Tietoinen kävely on kirkkoherra Tom Sjöblomille rituaalinen protesti maailman kiirettä vastaan. Esikuvikseen hän mainitsee 1800-luvun Englannin herrasmieskävelijät, jotka menivät puku päällä kävelykepin kanssa metsään kohtaamaan pyhää ja etsimään kokemusta alkuperäisestä ihmisyydestä.
Täytyy tietää, miten asiat ovat saaneet alkunsa, jotta ymmärtää, miten maailma toimii. Jotenkin näin Inkoon kirkkoherra ja uskontotieteen tutkija Tom Sjöblom muistaa ajatelleensa jo lapsena.
Helsingissä syntynyt ja 5-vuotiaana Savoon perheensä mukana muuttanut Sjöblom kävi Varkaudessa pientä ruotsinkielistä koulua, mutta eli muuten tavallista, keskiluokkaista elämää nelihenkisen perheen kuopuksena. Hän rakasti koulunkäyntiä ja tunsi loputonta uteliaisuutta maailmaa kohtaan.
– Olin ujo nörtti. Luin tosi paljon ja halusin jo nuorena tietää kaikesta kaiken. Minulle kelpasivat yhtälailla poikakirjat ja tyttökirjat kuin tietokirjatkin. Luin äidin kirjahyllystä jopa sairaanhoidon oppikirjoja. Raamatun luin ensi kertaa läpi 10-vuotiaana.
Lukeminen ruokki ja piti yllä Sjöblomin mielikuvitusta ja tekee niin edelleen.
– Mielikuvitus mahdollistaa luovuuden, kehittymisen ja vaihtoehtoisten ratkaisujen löytämisen.
Sairaanhoitajaäidin, tehtaan henkilöstöhallinnossa työskentelevän isän ja isosiskon kanssa Sjöblom kokee eläneensä melko huolettoman lapsuuden. Perhe kävi joulukirkossa, mutta erityisen hengellinen Sjöblomin kasvuympäristö ei ollut.
Uskonnollisten teemojen pariin Sjöblom löysi satujen, tarinoiden ja myyttien kautta.
– Jo ala-asteella tutustuimme Kalevalaan, pohjoismaisiin mytologioihin ja Kreikan mytologiaan. Ne alkoivat kiinnostaa, ja päätin ryhtyä isona myyttitutkijaksi.
Tieto ei tee uskovaksi
Jos ei urheillut tai viihtynyt kartsalla, 1970–1980 lukujen taitteen Varkaudessa ei ollut nuorille kovin paljon tekemistä. Seurakunta tarjosi kuitenkin aktiivista nuorisotoimintaa, jonka pariin Tom Sjöblom jäi rippikoulun jälkeen. Kirkon nuorisopäivät olivat voimissaan ja gospelmusiikki soi.
– Olin uskovainen nuori ja jumalakuvani oli selkeä. Myöhemmin olen oivaltanut, ettei se ollut minun jumalakuvani, vaan gospelmuusikoiden ja seurakunnan työntekijöiden. Mutta ei siinäkään mitään vikaa ollut.
"On ollut vapauttavaa tajuta, että Jumala saa pysyä mysteerinä."
Sjöblom hakeutui Helsingin Raamattukouluun opiskelemaan nuoriso-ohjaajaksi. Mielen perällä kyti kuitenkin yhä lapsuudessa syntynyt ajatus myyttitutkijan urasta. Viimeisenä opiskeluvuotenaan hän oli jo kirjoilla myös Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa.
Valmistuttuaan nuoriso-ohjaajaksi Sjöblom teki seurakunnissa joitakin sijaisuuksia, mutta yliopistomaailma vei mennessään.
Vaikka Sjöblom kasvoi uskoon pikkuhiljaa eikä hänellä ole voimakasta kääntymyskokemusta, ajoivat opinnot teologisessa hänet silti jonkinlaiseen uskonkriisiin. Koska häntä kiinnosti kaikkien asioiden – myös uskonnon – alkuperä, hän ryhtyi lukemaan luonnontieteitä, perehtyi ihmiskunnan juuriin ja törmäsi uusateistiseen keskusteluun, jossa usko ja tiede nähtiin yhteensovittamattomina.
