista, Sveitsistä, Norjasta ja Intiasta. Tarjolla on esimerkiksi intialaisia ruokakursseja, kakkukahvilaa, äänimaljarentoutusta, astangajoogaa ja ayurveda-lääkärin vastaanottoja. Juhannusretriittiin osallistui 85 henkeä eri puolilta Suomea. Leppävirralla MA keskus haluaa parantaa erityisesti nuorten ja ikääntyneiden hyvinvointia.
Susanna Järvisestä tuli Äiti Amman seuraaja tammikuussa 1997. Sitä ennen hän oli ateisti. Järvinen kertoo Amman ilmestyneen hänelle unessa. Pian hän matkusti puoleksi vuodeksi Etelä-Intian Keralaan tutustumaan käytännössä Amman toimintaan. Vuonna 2007 Järvisen edellinen aviopuoliso menehtyi moottoripyöräkolarissa.
– Pyrin sen jälkeen monta kertaa kirkon ovelle, mutta ovet olivat aina kiinni. Tuntui, ettei kirkko palvele silloin, kun apua tarvitsee.
Pettymys vauhditti osaltaan Järvisen eroa kirkosta, mutta nykyisin hän voisi hyvin kuvitella liittyvänsä takaisin.
– Kirkosta eroaminen oli aikoinaan kirkollisverokysymys. Halusin ohjata rahat suoraan hyväntekeväisyyteen.
"Äiti Amma oli polku minulle myös kristinuskoon. Jumalan käsite ja Jeesuksen merkitys laajenivat ja selkenivät hänen kauttaan"
ASHRAMISSA ELI Äiti Amman keskuksessa talkoolaiset ovat tehneet remonttia. Järvisen ja hänen puolisonsa huoneessa on iso alttari äiti Amman kunniaksi. Yhtä huoneista he ovat sisustamassa tulevaa Äiti Amman Suomen neljättätoista vierailua varten. He toivovat hänen tulevan loka-marraskuussa.
– Äiti Amma oli polku minulle myös kristinuskoon. Jumalan käsite ja Jeesuksen merkitys laajenivat ja selkenivät hänen kauttaan. Äiti Amma sanoo, ettei ole mitään syytä vaihtaa uskontoa.
Järvinen kertoo Amman toiminnassa rakkauden kohdistuvan parhaimmassa muodossa toisten ihmisten auttamiseen.
– Jumala on täydellisen rakkauden esikuva. Jeesus toteutti käytännössä sitä rakkautta ja osoitti sen kuuluvan kaikille. Äiti Amma kykenee samalla tavalla osoittamaan myötätuntoa ja antamaan itsestään toisille jatkuvasti.
Henkisyyteen tarvitaan Järvisen mukaan voimakas tahtotila harjoittaa sitä.
– Tiedän, että Jeesuksen rooli kristinuskossa on valtavan suuri. Jos sanon, että Äiti Amma on kuin Jeesus, jotkut kokevat sen loukkaavana.
Äiti Ammaa Järvinen pitää pyhimyksenä, henkisenä- ja hyväntekeväisyysorganisaatio Embracing the Worldin johtajana, sekä Intiassa myös uskonnollisena johtajana.
– Kunnioitan täysin näkemystä siitä, että on yksi ainoa oikea usko. Haluaisin haastaa kuitenkin myös näin ajattelevia. Meidän pitäisi pyrkiä olemaan yhtenä rintamana maallisuutta ja itsekeskeistä elämäntapaa vastaan, oli käsitys Jumalasta millainen tahansa.
Järvinen on suunnitellut kutsuvansa Leppävirran seurakunnan työntekijöitä tutustumaan keskukseen.
– Olisi aivan upeaa järjestää rukouspäivä maaliskuussa maailman rukouspäivänä yhdessä Leppävirran seurakunnan kanssa. Meillä on kykyä houkutella erilaisia ihmisiä mukaan sinne. Me voisimme auttaa myös kirkon puolella, Järvinen sanoo.
HAASTATTELUPÄIVÄNÄ MA keskuksen ohjelmassa on villiyrttikurssi. Alkuopastuksen jälkeen kourallinen osallistujia häärää innokkaina kartanon pihalla. Yksi heistä on Ruotsissa viisikymmentä vuotta asunut eläkeläinen Mirja Laukkarinen. Kesäisin hän asuu miehensä kanssa Leppävirralla mökillä, ja villiyrttikurssille hän on tullut oppiakseen niistä lisää.
– Ajoimme muutama päivä sitten tänne keskukseen ensimmäistä kertaa kahville. Susanna Järvinen kertoi silloin villiyrttikurssista. Houkuttelin myös pari kaveria mukaan.
Laukkarinen ei luonnehdi itseään Äiti Amman seuraajaksi, mutta on kiinnostunut keskuksen toiminnasta. Hän kuuluu kirkkoon ja on Ruotsin Punaisen Ristin vapaaehtoinen.
Hoiva-alalla työskentelevä Nora Marttila kertoo olevansa ortodoksi. Hän on tullut vierailemaan MA keskukseen joksikin aikaa. Villiyrttikurssille hän tuli kertaamaan entuudestaan tuttuja asioita.
– Ortodoksina minulle Kristus on lihaksi tullut Jumala ja inkarnaatio. Amman opetus rakkaudesta ja lähimmäisen kohtaamisesta ovat minulle ikään kuin toisinto Kristuksen sanomasta. Näin ollen en koe, että Amman opetukset olisivat ristiriidassa ortodoksisen uskon elämisessä.
Marttila on tavannut äiti Ammaa muutaman kerran Suomessa.
