TV-vinkki: Suvikset on lestadiolaisnuorten elämää
Uusi seurantadokumentti kertoo aikuisuuden kynnyksellä olevista nuorista Suviseuroilla.
Kuvia unista ja unia kuvista – Surrealismi valtasi Tampereen taidemuseon
Tampereen taidemuseon suurnäyttely esittelee yli sata taideteosta, jotka avaavat näkymiä surrealismin historiaan.
Kirja-arvio: Eteläkorealaisen Han Kangin kirja näyttää, miten samanlaista ihmisyys on eri puolilla maailmaa
Älä jätä hyvästejä vie matkalle Etelä-Korean lähihistorian väkivaltaisiin vaiheisiin.
Paastokirjasta on muodostunut Ruotsin kirkossa suosittu perinne – tänä vuonna sen kirjoitti tunnettu muusikko
Tomas Andersson Wij kertoo suostuneensa kirjoittamaan paastokirjaa kauhunsekaisen ihastuksen vallassa. Ensimmäinen painos on jo myyty loppuun.
Edith Piafin elämään sukeltava uutuusbaletti on tarina nälästä, johon mikään ei riitä
Kansallisbaeltin Edith Piaf – La vie en rose on tyylisuuntia yhdistävä tanssitaideteos, jossa on perinteinen juoni ja kaunis romanttinen musiikki.
Kirja-arvio: Piispa on siepattu on terhakka veijariromaani
Jo kuudella vuosikymmenellä kirjoja julkaisseen Harri Raittiin tuotanto on monipuolisuudessaan huomattava.
Musiikki: Pekka Simojoki on hakenut albumiinsa livetunnelmaa
Suomigospelin legenda Pekka Simojoki julkaisi marraskuussa uuden ylistysalbumin Maranata.
TV-vinkki: Uskontojen luona kylässä
Tehtävä vaikuttaa mahdottomalta. Janne Katajan uskontoja käsittelevän dokumenttisarjan ensimmäisen jakson aiheena pitäisi olla skientologia, mutta suomalaiset skientologit eivät halua kertoa uskostaan. Lopulta yksi halukas...
Elämän ja kuoleman vuoropuhelu on kulkenut Minna Tuohisto-Kokon taiteessa kolmekymmentä vuotta – Nyt hän juhlistaa iloa ja elämän pyhyyttä
Elämän ja kuoleman teemat kumpuavat Minna Tuohisto-Kokon lapsuudesta, jolloin hän pyörtyi mummunsa arkun viereen.
Kirja-arvio: Suoraa puhetta romanikulttuurin brutaalista puolesta
Uusmoderniksi mustalaiseksi identifioituva Vartti Isberg kumoaa romaneista luotua julkikuvaa elämäkerrassaan, joka tempaa mukaansa ja jättää lukijankin haavoille.