Sjöblom oivalsi, että luonnontieteissä ja myyteissä puhutaan erilaisista totuuksista.
– Raamattu on ehdottomasti totta, vaikka sen kaikki tarinat eivät olisi luonnontieteellisesti tai historiallisesti totta. Raamatun totuus on syvemmällä.
– Tiedon avulla saadaan paljon selville, mutta vain tiettyyn rajaan asti. Uskonasioissa siirrymme kokemusten ja tunteiden tasolle. Se, miten koemme maailman ympärillämme, ratkaisee, mitä pidämme hyvänä ja oikeana.
Sjöblomin mukaan pelkkä tieto ei tee meistä uskovia, vaan se on ainoastaan apuväline. Usko edellyttää antautumista kokemukselle.
– Tieto on totta vain, kunnes toisin todistetaan. Ja arvostan sitä. Mutta kokemus Jumalan olemassaolosta voi olla pysyvä. Olen luopunut Jumalan selittämisestä. On ollut vapauttavaa ja hengellisesti avartavaa tajuta, että hän saa pysyä arvoituksena ja mysteerinä.
Sjöblom huomauttaa, että Jumalan olemassaoloakin saa toki epäillä. Se voi olla jopa hyödyllistä. Kun käy läpi omat epäilynsä, pystyy kohtaamaan ei-uskovia avoimin mielin ja ymmärtäen.
– Jumala poistaa kyllä epäilyt ajallaan, koska hän on niin suuri.
Kansanusko sykähdyttää
Helsingin yliopistoon päädyttyään Tom Sjöblom vietti siellä vajaat 20 vuotta uskontotieteen opiskelijana, tutkijana ja opettajana. Erityisesti häntä kiinnosti kelttien mytologia.
Sjöblom perehtyi irlantilaiseen myyttiperinteiseen, reppureissasi maassa, kokosi kirjallisuutta ja asuikin jonkin aikaa tutkijana Irlannissa.
– Kelttien mukaansatempaavat kertomukset ovat täynnä mielikuvituksellisia kuvauksia ihmisen ja pyhän kohtaamisesta luonnossa. Ylös niitä ovat kirjanneet kristityt munkit, joten niissä kerrotaan kiehtovasti myyttien muodossa myös kristillisestä elämästä.
– Kansanuskojen kristinusko on aina kiinnostanut minua. On sykähdyttävää tutkia, millainen oli esimerkiksi keskiajan Irlannin tavallisten ihmisten suhde kristinuskoon.
Ihmisen mieli on narratiivinen: pyrimme rakentamaan omasta elämästämme ehjää kertomusta. Sjöblom ajattelee, että myös uskonnot perustuvat kertomuksiin. Teologia ja hengellinen kulttuuri rakentuvat niiden päälle.
– Myytit ovat yhteisöllisesti koottua kuvausta yhteisistä kokemuksista. On kiinnostavaa selvittää, miten kertomukset vaikuttavat tapaamme tulkita todellisuutta ja miten näitä tulkintoja pyritään uskontojen parissa hallitsemaan. Tämä auttaa ymmärtämään sekä omaa että koko ihmiskunnan ajattelua.
Pidetään kiinni yhteisöllisistä rituaaleista
Myyttisiä kertomuksia voi kertoa myös tekemällä: rituaalisesti. Rituaaleja on aina ollut ja niitä tulee aina olemaan, Sjöblom ajattelee. Henkilökohtaisella tasolla ihmiset tarvitsevat siirtymäriittejä elämänsä suurissa murrosvaiheissa. Muodot voivat muuttua, mutta tarve rituaaleihin pysyy.
Siitä Sjöblom on kuitenkin huolissaan, että ihmiset eivät välttämättä enää ymmärrä ja näe elämänsä rituaalisia ulottuvuuksia, ja tämä voi johtaa yhteisöllisten rituaalien hylkäämiseen.
– Olemme yhteisöllisiä olentoja, ja yhteisölliset rituaalit ohjaavat ja rakentavat yhteisöllistä elämää. Jos luovumme niistä, se hajottaa yhteisöllisyyttä ja vähentää yhdessä kokemista, tuo yhteiskuntaelämään ristiriitoja ja sekavuutta. Elämä alkaa tuntua järjettömältä.
