Lukemisto

Pekka Räty palasi luovuutensa lähteille Pohjois-Karjalan Enoon

Näyttelijä ja poliitikko Pekka Rädyn elämässä on ollut useita käänteitä. Nyt hän sanoo elävänsä elämänsä onnellisinta aikaa.

Ruumisvaunun päällä maannut pölyinen esine olikin menetetyn Seiskarin uuden kirkon kynttiläkruunu

Nykyään Venäjään kuuluvalta Seiskarin saarelta pelastettiin lokakuussa 1939 myös kirkollista esineistöä. Muun muassa niitä on nyt löydetty, kun seurakunnat inventoivat kulttuurihistoriallisesti arvokasta esineistöä.

Mari Salin tutustui seurakuntaan riparilla ja löysi sieltä kavereita ja tukiverkoston

Pidin tosi paljon siitä, miten isoset ja ohjaajat huomioivat meitä, Mari Salin sanoo. Leirihäissä hän sai mykän tädin roolin, jossa ei tarvinnut puhua.

Muistokirjoitus: Kalle Syrjä 1935-2024

Keväällä menehtynyt Kalle Syrjä syntyi ja teki ison osan elämäntyöstään Namibiassa. Työtoveri ja ystävä Seppo Kalliokoski on kirjoittanut hänestä muistokirjoituksen.

Ilmastoetiikka tarjoaa selkänojaa politiikan ja arjen valinnoille

Ilmastonmuutoksen armoilla olemme yksilöinä osa ihmiskuntaa ja planeettaa, emme ensisijaisesti suomalaisia, saksalaisia tai kiinalaisia.

Kiihtelysvaaran uusi kirkko harjakorkeudessa – Surutyö muuttui iloksi

Kiihtelysvaaran uusi kirkko on maisemallinen ristikirkko eli siinä on suurennettu perinteisten pienten ikkunoiden kokoa. Luontoon avautuvat suuret ikkunat tuovat ristikirkkoperinnettä tähän päivään.

Eeva-Stiina Tuittilan johtama hanke selvittää suomalaisten onnellisuuden ja metsien mahdollista yhteyttä

Puut lähellämme -hankkeessa selvitettiin kyselyaineiston avulla suomalaisten puusuhteita. Puusuhdetyyppejä löytyi kolme: hoivaava, ihaileva ja nostalginen.

Mysteerikuva: Jo joutui armas aika, kuka lepäilee riippumatossa?

Mysteerikuvissa on siirrytty kesäaikaan. Mutta kuka näyttää mallia kesäelämään?

Hyvinkään seurakunnan rippileirien isonen Silja Mähönen: ”Ihan tavallinen nuori pärjää isosena”

Lähes 50 000 nuorta käy vuosittain rippikoulun. Isosilla on keskeinen rooli sen onnistumisessa. Hyvinkääläinen Silja Mähönen on yksi tämän kesän isosista.

Huoleton kahvinkeittäjä aiheuttaa pitkän varjon kehittyviin maihin – ”Jokainen voi tehdä jotain, jotta kahvia saisi juoda hyvällä omallatunnolla”

Jos kukaan suomalainen ei heittäisi pannussa seisseitä kahviliruja pois, määrä vastaisi tuhansien henkilöautojen vuosittaisia kasvihuonepäästöjä.