Ruotsin suurin saari Gotlanti kätkee sisäänsä kuvankauniin keskiaikaisen ruusujen kaupungin Visbyn sekä Peppi Pitkätossu -elokuvista tutun Huvikummun. Saaren rantoja koristavat ainutlaatuiset, kalkkikivestä muodostuneet raukit. Tervetuloa nojatuolimatkalle kesäiselle satujen saarelle!
Musiikkitieteilijä Topi Linjama teki kesällä pyöräretken, joka muistutti muodoltaan J. S. Bachin Goldberg-muunnelmia. Hän lähti kotoaan Joensuusta ja ajoi 30 päivän aikana Kuusamon, Rovaniemen, Pietarsaaren, Muuramen, Rauman, Turun ja Virojoen kautta takaisin kotiin. Kilometrejä kertyi yli 3300.
Raija Hentman, 75, aloitti vaeltamisen Etelä-Suomen metsäpoluilla ja Pohjolan tuntureilla lähes 50 vuotta sitten. Retkillä on syntynyt satoja herkullisia ruokareseptejä, jotka hän on koonnut myös kirjaksi. Ikää on kertynyt ja nivelrikkokin vaivaa, mutta Hentmanin vaellusinto on entisellään.
Liikeonnettomuudessa 30 vuotta sitten vammautunut Merja Leppälä nauttii omatoimisesta kelaamisesta esteettömissä retkikohteissa, kuten Puijon Ylä-Antikkalan laavulla. Aikoinaan onnettomuuspaikalla hän halusi kuolla. Nyt hän toivoo saavansa elää ainakin satavuotiaaksi.