"Meidän pitää perehtyä myös niihin ajatuksiin, joihin emme itse usko, jotta ymmärrämme, mistä toisenlainen ajattelu nousee."
Yhteisöllisesti tärkeitä ovat Sjöblomin mukaan paitsi syntymään, kuolemaan ja aikuiseksi kasvamiseen liittyvät riitit myös esimerkiksi ajankäyttöön liittyvät rytmit ja rituaalit.
– Levolle pitää pyhittää tietty aika elämästä. Lisäksi on tärkeää viettää yhdessä tiettyjä vuodenkierron juhlia. Juhla-aika, kuten vaikka joulu, pitää nostaa rituaalisesti esiin erityisenä aikana, vaikka viettäisimmekin kukin sitä omalla tavallamme ja ajattelisimme juhlan sisällöstä eri tavoin. Näin arki ja pyhä, työ ja lepo vuorottelevat.
Sjöblomia surettaa, että kulttuurisotapuhe on päässyt niin voimakkaasti pinnalle Suomessakin. Myös se uhkaa yhteisöllisyyttä ja yhteisiä rituaaleja. Kulttuurisodan ytimessä on ajatus siitä, että jos et ole kaikessa meidän puolellamme, olet meitä vastaan.
– Sota ei koskaan johda hyvään lopputulokseen, vaan tarvitaan dialogia, aitoa yritystä ymmärtää toista. Meidän pitää perehtyä myös niihin ajatuksiin, joihin emme itse usko, jotta ymmärrämme, mistä toisenlainen ajattelu nousee.
Erityisen surullista Sjöblomin mukaan on, jos toista osapuolta ei edes haluta kuulla ja hänet hylätään tai häntä vastustetaan pelkkien luulojen ja oletusten pohjalta.
– Kuplautuminen ei anna oikeaa kuvaa elämästä. Pysymällä vain omanmielisten parissa ihminen eristää itsensä todellisuudesta ja hänen ajattelunsa kapenee. Tämä tekee ajattelusta helposti pinnallista ja vahingollistakin.
Jumala puhui: papiksi vaan!
Nelikymppisenä Tom Sjöblom oli samassa tilanteessa kuin monet ikäisensä akateemiset tutkijat. Hyvät apurahat, joilla voi oikeasti elää, oli saatu ja käytetty. Toista kertaa niitä ei voinut hakea. Helsingin yliopiston uskontotieteen laitos oli pieni eikä Sjöblom saanut sieltä virkaa.
Sjöblomin piti pohtia, jatkaako akateemisen pätkätyöläisen elämää vai etsiikö muita hommia. Hän kokeili työtä kööpenhaminalaisessa mainostoimistossa. Palkka oli hyvä, mutta elämä kahdessa maassa oli raastavaa, varsinkin kun perheeseen oli juuri syntynyt ensimmäinen lapsi.
– Kävin Turussa tapaamassa uskontotieteilijäkavereita ja menin sitten istumaan Turun tuomiokirkkoon. Mieleeni tuli ajatus: papiksi vaan. Silloin koin, että Jumala puhui minulle. Ryhdyin hakemaan papin paikkoja.
Sjöblom vihittiin nuorisopapiksi Hangon ruotsinkieliseen seurakuntaan vuonna 2008.
– Olen harrastajaornitologi, ja missäpä muualla olisi ollut parempi harrastaa lintujen bongaamista.
Läsnäolo tuo toivoa
Tom Sjöblom ajattelee, että on tärkeää etsiä Jumalan läsnäoloa omassa elämässä. Jumala ei ole vain taivaassa odottamassa meitä kuoleman jälkeen, vaan läsnä arjessa ja tässä hetkessä.
– Olen etsinyt itseäni ja identiteettiäni pappina, ihmisenä ja kristittynä enkä ole valmis vieläkään. Olen matkalla, kuten me kaikki olemme. Viime vuosina olen kuitenkin oivaltanut, että meidän ei pidä olla vain matkalla vaan myös läsnä matkanteossa.
