Koti Lukemisto Sivu 20

Lukemisto

Istutko kuopassa vai kuljetko tiellä? – Kirkollisessa elämänpiirissä kielikuvilla on suuri valta ja vaikutus

Matkalla oleva kirkko on mielikuvana lohdullinen. Siinä ei tavoitella täydellisyyttä, vaan ollaan keskeneräisiä, ollaan matkalla jonnekin ja tulossa joksikin.

Muistokirjoitus: Helvi Savolainen 1928-2023

Eläkkeelle jäätyään 1991 diakoniasihteeri Helvi Savolainen sai kutsun Viron kirkon diakonian kehittämistyöryhmään.

Arvot korostuvat suomalaisen vapaaehtoistoiminnan taustalla

Professori Henrietta Grönlundin mukaan vapaaehtoistyö lisää onnellisuuden, elämän mielekkyyden ja merkityksellisyyden kokemusta.

Ikaalisten seurakunnan kirkkoherra Juha Aila on innokas hillojen tekijä

Juha Aila kokee säilömisen olevan yhteydenpitoa luomakuntaan. Hän toivoo jokaisen löytävän tähän yhteydenpitoon oman tapansa.

Kirkko ja minä: Alavuden kirkossa on vahvasti esillä kolminaisuus

Alavudelle muuttaessaan Jouni Pollari ei osannut arvata, miten tärkeä kirkosta tulisi hänelle sekä seurakuntalaisena että seurakunnan työntekijänä.

”Olen joutunut taistelemaan paljon pääni sisällä” – Aarne Pelkonen kertoo Askel-lehdessä identiteettinsä murroksesta

Baritoni Aarne Pelkonen on kasvanut konsertit synniksi julistaneesta uskovaisesta pojasta ooppera- ja konserttilavojen tähdeksi. Oman äänen, seksuaali-identiteetin ja uskon etsiminen on ollut pitkä prosessi.

Mysteerikuva: Kuka on tämä arvokkaan oloinen henkilö?

Kotimaa-lehden pitkä historia on tuottanut valtavan määrän valokuvia. Osasta niistä puuttuvat kuitenkin asianmukaiset tiedot. Arkistonhoitaja pyytää lukijoiden apua täsmällisten kuvatietojen laatimiseen.

Tutkija Mikael Kurkialan mukaan kirkko on hyvä paikka hengähtää ja hidastaa tempoa

Lapsessa oleva hyvyys on olemassa ennen syntymää, mutta maailmaan tultuaan ihminen muovautuu moneksi. Tulemme siis alun perin puhtaasta lähteestä. Tällaista jumala-kuvaa tutkija Mikael Kurkiala on hahmotellut.

Muistokirjoitus: Juha Leiviskä 1936-2023

Simo Heininen on kirjoittanut muistokirjoituksen marraskuussa menehtyneestä ystävästään, palkitusta arkkitehti Juha Leiviskästä.

Mysteerikuva: Nyt on jaossa iloa ja kukkia, mutta kenelle ja miksi?

Kotimaa-lehdellä on huomattavan laaja valokuva-arkisto, joka on syntynyt 118 vuoden aikana. Arkistonhoitaja päivittää valokuviin asianmukaisia tietoja ja pyytää siihen lukijoilta apua.