LEPPÄVIRRAN SEURAKUNNAN kirkkoherra Kirsti Tapanainen kuuli Äiti Amman keskuksesta samoihin aikoihin sen avajaisten kanssa tammikuussa. Mieli oli ja on edelleen kyselevä.
– Mietin alkuun, mitä keskus Leppävirralla käytännössä tarkoittaa, ja missä muodossa se tulee toimimaan.
Myös aktiiviseurakuntalaiset kyselivät, mistä on kyse ja miten keskukseen tulisi suhtautua.
Tapanainen ei ole vielä itse käynyt MA keskuksessa. Hän on ymmärtänyt sen olevan hindulaispohjaisen uushenkisyyden tai -hengellisyyden keskus, jonka hengellisenä johtajana on äiti Amma.
– Uushenkisyydessä on tarjolla erilaisia polkuja ja teitä. Siinä on nykyihmiselle soveltuvaa; oma itse on enemmän keskiössä kuin Kristus. Uushenkisyydessä Kristus on yksi toimija muiden rinnalla.
Myös Äiti Amman edistämä rauha ja rakkaus ovat Tapanaisen mukaan sinänsä hyviä tavoitteita.
– On hyvä, että kunnassa on ihmisiä, jotka haluavat tehdä hyvää tälle paikkakunnalle. Rauhaa ja rakkautta voi rakentaa myös ihmisten kesken ilman kristillistä viitekehystä. Me kristityt ajattelemme, että todellinen rauha ja rakkaus tulevat Kristuksesta ja hänen läsnäolostaan.
Keskukseen on avoimet ovet. Kuva: Virpi Kirves-Torvinen
TAPANAINEN VOISI ajatella Leppävirran seurakunnan ja Äiti Amman keskuksen olevan rinnakkain esillä vaikkapa kunnan tapahtumassa, kuten muidenkin toimijoiden kanssa. Sen sijaan muu yhteistyö ei tunnu tällä hetkellä ajankohtaiselta. Tapanainen korostaa kunnioittavaa kohtaamista.
– Uskontodialogin perusteella kohtaamme toisen avoimin mielin olemalla sellaisia kuin olemme ja antamalla toisen olla sellaisena kuin hän on rakentamatta ennakkokäsitystä. Kumpikaan ei yritä vetää toista omalle puolelle.
Oman uskon syventäminen ja siihen perehtyminen auttavat Tapanaisen mukaan selkeyttämään myös omia näkemyksiä suhteessa eri tavoin uskoviin.
– Kun tietää, mistä omassa uskonnossa on kysymys, tietää myös, mitä siihen ei kuulu. Toivoisin sen tulevan näkyvämmin esille, mistä liikkeen taustalla on kyse. Uskontotutkijoiden mukaan halauksen ja sylin pohjalla on hindulainen riitti.
Synti on yksi selkeä asia, mikä erottaa Äiti Amman sanoman kristinuskosta.
– Synnistä pitää puhua. Jos siitä ei puhuta, jää jokin hyvin iso osa Jumalan ja ihmisen väliltä käsittelemättä. Syntien käsittely Jumalan edessä on vapauttava asia.
Tapanaiselle myös tuhlaajapoikavertaus on tärkeä. Jumalalla on aina syli avoinna, vaikka ihminen eksyisi totuutta etsiessään. Hän viittaa myös Raamatun kohtaan: ”Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää.” (1. Tess. 5:21).
Syksyllä Leppävirran seurakunnan työntekijät osallistuvat rovastikunnalliseen koulutukseen aiheeseen liittyen. Äiti Amman keskuksen tarjonta haastaa myös Leppävirran seurakuntaa miettimään omaa toimintaansa.
– Meidän tulee miettiä, miten me voisimme olla se Jumalan vastaanottava syli.
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
[post_title] => Suomen ensimmäinen Äiti Amman keskus Leppävirralla laajentaa toimintaansa – keskeinen ero Jeesuksen merkityksessä ja pelastumisessa [post_excerpt] => "Jumala on täydellisen rakkauden esikuva. Jeesus toteutti käytännössä sitä rakkautta ja osoitti sen kuuluvan kaikille. Äiti Amma kykenee samalla tavalla osoittamaan myötätuntoa ja antamaan itsestään toisille jatkuvasti." [post_status] => publish [comment_status] => closed [ping_status] => closed [post_password] => [post_name] => suomen-ensimmainen-aiti-amman-keskus-leppavirralla-laajentaa-toimintaansa-keskeinen-ero-jeesuksen-merkityksessa-ja-pelastumisessa [to_ping] => [pinged] => [post_modified] => 2024-08-01 08:59:26 [post_modified_gmt] => 2024-08-01 05:59:26 [post_content_filtered] => [post_parent] => 0 [guid] => https://www.kotimaa.fi/?p=96349 [menu_order] => 0 [post_type] => post [post_mime_type] => [comment_count] => 0 [filter] => raw ) [title_attribute] => Suomen ensimmäinen Äiti Amman keskus Leppävirralla laajentaa toimintaansa – keskeinen ero Jeesuksen merkityksessä ja pelastumisessa [title] => Suomen ensimmäinen Äiti Amman keskus Leppävirralla laajentaa toimintaansa – keskeinen ero Jeesuksen merkityksessä ja pelastumisessa [href] => https://staging.kotimaa.fi/suomen-ensimmainen-aiti-amman-keskus-leppavirralla-laajentaa-toimintaansa-keskeinen-ero-jeesuksen-merkityksessa-ja-pelastumisessa/ [module_atts:td_module:private] => Array ( ) [review_source:protected] => author [td_review:protected] => Array ( ) [user_reviews_overall:protected] => 0 [is_review:protected] => [post_thumb_id:protected] => 96376 )