Läsnäolo omassa elämässä ja tilan raivaaminen Jumalan läsnäololle kaiken keskellä avaavat Sjöblomin mukaan toivoa ja myönteisiä näkyjä.
– Haluan lähestyä muita ihmisiä, tulevaisuutta ja omaa elämääni mieluummin mahdollisuuksien kuin uhkakuvien kautta. Totta kai uhkat ovat todellisia, ja ne on hyvä kohdata. Mutta meidän ei tarvitse pelätä, koska Jumala ohjaa meitä oikeaan suuntaan ja antaa meille oikeat välineet toimia, jos vaan pidämme itsemme avoimena Jumalan olemassaololle ja tahdolle.
Hyvänä esimerkkinä Sjöblom pitää Jeesuksen tapaa kohdata ihmisiä: hän otti ihmisten vaikeudet todesta, mutta myös auttoi ja paransi ja antoi uusia mahdollisuuksia.
Tietoinen kävely ei vaadi toimivia jalkoja
Läsnäolon taitoa Tom Sjöblom on opetellut viime vuosina erityisesti harrastamalla tietoista kävelyä. Hän julkaisi aiheesta viime vuonna myös runsasta kiinnostusta herättäneen kirjan Kävelen (Basam Books).
Tietoista kävelyä voi olla mikä tahansa kävely, jossa keskitytään kävelemiseen ja kävellään kävelyn itsensä vuoksi. Kyseessä voi olla lyhyt kävely kaupungin kadulla tai pitkä vaellus erämaassa. Tavoitteena on, että sielu, mieli ja ruumis olisivat läsnä hetkessä ja aistit valppaina.
– Itse asiassa kävellä voi myös ilman jalkoja, Sjöblom huomauttaa.
Tosikävelyä voi harrastaa pyörätuolillakin, ja mielessään voi kävellä vaikka sängyssä maaten, jos olosuhteet näin vaativat.
Kävelyharrastuksen pariin Sjöblomia kannusti keväällä 2021 todettu kakkostyypin diabetes, mutta ennen kaikkea tosikävely on Sjöblomille rituaalinen protesti maailman kiirettä vastaan.
– Kirjan yksi perusajatus on joutilaisuuden löytäminen tietoisen kävelyn avulla. Kyse ei ole vauhdista sinänsä. Kiireettömässäkin elämässä voidaan liikkua nopeasti. Olennaista on, että hallitset oman elämäsi liikkeen ja liikut elämässä itsellesi oikealla nopeudella.
Sjöblom painottaa, että ihminen tarvitsee liikettä, koska on vaeltava laji. Suuri osa ihmiskunnan terveysongelmista on alkanut, kun ihminen on jäänyt paikalleen ja alkanut istua. Mutta jos liikumme liian nopeasti, väsymme, rasitumme ja menetämme kosketuksen ympäristöömme.
– Meillä on luonnollinen sydämen leposykkeen vauhti, kävelyvauhti. Kävely mahdollistaa läsnäolon omassa elämässä ja ympäristössä, jossa liikkuu. Kävellessä ehdimme havainnoida kokonaisvaltaisesti. Pienten yksityiskohtien huomaaminen tekee maailmasta kauniin ja kiinnostavan.
"Yhtäkkiä saatat tajuta, miten ihanaa on vain kävellä. Arkinen elämä on lahjaa."
Ihminen on yrittänyt kauan hallita aikaa. Kun olemme kehittäneet yhä lyhyempien ajanjaksojen mittaamiseen sopivia laitteita, aika on alkanut hallita meitä.
– Elämme kiireen kulttuurin armoilla, ja se pakottaa meidät tekemään asioita eri tahtiin kuin meille olisi hyväksi. Ajan hallinta lähti käsistä jo 1500-luvulla, ja toisen maailmansodan jälkeen vauhti on kiihtynyt yhä enemmän. Kaikkeen pitää olla vastaus heti eikä ole aikaa etsiä tietoa.
Kävelyromantikko kohtaa pyhän
Sjöblom kertoo olevansa kävelyromantikko. Esikuvikseen hän mainitsee 1800-luvun Englannin herrasmieskävelijät, jotka menivät puku päällä kävelykepin kanssa metsään kohtaamaan pyhää ja etsimään kokemusta alkuperäisestä ihmisyydestä.
Läsnäolevaan tosikävelyn tilaan voi päästä joskus vahingossakin, ja toiset ovat lajissa luonnonlahjakkuuksia. Monet tarvitsevat kuitenkin harjoittelua samaan tapaan kuin vaikka mietiskelyä opetellessa.
– Ei kannata antaa periksi, vaikka rauhallinen kävely tuntuisi aluksi tylsältä. Voit miettiä, mikä estää sinua keskittymästä hetkeen. Yhtäkkiä saatat tajuta, miten ihanaa on vain kävellä. Arkinen elämä on lahjaa.
Tällä hetkellä Sjöblom harrastaa kävelyjä eri aisteihin keskittyen. Ruuan tuoksu voi palauttaa muiston menneisyydestä, ja toisinaan hän tuntee tuulen tai sateen kasvoillaan.
– Liian orjallinen ei kannata olla. Eri kerroilla voit tarvita kävelylenkeiltä eri asioita. Liika dogmaattisuus pilaa kaiken. Mutta jos liu'ut ajattelemaan työasioita kävellessäsi, voit palauttaa itsesi hetkeen vaikka halaamalla puuta tai seuraamalla touhukasta muurahaista.
Tosikävely mahdollistaa myös pyhän kohtaamisen.
– Läsnäolo tekee minut elävämmäksi. Mieli ja mielikuvitus pelaavat paremmin ja olen myös sielullisesti virkeämpi. Silloin olen avoimempi näkemään aistitodellisuuden yli pyhään todellisuuteen ja syntyy myös kokemus Jumalan läsnäolosta.
Sjöblomin mukaan pyhä on läsnä kaikkialla, mutta joissakin paikoissa sen tuntee herkemmin.
– Koen pyhän läsnäolon erityisesti vanhoissa kirkoissa, joihin ihmiset ovat vuosisatojen ajan tulleet kohtaamaan Jumalaa. Luonnossa minulle tärkeitä ovat merenrannat. Rannalla vaeltaessani koen äärettömyyttä. Meren ja taivaanrannan kohtaaminen horisontissa synnyttää pyhän kokemuksen.
Vanheneminen ei Sjöblomia pelota.
– Vanhenen ylpeästi ja ukkoudun mielelläni. Hitaampi eläminenkin toteutuu vanhana yleensä luonnollisista syistä.
[post_title] => Olen luopunut Jumalan selittämisestä, sanoo kävelevä kirkkoherra Tom Sjöblom [post_excerpt] => Tietoinen kävely on kirkkoherra Tom Sjöblomille rituaalinen protesti maailman kiirettä vastaan. Esikuvikseen hän mainitsee 1800-luvun Englannin herrasmieskävelijät, jotka menivät puku päällä kävelykepin kanssa metsään kohtaamaan pyhää ja etsimään kokemusta alkuperäisestä ihmisyydestä. [post_status] => publish [comment_status] => closed [ping_status] => closed [post_password] => [post_name] => olen-luopunut-jumalan-selittamisesta-sanoo-kaveleva-kirkkoherra-tom-sjoblom [to_ping] => [pinged] => [post_modified] => 2025-04-07 15:23:16 [post_modified_gmt] => 2025-04-07 12:23:16 [post_content_filtered] => [post_parent] => 0 [guid] => https://staging.kotimaa.fi/?p=115147 [menu_order] => 0 [post_type] => post [post_mime_type] => [comment_count] => 0 [filter] => raw ) [title_attribute] => Olen luopunut Jumalan selittämisestä, sanoo kävelevä kirkkoherra Tom Sjöblom [title] => Olen luopunut Jumalan selittämisestä, sanoo kävelevä kirkkoherra Tom Sjöblom [href] => https://staging.kotimaa.fi/olen-luopunut-jumalan-selittamisesta-sanoo-kaveleva-kirkkoherra-tom-sjoblom/ [module_atts:td_module:private] => Array ( ) [review_source:protected] => author [td_review:protected] => Array ( ) [user_reviews_overall:protected] => 0 [is_review:protected] => [post_thumb_id:protected] => 114012 )